Johan olikin naistenpäivä. Kerrankin olisi päässyt puolison kanssa ulos kahdestaan kun viikonloppu lapsivapaa ja ehdotin syömässä käymistä ulkona niin ei korviaan lotkauttanut vaan nukksui koko päivän!!! Tosin perjantai…
En ole koskaan tehnyt aloitusta tälle osalle suhteet palstaa. Jos keskimäärin joka kolmas aikuinen oikeustoimikelpinen ihminen on yksin koko aikuisiän ilman mitään vakituista parisuhdetta saati avioliittoa, niin kuinka …
En pidä kenestäkään sukulaisesta, kun kerrankin menin kylään ja pyysin koiralleni vettä, niin jostain kuralammikosta annetaan, ihan kuin v..ttuilua, tai tyhmiä. puhdasta vettä pitää olla myös koiralle. en ole sen koommi…
Kirjoitin omia asioita, kun en oikein tiedä mitä teen niiden kanssa. Ja lisäksi sekoista muista sukulaisista, joiden terveydestä olen huolissani. No sukulainen vastasi tylysti, että pitäisi kiinnostaa myös tervejärkiset…
Kun omat vanhemmat on kasvattivat mut sillä lailla, että eivät kannustaneet itsenäistymään ,eli epäonnistuivat juuri siinä tärkeimmässä tehtävässä. Nyt aikuistuessa on ollut ihan hirveä työ päästä yli kaikesta tästä. Me…
Yksin puhumisen sijaan törky puheet kannattaisi lähettää eri sukua oleville eikä höpöttää koko ajan luullen että koko ajan lähellä joku samaa sukua oleva kulkisi että kuulee törky puheet. Etkö ymmärrä että olet sairas j…
Ei minulla nyt mitään pahempaa hampaankolossa heitä kohtaan ole, mutta ovat kyllä omalla tavallaan aika rasittavia. Pari tuntia jaksaa heidän seurassaan, sitten on henkisesti niin loppu, että pakkoa lähteä kotiin toipum…
Itse lainasin vuosia sitten omalle veljelleni rahaa, koska jo lapsena "iskostettiin" päähän sellainen ajatus, että omia perheenjäseniä pitää auttaa. Myös tuona ajankohtana ei nyt sanottu suoraan, mutta ilmoilla oli sell…
Ei ole ollut sukuun missään yhteydessä vuosiin. Kukaan ei ole häntä kutsunut mihinkään synttäreille tai ristiäisiin mutta että molempien isoäitien hautajaisetkin jätti välistä kun niistä ilmoitettiin kirjeellä.
Kertokaa miksi hylkäsitte sisaruksenne? Tätä tapahtuu niin usein, siihen kannattaa varautua.
Jahas, selvisi sitten aikuisiällä että koko perheeni on rikollinen siskon mies mukaanlukien, molemmat siskot, ja hänen poikansa huumeista vankilassa. Isänsä kanssa. Mitähän vittua, eikö taksikuskin tai prosessiukon liks…
Kun jompi kumpi vanhemmista haluaa, niin on parempi jäädä yksin. Turha tuonne ikävä palstalle kirjoitttaa tai kellekkään selitellä.
Kertokeepa onko kateus ja ahneus olleet asialla kun suku ollut asialla?
Onko pistetty hiekkaa rattaisiin tai kusetettu jakotilaisuuksissa ja vainajan pesänhoitajana hyötyminen/kieroilu.
Kuinka kauan lähisukulaisella on oikeus kaataa murheitaan ja omia riitojaan ulkopuolisille henkilöille? Olen 10 vuotta saanut joka ikinen päivä pitkiä viestejä siitä, kuinka hirveätä erään sukulaisen elämä on, kuinka hä…
Valheisiin perustuva tieto ja sen mukaan toimiminen on idioottimaista. Tiedon todenperäisyys pitää tarkistaa, eikä uskoa kuulopuheita vaikka ne kuinka totisesta naamasta tulisivat.
Vanhempani alkoivat käyttää rahaa aivan törkeästi. He ovat seiskakymppisiä eikä koskaan ole tuhlailleet. He myivät talonsa maalta ja muuttivat keskustaan rivitaloon vuokralle. Sitten tuli 40k sähköauto. Sitten alkoi mat…
Lähipiirissäni on isä, jonka luokse lapset kerääntyvät täksikin jouluksi. Yksi lapsista tuli perheineen ulkomailta, vävy on eteläeurooppalainen. Käytöstavat tällä eurooppalaisella ovat surkeat: ei kiitä ruuasta, ei korj…
Jos laitan viestin että hyvää joulua, minulle jossain vaiheessa tulee viesti takaisin. Tällä kertaa testasin ihan piruuttani että jospa en nyt tee aloitetta katsotaan miten käy. Ei ainoatakaan viestiä tms. Eli tätiä,ser…
Saimme kutsun kahville, koska 24 vuotias veljenpoikani, rakas kummi"lapsemme" oli vihdoin lähdössä inttiin. En tiedä oliko tarkoitus juhlia tätä suurta saavutusta, että oli sinne vihdoin viimein lähdössä, vai mitä. Veim…