Ja jos sinulla itselläsi ei olisi sellaista.
Voiko mies joka päivittäin huutaa ja valittaa puolisolleen välittää tai rakaataa?
Hei, miten teillä jaetaan kulut parisuhteessa? Työttömyyttä ja opiskelua tulee omalla kohdalla jatkumaan vielä jonkin aikaa, arviolta pari vuotta mutta mies on vakituisesti töissä. Isoimmat yhteiset kulut on vuokra 640€…
Moi. Onks kuinka monella sama tilanne, että oot exän kanssa samalla luokalla? Miten sujuu? pieni tiivistelmä meidän suhteesta: Oltiin siis yhdessä aika kauan, ja oli aika vakava suhde, ei vaan sellainen perus alakouluju…
Pitkä parisuhde takana. Ollaan selvitty niin monesta asiasta. Mies jäi puoli vuotta sitten työttömäksi. Hänellä on "pöytälaatikossa" osakeyhtiö, jonka nimissä esim. auto on. Yhteiskunta katsoo hänet siis yrittäjäksi, ei…
Ihan sellaista rehellistä mielipidettä mitä itse tekisit vastaavassa tilanteessa. Ei siis välttämättä edes mitään mikä on oikein ja väärin. Oon kahden vaiheilla muutanko yksin, ei ainoa syy mutta isoin syy on erilaiset …
Välillä tulee mieleen, olenko jotenkin ihan mahdoton seurustelukumppani, kun en tähän "tuntuvaan ikään" mennessä ole onnistunut rakentamaan kestävää parisuhdetta. Mietin, mikä mussa on vikana? Olenko tosi vaikea tapaus?…
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/990348c4-549d-462e-9fb0-22440978aa1a lrakilainen aviomies ei tietenkään kykene maksamaan, vaan sen tilittää Valtiokonttori verovaroistamme tälle lrakilaiselle aviovaimolle. Tämä varmas…
Muuta kuin kulujen puolittaja, kaupassakäyjä, pyykkääjä, ruuanlaittaja. Olemme 30v lapseton pariskunta, 13v parisuhdetta takana. Näiden hänen tarpeiden täyttämiseen olen pyytänyt vastapalveluksi läheisyyttä, mutta sitä …
Tinder ja tander kännyssä vilkkuu tajaan ja autot ajelee milloin minnekin osoitteeseen tuntemattoman luokse. Vaikka vakavammin yrittäisi etsiä tindereistä parisuhdetta niin mitä todella tiedät siitä ihmisestä joka siell…
Kuinka moni jätkä säilyttää exästä paljastavia kuvia? Ei tartte olla naku kuvia, mutta ihan vaikka kuvia alusvaatteissa jossa poseeraa.
Jos olet parisuhteessa narsistisen ihmisen kanssa tai ylipäätään parisuhteessa niin muista tämä: Et ole vastuussa toisen aikuisen tekemisistä vaan hän itse päättää mitä sanoo,tekee,miten käyttäytyy. Et ole huono ja mitä…
Kuvitellaanpa, että olet sanonut monta asiaa miehellesi siitä, miksi hän mielestäsi on ihana ja miksi häntä arvostat. Kaikkia hänen lahjakkuuksiaan, hauskuuksiaan ja ulkonäköäänkin olet ylistänyt. Sitten kysyt mieheltä,…
Olen kuusi vuotta elättänyt itseäni ja miestäni. Olemme 40v lapseton pari ja asumme paritalossa. Teen kovasti töitä ja maksan kaiken: vastikkeen, sähkö- ja vesilaskut, elintarvikkeet, vakuutukset, auton ja auton kulut, …
Hermo alkaa mennä kun vaimo jakaa itseään pyöräkellarissa. Naapurusto jo tietää ja lenkkisaunassa koko lauteilla saunova porukka morjestaa napalankona kun tulen löylyhuoneeseen. Jotain tautejakin ilmeisesti on kun vaimo…
Olen mies ja minua kiinnostaisi kuulla että millaisia vaatimuksia naiset asettavat parisuhteelle, siis mitä miehen tulee tehdä ja mihin osallistua parisuhteessa ollessaan? Jos jätetään pois miehen henkilöön tai ominaisu…
Olemme n. 70 vuotiaita ja olleet yhdessä 8 vuotta. Asumme kumpikin omissa taloissamme kilometrin päässä toisistamme. Toisella on edellisestä liitosta aikuisia lapsia, minulla ei. Nyt toinen osapuoli haluaisi muuttaa yht…
Inhottaa kun mies sanoo aikuiselle naiselle "Come to papa" Miksi??? Onko kenties pedotaipumusta ja fantasioi
Tiedän että tämä ei ole paras paikka tästä kertoa mutta haluan purkaa tunteita ja mahdollisesti saada neuvoja miten toimia. Puolisoni lähti eilen klo 14 aikaan kylälle näkemään kavereita ja oli siitä sitten jossain vaih…
Mies on heikon itsetunnon omaava, yliherkkä, varmaan masentunutkin... Hänen kanssaan ei voi keskustella parisuhteesta tai sen haasteista. Hän ei vaan puhu tai sanoo jotain ilkeää ja ivallista. Noin puolen vuoden välein …