Tänään se iski kunnolla, ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Muutamana yönä tässä pidemmän viikonlopun aikana olin nähnyt unia entisestä tyttöystävästäni, mutta tunteet pysyivät vielä hallinnassa…kunnes tänään kesken työ…
Mitäs sä oikein meinaat?
että palaat niin sen sitten teet vaikka kuinka vastustaisin. Järki ei kuoleta tunteita vaikka kuinka käsken sydäntäni toimimaan toisin.
Siinä se. Älkää ikinä alkako seurustelemaan juuro eronneen kanssa. Satutatte vaan itseänne. Vaikka hän kuinka väittäisi että yli on päästy mutta kun ei ole. Ensimmäinen riita kun tulee niin exä tuleekin mieleen ihanana …
Tuli tuossa taas heikkona hetkenä mieleen yksi nuoruuden ihastus. Hänen kanssaan olimme hyviä ystäviä ja kokeilimme sitä viedä pitemmälle, mutta hän ei tuntenut kuitenkaan minua kohtaan, niinkuin minä häntä kohtaan. Kuu…
Joka kerta kun sillä menee poikki tai menee suhteessa huonommin, pyytää näkemään. Tekstiviestillä. Mutta ei koskaan saa aikaiseksi itse tapaamista. Ärsyttää. Ensi kerralla en enää vastaa. On se nyt nähty tuo hänen toimi…
Söin suolasta ruokaa eile nyt vielläki janottaa :ooo
Erosta muutama kuukausi aikaa. Tämä herra otti yhteyttä useita kertoja ennen kuin halusin hänelle puhua. Ero ei todellakaan ollut helppo enkä edelleenkään ole päässyt yli. No, mies sitten sanoi rakastavansa minua yhä ja…
Vaikka elää avioliitossa ykkösöityneen kakkosensa kanssa niin soitti ja tahtoi tavata. En suostunut koska elän nykyisin hyvässä parisuhteessa uuden miehen kanssa. Ex kertoi katuvansa tekojaan, pyysi jälleen kerran antee…
Mitähän tosta nyt ajattelis... Suhde päättyi vuosikausia sitten, molemmilla perheet tahoillaan ja nyt yhtäkkiä exä pisti viestiä. Kai se vaan haluaa kuulla, mihin elämä on vienyt. Ärsyttävää. Ja just huono vaihe nykyise…
Seurustelin yhden naikkosen kanssa n. 3kk ja sen jälkee erottiin ja se meni uutteen suhteeseen ja nyt ku se eros, nii pistin sille viestiä fb kautta ja se vastas siihen viestiin sitte tekstiviestillä ja haluu nähdä uude…
Kaija! Olit ja olet ainut rakkaani. Ota yhteyttä.
Tapasin naisystäväni syksyllä 2012. Tämän jälkeen tapailimme hänen kanssaan viikoittain ja n. 3 kuukauden kuluttua rakastuin häneen. Sen jälkeen hän ilmoitti että ei ole valmis sitoutumaan. Kuitenkin muutaman päivän pää…
Meidän välirikkomme tapahtui 24.08.2012 ja kaipaan häntä vielä tänäpäivänäkin. :( Syy siihen miksi hän suuttui minulle oli se, että en ollutkaan hänen mielestään sellainen kuin annoin ymmärtää eli toisinsanoen hänen mie…
Suhde exääni päättyi viitisen vuotta sitten. Minulla on uusi mies ja lapsi tulollaan. Ongelma on se että kaipaan yhä joskus exääni kyyneliin asti. Meillä oli jotain aivan erityistä, sellaista jota kutsuisin sielunkumppa…
Moro. Keväällä aloitin seurustelun yhden ihanan naisen kanssa ja sitä kesti muutama kuukausi sittemmin minua rupesi vanha suola janottamaan ja jätin hänet exän takia. Kertoi vihaavansa minua jne. Loppukesästä kuitenkin …
Ex on töissä samalla työpaikalla, emme tee samoja hommia, hän on duunari. Mutta kuitenkin törmätään silloin tällöin. Hän tervehtii aina työkaveriani, ovat tuttuja (melkein sukua). Mutta ei minua, hän katselee vain seini…
janottaa....
Meillä on alkanu taas entisen kumppanini kanssa olla pientä sutinaa. Ollan joskus oltu yhessä noin kolme-neljä vuotta sitten varmaan yhteensä neljä kertaa oltiin yhessä ja aina erottiin.. no nyt taaas molempia on alkanu…
Vielä 67 vuotias akka soittelee mun ukon perään. 30vuotta ollaan oltu yhdessä. On ämmällä otsaa. Ilmeisesti takapuoli on sillä vielä lämmin ja muualta ei saa niin pitää viimeiseen asti yrittää. Kaikkea se maa päällään p…