AvoeroVastattu 6 v

Onko avoliitto liitto ollenkaan?

Sehän on vain muuttamista saman katon alle, josta voi lähteä vaikka jättämällä lapun pöydälle. Avioliitto on liitto, ja se edellyttää sitoutumista. Lainsäädännölläkin turvattu. Rikkautena että näkee sukupolvien ketjun.
AvoeroVastattu 6 v

Mistä kysymys ?

Yhdessä jo melkein kaksikymmentä vuotta. Kolmannen lapsen synnyttyä vaimo alkoi mennä puhumattomaksi ja lopetti seksin. Seksin lopettaminen aiheutti rankat riidat luonnollisesti ja asiata ei saanut kysyä. Eri vaiheiden …
AvoeroVastattu 6 v

tuskaisa ero

Minut jätettiin viisi vuotta sitten, n.15 vuoden liitto takana ja toinen halusi minusta eroon. Hajosin totaalisesti, alussa itkin päivisin ja unissani, sitten vain unissani ja sitä teen vieläkin. En selviä itkemättä hän…
AvoeroVastattu 6 v

Kuinka nopeasti tavarat pitää viedä pois

Olemme asuneet 4 vuotta yhdessä miehen omistamassa asunnossa. Otti minulta avaimet pois viikon varoituksella ja nyt vaatii heti tavaroiden pois viemistä. Kuinka kauan minulla on aikaa viedä tavarat pois?
AvoeroVastattu 6 v

Mikä exää vaivaa?

Erosimme avovaimon kanssa kuukausi sitten. Liiton viimeiset kuukaudet olivat riitaisia mutta viimeiset kaksi päivää yhteistä aikaa olivat täysin erilaisia, aivan niinkuin ennen. Nauroimme, itkimme, olimme lähekkäin, jop…
AvoeroVastattu 6 v

Minä ja ex-vaimoni

Minulla ja entisellä vaimollani on mielenkiintoinen suhde. Me rakastamme toisiamme, tosin nykyään varsin miedoin tuntein, ja asumme eri osoitteissa. Me jaamme yhä saman auton, ja rahamme ovat yhteisiä; jos toiselta puut…
AvoeroVastattu 6 v

Miten tulkita naisen käytös?

Ollaan nyt hiljan lähdetty erilleen ja kumppanini (tai exä, niin kai sitä jo pitäis nimittää) raivoaa minulle miltei päivittäin. On sairaalloisen mustasukkainen mikä osaltaa vaikutti siihen että ero tuli. Mietityttää ku…
AvoeroVastattu 6 v

Mitä tekisitte? Ero?

Olemme seurustelleet noin 5-vuotta. Itselle parisuhde aina ensimmäisenä listalla. Kun siihen panostaa niin voi kaikin puolin hyvin....tai niin luulin. Alkaa olla takki tyhjä kun itse panostaa, satsaa jne, mutta kuin täy…
AvoeroVastattu 6 v

miten päästä lähtemään.

Miten päästä lähtemään miehen talosta..omaan vuokra-asuntoon.? alkoholi-ongelmainen puhumaton, kontrolloiva, päiväkausia MYKKÄ kierä ja uhkaileva mies..ja haluan lähteä asumaan omaan asuntoon, lähteminen miehen omistama…
AvoeroVastattu 6 v

Omaisuuden jakoo

Erottiin vuosi sitten ihan sovussa. Minulla jonkun verran omaisuutta kertynyt. Vaimo ei halunnut erossa latiakaan. Kirjoitti lapun et erossa ei halua mitään omaisuudestani. Avioehto oli mutta se oli laadittu niin ettei …
AvoeroVastattu 6 v

Miksi haluat tai haluaisit erota?

Mitkä syyt johtaneet eroon tai ovat johtamassa mahdollisesti? Kauan olet pyöritellyt päässäsi aihetta ja mikä sai ratkaisun aikaan? Onko puolison kanssa voinut puhua, kirjoittaa asiasta? Oletteko tehneet kaikkenne suhte…
AvoeroVastattu 6 v

Mikä ihmeen avoero?

Avioero on tuttu sana joskaan ei ole tullut kohdalleni eikä tule. Mut mikä ihmeen avoero, kuka on sanan keksinyt ylipäätään, mun mielstä on sit seurustelu tai avo/avioliitto niin se on vain suomeksi ja selvästi ERO ja p…
AvoeroVastattu 6 v

Kuolen erosta

Mietin itsaria parempana vaihtoehtona kuin eroa. Pelkkä ajatus saa minut toivomaan, että kuolen. Nytkin vain rukoiken sitä .. Taidan valitettavasti herätä aamulla
AvoeroVastattu 6 v

Persuus on avoero?

Sitäkö se on? Ei liitossa ei missään kirjoissa kansissa. Vammaishuoltoa
AvoeroVastattu 6 v

Tuleva lapsi pelottaa

Meillä ois n. 3kk päästä syntymässä vauva ja tilanne avopuolison kanssa on vähän niin ja näin joka toinen viikonloppu riidellään ja joka toinen ollaan sovussa ja viikot menee niin ja näin ja kaiken lisäksi itselläni oli…
AvoeroVastattu 6 v

Jatkuva yhteydenpito, raskasta

Lähdin avoliitosta useita kuukausia sitten. Alkuun yhteydenpito exän puolelta oli kohtuullista. Sittemmin yhteydenotot on muuttuneet jatkuviksi. Ajattelin että hän olisi uuden suhteensa myötä menossa jo eteenpäin, mutta…
AvoeroVastattu 7 v

Haluan erota, mutta pelkään olla yksin.

Kuten otsikko kertookin jo kaiken olennaisen niin haluaisin erota, mutta pelkään olla yksin. Löytyisikö täältä ketään samassa tilanteessa olevaa, joka haluaisi jutella ja olla jonkunlaisena juttukaverina eron aikana ja …
AvoeroEi vastauksia

Vaikea tilanne

Olen koittanut päästä eroon eksästäni että muuttaisi pois asunnosta. Meillä yhteiset lapset ja mies on ihan täys kusipää. Se ei tee erosta yhtään helppoa. Haluan vain erota koska mies kun juo niin alkaa käymään väkivalt…
AvoeroVastattu 7 v

Avoero, lapset ja yhteinen koti

Olemme eroamassa avopuolisoni kanssa ja olen ite muuttamassa lasten kanssa pian vuokra asuntoon. Mies on jäämässä asumaan meidän yhteisestä omistuksessa olevaan taloon, jossa myös lainaa molempien nimissä. Miehellä ei o…
AvoeroVastattu 6 v

Erotako vai ei, oma vai lapsen onnellisuus?

Olen ollut avomiehen kanssa 10v yhdessä ja meillä on 10kk ikäinen lapsi. Olemme kihloissa ja meillä on omakotitalo sekä yhteinen asunto-ja autolaina, suurin osa maksamatta pois. molemmista. Talo rakennutettiin unelmiemm…