AvoliittoEi vastauksia

Tytär onkin se.

Avopuolisoni tytär on nyt sinkku ja sattui näkemään allekirjoittaneen kun tulin suihkusta. Hän on 22 joten laillista Pahinta on se, että ollessaan alusvaatteilla mun muna nousi ja päädyttiin seksiin. Ikä on numero mutta…
AvoliittoEi vastauksia

Jaksaako kauaa

Jos vähän jaksais kuunnella muiden mielipiteitä. Ollaan uusperhe mulla 1 lapsi 14 -vuotias ja toisella puoliskolla ei lapsia. Ollaan tavattu 2019 ja hän muutti minun omistamaan taloon ja oltiin melkee niinku uusperhe. R…
AvoliittoVastattu 4 v

Yhdessä asuminen ahdistaa

Tutustuin ja rakastuin avomieheeni noin vuosi sitten. Hän oli tuolloin asunnoton ja ihastuksissamme teimme päätöksen, että hän voisikin majailla luonani. Emme siis koskaan ns. seurustelleet vaan muutimme heti yhteen. Ny…
AvoliittoVastattu 4 v

Olen sitoutunut rakkauden huumassani

mielisairaaseen ihmiseen. Hänellä on monta "minää". Hän on myös väkivaltainen (henkisesti onneksi tähän asti). Olen kristitty ja olen lupautunut hänelle. Raamattu varoittaa lupauksista. Minä rakastan miestäni koska hän …
AvoliittoVastattu 4 v

Parisuhde13v

Olemme olleet nyt n. 13v yhdessä. Mieheni ei tee mitään kanssani yhdessä jos on yhteistä vapaata lapsista. Minua alkaa ärsyttämään. Seksiä on mutta aika vähän. Olisin jo eronnut mutta poikani edellisestä suhteesta on to…
AvoliittoVastattu 4 v

Uuden sukunimen hakeminen

Mietityttää pitääkö sukunimihakemus tehdä ennen vai jälkeen avioitumisen, mikäli meinasi ihan uuden sukunimen keksiä. En löydä vastausta. Eikös ennen yhteistä sukunimeä pidä olla naimisissa, joten pitää kai olla naimisi…
AvoliittoVastattu 4 v

Saavatko aikuiset syödä esimerkiksi pilttiä?

Äärimmäisen typerältä kuulostava kysymys, mutta ihan pakko kysyä. Jos tähän kukaan edes vastaakaan :D Mutta siis ostin eilen kolme hedelmäsose pilttiä. Olen ennenkin syönyt, tykkään itse mausta, teki mieli, enkä näe sii…
AvoliittoVastattu 4 v

"miesluola" yhteiseen kotiin

Mulla on keräilyesineitä kertynyt aika paljon, niitä on sen verran että ne vaatii oman huoneen jo. Nyt yhteenmuutto suunnittelu päällä tyttökaverin kanssa, eikä hän halua mun teräaseita, ase replikoita, ww2 kamaa, kulta…
AvoliittoVastattu 4 v

7v ilman seksiä

Avoliitto pian 20v. Mikä minussa vialla? Tavattiin alle 50v. Molemmat eronneet. Nyt lähes 70.nä haluaisin sexiä..vaan mies ei näköjään enää vanhentunutta muoria hal ua... Kunnollisia neuvoja eikä vinoiluja .. Kiitos!
AvoliittoVastattu 4 v

Sinulle nuori nainen

Ota vanhemman naisen vilpittömästä vinkistä kiinni: Älä turhaan siirrä lasten ”hankkimista” periaatteesi vuoksi avioliittoon, koska voit muuten jäädä isosta onnesta paitsi kosintaa odotellessasi. Naisen hedelmällisyys l…
AvoliittoVastattu 4 v

Narsisti?

Tulin just kotiin, pyörin hetken aikaa ympyrää tehden jotain "tärkeää", pysähdyin katsomaan viime jouluna otettua valokuvaa lapsestani ja sitten tuli kyyneleet. Ainoa ajatus mikä oli, oli se, että olen tehnyt hirvittävä…
AvoliittoVastattu 4 v

Mikä on kohtuullinen vuokra mitä avokki maksaa?

Tyttöystäväni muutti luokseni ja sovittiin, että maksaa vuokraa 360 euroa/kk. Tämä sisältää kaiken: vesimaksu, nettiyhteys, sähkö, kotivakuutus, tv:n kanavapaketti ja autopaikka. Itse maksan asumisesta kaksiostamme 950,…
AvoliittoVastattu 4 v

VASTUUta pakoileva mies

Ollaan oltu kimpassa jo liki 10 vuotta. Molemmat olemme reilusti yli 3-kymppisiä. Itselläni on ollut aina kunnianhimoa ja tahtoa pyrkiä eteenpäin elämässä. Tietty itsenäisyys on aina kiehtonut minua. Mutta.... tämä suhd…
AvoliittoVastattu 4 v

seurustelu ja lihominen

Onko teillä muilla käynyt samalla lailla kuin minulla. Kun aloitimme seurustelun ja menimme kihloihin niin paino alkoi nousta. Tavattuamme mieheni kanssa 5 vuotta sitten painoin kutakuinkin 90kiloa ja nyt painoa on tull…
AvoliittoVastattu 4 v

Moottoripyörä vs koirat

Avovaimo haluaa että luovun moottoripyörästäni, koska se maksaa mulle noin 1700€/vuodessa ja sillä voi ajaa vaan 4-6kk/vuodessa. Avokilla itsellään on kaksi koiraa, joiden ruokaan menee 50€/kk per kuono, sitten vakuutuk…
AvoliittoVastattu 4 v

Mieheni hiplaa minua öisin

Sitä on nyt jatkunut jonkun aikaa, välillä herään siihen että avomieheni runkkaa ja hiplaa haaroväliäni. Pakko sanoa etten oikein tykkää, mulla on huono menneisyys takana ja tästä tulee aika tukala olo.. Mieheni on ihan…
AvoliittoVastattu 4 v

Onko avoliitossa koirat yhteinen vastuu?

Muutettiin yhteen tyttökaverin kanssa noin 5kk sitten. Ongelmia alkanyt syntymään tyttökaverin koirista, tytyllä on kaksi koiraa ja toinen sairastelee melko usein, tän 5kk aikana sitä on pitänyt käyttää lääkärissä ja lä…
AvoliittoVastattu 4 v

Miehen ylipaino

Hei.. sen jälkeen kun aloimme seurustella, on miehell tullut painoa lisää 20-30 kg. Osasyynä on se, että samoihin aikoihin mies jäi työttömäksi fyysisestä duunista, eli on nyt päivät kotona tekemättä mitään. Mies on lih…
AvoliittoVastattu 4 v

Siivous ja nalkutus

Muutin yhteen tyttökaverin kanssa sen rivitaloon, minä otin oma koirani mukaan muuttaessa. Sitten ensimmäisen viikon jälkeen oli vuorossa siivoupäivä, ennen tätä kaikki oli ollut mainiosti, mutta siivotessa alkoi kauhea…