LAISKA MIES !!!

Mitä avuksi, kun pienet muistutukset ei riitä. Mies ei ole kertaakaan imuroinut, eikä pyyhkinyt pölyjä. 90% muustakin siistimisestä ja kotitöistä jää vaimon vastuulle. Joskus oikeasti vituttaa, kun saa töistä tullessa l…

Otin kyllä itseeni

Tästä ei nyt varsinaisesti mitään riitaa saatu aikaan mutta hieman suuttumusta ja pettymystä sai kuitenkin aikaan. Mieheni kummityttö menossa naimisiin ja minua ei kutsuttu. Kutsussa ei edes mainintaa avecista. Ollaan k…

Ennen tiiviisti läheisiä..

Kaikki tuntuu olevan solmussa. Ennen oltiin onnellinen perhe, kunnes pojalla alkoi teini-ikä ja sen tuomat vaikeudet. Sen myötä ollaan ajauduttu sellaiseen tilanteeseen, että välit rakoilee pojalla ja isäpuolella, myös …

Tilanne päällä

Meillä oli monta vuotta riitoja vaimon toimesta. Seksielämä ja läheisyys hiipuivat. Yritin kaikin keinoin välttää riitelyä, hoidin lapset ja pääosan kotihommistakin kun vaimo väitti, että on väsyksissä ja siksi ei jaksa…

Kuinka saada vihainen kaveri antamaan anteeksi?

siis mä olin mun yhen kaverin kaa ulkona kun mun paraskaveri pyys mua ulos kans, no sit vaan sanoin sille mun kaverille kenenkaa olin ulkona et "mun pitää lähtee" ja sit oikeesti menin mun parhaan kaverin kaa ja se näki…

RakasRiitaKumppanini

Anna anteeks, ota takaisin, pidä hyvänäsi, toivota tervetulleeksi ja pidä huolta, ymmärrä ja toivo hyvää! Etkä ole suotta pitkävihainen etkä katkera vaan sopuisana elämän sudenkuopista ja yllättävistä karikoista, lähdet…

Oikein vai väärin

Paloi käpy rakkaalle vaimolle.. Meillä oli pihassa hänen vanha autonsa jonka minä kaupittelin pois välirahalla, tilalle tuli halvempi/vanhempi mutta suoraan ajosta jota nyt kauppaan eteenpäin tietysti. Rakkaani sai osan…

Vihaan naisia

Valtaosa naisista on epäloogisia idiootteja, joita kiinnostaa maata mahdollisimman monen miehen kanssa, varsinkin jos nämä ovat maahanmuuttajia tai etelän "lomaromansseja läheisyyden tähden". Samaan aikaan ollaan niin v…

sinulle mies

Sinulle sanoisin anteeksi jos sinä sanoisit ensin. En tiedä mitä sinä minusta hait - mutta en halua että mun kanssa leikitään. En hyväksy sitä. Päätin sen jo vuosia aikaa.

passiivis-aggressiivisuus

Olemme olleet avoliitossa puolisoni kanssa 6v ja nyt on tullut enemmän kuin ajankohtaiseksi passiivis-aggressiivinen käytökseni. En osaa riidellä "järkevästi" vaan mökötän tai itken yksikseni. En osaa huutaa päin naamaa…

Sopu elämän kanssa

Voiko tässä elämässä sopia elämän kanssa elinikäisen sopimuksen, että elämme sovussa toistemme kanssa, sekä elämän että elämän kumppaneiden, tilapäisten omapäisten ja omaperäisten kanssa!?

Kun hermot, vihanhallinta ja itsekuri puuttuvat

Ongelma on siis se että minulla menee aivan uskomattoman nopeasti hermot. Siis heti. En siedä minkäänlaista stressiä, vaikka todellisuudessa ei edes ole stressattavaa. Tämä ei ehkä kuulosta kovin vakavalta, mutta sitten…

Oma typeryys

En nyt oikein tiedä kuuluuko tämä juurikin tän otsikon alle, mutta enpä parempaakaan keksinyt. Nyt kaipaan kipeästi apua ja neuvoa. Tapasin jokin aika sitten aivan ihanan miehen jonka kanssa ollaan nähty pari kertaa. As…
Riidat ja sopiminenVastattu 14 v

kun mies valittaa

en nyt välttämättä laittanu oikeelle palstalle kun en heti löytänyt mitään parempaa paikkaa. mutta onko täällä sellasia parisuhteessa eläviä naisia joiden mies valittaa? mun ongelmana on se että menee hermo hirveen nope…

mököttävä mies

Onko teillä muilla miestä, joka riidoissa mököttää/murjottaa/pitää mykkäkoulua päivien ajan? Tai jos itse teette noin niin kertokaa jotain! Oon ihan hätää kärsimässä tämän tavan kanssa! Viimeisin alkoi, kun menin sanoma…

Miten aloitan riidan?

Olisi kiva edes joskus riidellä muijan kanssa, mutta mä olen ilmeisesti niin mukava kaveri, etten millään saa kunnon selkkausta aikaiseksi. Kaikkeni olen yrittänyt, mutta ilmeisesti taidot loppuu kesken kun ei aikaiseks…

muotisana NARSISTI

Minua on aika paljon alkanut huvittamaan tämä tämän päivän muotisana, NARSISTI. Jos ei asiat suju haluamalla tavalla, niin kyllä se on narsisti. Ihan liian helposti ja huolettomasti tuota sanaa viljellään.Ikävä kyllä mo…