Koska ja miksi moni asia meni pieleen sinun kanssasi? Vaikka merkit olivat huonot jo alkumetreiltä saakka, niin osa minua uskoi ja luotti sinuun. Ne aiemmat muutamat jutut olisin lakaissut unohduksiin, koska kuitenkin p…
Se oli viimeinen viesti en enää lähetä sulle viestiä.
Haluaisin mielipiteitä sangen ikävästä aiheesta, puolison alkoholin käyttö. Toinen osapuoli juo, täyttää alkoholistin oireet. Viikottainen, usean päivän humalajuominen. Kun kerron läheisimmille ystävilleni asiasta, kysy…
Jos haluat että yhteys säilyy ihmiseen niin annatko muiden päättää että pidätkö häneen yhteyttä?
Mistä 32v mies löytäisi max +-10v erotuksella olevan naisen, jonka kanssa voisi viettää aikaa esim. leffoja katsellen/sarjoja katsellen toisen kainalossa/sylissä, pelaten pelejä vierekkäin, käydä kävelyillä käsikynkässä…
Eli haluaisin keroa yhdestä mun kaverista joka on siis ihan hirveen takertuva.. Vaikka esimerkkinä kun halutaan mennä kahdestaan mun läheisen kaverin kanssa jonnekin esim. Soittamaan välitunneiksi tai tehdä parityötä hä…
Ystävä tukee ja on vastavuoroinen. Ystävyys ei ole missään tapauksessa toisen hyväksikäyttöä ja jatkuvaa palvelusten pyytämistä ilman, että itse auttaa tai tukee. Ei ole oikein esim. pyytää muuttoapuun ja sitten ei itse…
Hei. Minulla on ystävä joka hylkää aina vaikka olisimme sopineet että näemme tai että meillä on suunnitelmia. Tämä suututtaa. Hän näkee viikossa yli 3 kertaa poikaystäviään ja on olevansa one of the boys. Mitä teen? Läh…
Saatat ihmitellä, että miten ihmeessä se on mahdollista. Kyllä on. Olin englannin kielisten kavereideni kanssa vuorovaikutuksessa eräässä sovelluksessa, meillä oli aika lennokas huumorinen keskustelu. Sitten kaverini yh…
aina silloin kun eniten tukea ja läsnäoloa kaipaisinkin...😢😢 Välillä vaan mietin voiko tuollainen käytös olla ystävyyttä laisinkaan.. 🤔
Haluaisin herätellä keskustelua siitä mitä kuuluu naisen ja miehen väliseen kaveruuteen/ystävyyteen ja millainen käytös alkaa olla esim.tietynlaista hyväksikäyttöä. Kuuluuko niihin tunteiden sotkeminen ja sekoittaminen …
Koska saan aina itse sellaisia lahjoja, joiden antamisessa on tarkkaan mietitty, ettei vaan liian kallista lahjoiteta, niin kysyn vinkkejä vastalahjan hankintaan, mitä olisi sellaisia oikein halpoja lahjoja?
Niinkö säälittävä olet että pitää varastaa joku hemmetin 10e kynä? Pidät vielä hölmönä ja kiellät kaiken, vaikka varsin hyvin tiedät että näen kaiken läpi. Mutta itse valitsit rottailusi. Ei varkaat ole ystäviäni!
nuori nainen tuli kysymään rahaa kadulla. Olin todella väsynyt silloin ja sanoin kai sinulla on veljiä,siskoja,äiti,isä tai serkkuja jotka antaa sinulle rahaa niin lähellä oli juoppo mies maassa istumassa ja pahvi kaula…
ja olen huomannut useamman häiritsevän tekijän oltuani Suomessa 4 kuukautta. Kukaan ei toivota nimipäivää, kukaan ei tule käymään perheensä kanssa kotiini käymään ja laitetaan ruokaa yhdessä ja nauretaan. Kukaan ei terv…
Yksinäisyyttä,ei ole löytynyt tarkoitusta elämälle,pakkotoistoja, ryyppäämistä,yritystä päästä kylmästä erämaasta elämään, halua löytää ystäviä joissa olisi tarttumapintaa,väkivaltaisia ajatuksia, heikkoutta,itkua,voima…
ja tämän päivän vihollinen huomenna ystävä. Onko niin että ensimmäinen sanonta voi toteutua helpommin kun taas toinen vaikeampi onnistua? Hyvää ystävän päivää
Olen yli 30v mutta alle 40 vuotias nainen Etelä-Pohjanmaalta. Luonto on lähellä sydäntä. Etsin saman henkistä ystävää jonka kanssa jakaa ilot ja surut, käydä kahvilla jne. Iällä ei ole väliä kunhan olet täysi ikäinen. S…
Opiskelen yliopistossa filosofiaa ja ei kiinnosta lapselliset tai mummomaiset ilmaisut että ystävyys on jotain kaunista. Koko Länsimaiden historiassa "paras ystävä" vei vaimoni Paras ystävä puukotti selkään. Haluan syvä…
Ystävänpäivä jihuu! Vai onko...? Espoosta löydetty kuollut ruumis... Kadonneita ihmisiä... Jotkut löydetty kuolleenA. Onko kaikki sattumaa? Pov:feikki