Älä esiinny minuna. Älä puhu myöskään minusta. En ole vapailla markkinoilla enkä ole mikään markkina hevonen jonka ominaisuuksista voi keskustella julkisesti tai paremminkin valehdella julkisesti.
Eli mieheltäni puuttuu motivaatiota ja kunnianhimoa koulun loppuunsaattamiseksi, mikä jättää minut maksamaan kaikki laskut samalla kun elätän myös vanhempiamme. Hän on hyvin herkkä, enkä halua loukata hänen tunteitaan. …
Olen parisuhteessa, jossa meillä on kaksi alle kouluikäistä lasta. Mennyt täysin fiilis mieheen alkoholin takia. Nykyään juo joka ikinen vapaa päivä olutta. Hänen mielestään ihan kaikki ottaa, kun tulee töistä perjantai…
Seurustelu aikana kyllä seksi toimi,mutta nyt täysin kylmä. Hän kuuluu niihin henkilöihin,itse minä määrään kaikesta. Pahasti luonne ailahteleva. Nuoruuden kotoa saadut opit,missä ei äidin/isän parisuhdekaan ollut norma…
Terve, Minulla on Iso ongelma, olen 52 vuotias ja on vaimo joka on 6 vuotta nuorempi ja tavattiin 1997 ja naimisiin 2000. Pari mukulaa tuli 2001 ja 2003. Koira on myös ja talo, ja sekä kesä mökki. Ja om Business.. Well …
Mitä pitää tehdä jos menen avioliitto Kosovosta tarviko ota jotain lappu Suomessa ennen kun lähetään kosova mene naimisissa jos joo ni mikä Lappu ja missä sivulla voisin hakea. Olen synty Kosovossa ei Suomessa.
Hei! Onko kokemusta parisuhteesta, kun toinen sairastuu muistisairauteen alle noin 65 vuotta? Jos, niin mita oireita on ollut?
Näin se on. jokaisen kohdalla.
Olemme asuneet puolisoni kanssa asumuserossa jo vuosia, yli kymmenen. Olemme niin erilaisia kaikissa asioissa, että yhdessä asuminen on mahdotonta. Alaikäinen tyttäreni asuu äitinsä kanssa. Myönnän, että en ole virheine…
Naimaaikeet ovat yhtä kovat suomalaisilla kuin vaihtoopiskelijoillakin ja siksi Tilastokeskuksen pitäisi julkaista tilastoja siitä, mikä on opiskelijoiden prosenttiosuus kaikista maassa tapahtuvista naimakaupoista, mutt…
Häntä ei ole sexi kiinnostanut pitkiin aikoihin,olisko vika misssä? Onneksi on niitä naisia jotka pitää rakastelusta,ja sexistä. Tapasin naisen hän oli täysin vastakohta,mitä tämä virallinen. Mustasukkaisuus vain pahene…
Onko elämää avioeron jälkeen? Virkamiehillä on pakotteita antaa entistä enemmän. Mutta ei perheitä, eikä sen mukana mitään arvokasta elämässä. Elämässä ei ole merkitystä miksi olla. Johto ei anna mitään merkitystä elämä…
Kaikki naiset on yksilöitä vaikka massaksi mielletään. Yli 30 vuotta yhdessä ja yksi lapsi. Vaimo on 50v ja haluaa edelleen seksiä ja tekee aloitteita, hellyys kuuluu joka päivään, pusuttelua ja muuta hyväilyä. Vaimokin…
Olis tavallista tai melkein tavallista tarinaa avioliitosta, armeijasta ja saunasta, niin ja erilaisuudesta, Kaikki on luettavissa linkistä. https://erilainen.webnode.fi saa jakaa.
Kunnioitus aidosti toista kohtaan molempien puolelta. Jos sinä kunnioitat toista oikeasti ja pidät toista arvokkaana niin silloin teet joka osa-alueella kaikkesi ja se kantaa pitkälle. Eikö ollut yksinkertaista:) ? Suur…
Ei enää muista miksi mentiin naimisiin ja kaavoihin kangistuminen. Ei uskalla tehdä ratkaisevia päätöksiä vaikka arjessa ei enää muuta yhteistä kuin vessapaperi. Onko joskus ollut lämpöä ja rakkautta...ehkä kirjoissa mo…
Nai-nej rupesi saamaan orgasmeja itsestään kuin kaksipuolinen mato. Tästä päättelin, että Neitsyt Maria on totta. Luomu luonnossa on sellainen biologia. Vaimon paineet kasvoivat isoiksi ja hän eli koko avioiliitomme pel…
Hyvin monet naiset jotka aviossa ovat hurjan kiihkeitä toteuttaan itseään vieraan miehen kanssa, itsekin olen kokenut tämän. tosin, en silloin osannut arvata naisten olleen varattuja.
Tässä tuli 40v mittariin ja mietin että onko tämä nyt oikein että saan seksiä kerran, kaksi vuodessa? Tiedän, lasten saannin jälkeen en ole mikään hehkein tiukka ruusu, mutta olen aina pitänyt itseäni seksikkäänä näin p…
Osaisikohan täällä joku kertoa omista kokemuksiaan ja auttaa ongelmassani: Olen ollut 15 vuotta yhdessä vaimoni kanssa. Aloitimme seurustelun 18 vuotiaina ja käytännössä vaimo on ensimmäinen oikea tyttöystäväni. Meillä …