Mieheni on aina vaivaantunut kanssani omien vanhempiensa ollessa läsnä. Käyttäytyy ylikorostetun asiallisesti ja on totinen. Muulloin on rento ja hymyilevä, oma itsensä. Onko muilla ollut samaa ja mistä tämä käytös voi …
Törmäsin tähän anoppi ja miniä keskusteluun ja aihe on niin ajankohtainen itsellekin. Olen hyvin tuore anoppi, mutta nyt olen jo saanut kokea miten hankala ja suorastaan omituinen on anopin osa näissä nykyajan perhekuvi…
Hän haluaa määrätä kukkapenkkien sisällön. Kertoo mitä kukkaa laitetaan minnekin. Nyysää joka penkin läpi ja ilmoittaa kysymättä mielipiteensä siitä, mitä sinne kannattaa laittaa. Hän tietää KAIKEN paremmin kuin minä, o…
Mieheni äiti on kasvattanut pojastaan uskomattoman mammanpojan. Läheisriippuvainen äiti takertunut poikaansa, kun miehestä ei ollut mieheksi. Näillä kahdella on aivan kummallinen suhde, mielestäni tämä ei ole normaali. …
Tämä kirjoitus on ilkeä ja paha. Se on sitä siksi koska olen vuosikaudet padonnut vihaani tätä "hyvyyden ruumiillistumaa", kusipää anoppiani kohtaan. Hän on itsekkäin ihminen mitä tunnen, siitäkin huolimatta että on mon…
Anoppini ja appeni ovat eläkeikäisiä juntteja maalta jotka yrittävät olla poikansa perheen kavereita. Asennoituminen on kilpaileva. Vanhat ihmiset siis tekevät kaiken samanlailla kuin poikansa perhe. Haluavat siis olla …
Olen 26v rva mieheni on 27v vasta armeijassa opintojen takia. Appeni kanssa on tullut hyvät välit. Tuossa 1,5 vuotta sitten menimme appeni kanssa sänkyyn ja suhde on tiivistynyt olemme panneensa nyt melkein joka arkipäi…
Vietimme perheeni kanssa joulun mieheni lapsuudenkodissa. Se taisi olla sitten ensimmäinen ja viimeinen joulu siellä! Olen raskaana ja joka päivä sain olla siellä nälissään. Anoppi ei tarjoillut aamupaloja ei iltapaloja…
AAAAARGH!! Mieheni äidillä alkaa ikä painaa. Todella, todella mukava anoppi, mutta mieheni on hänen koko elämänsä. Nainen sanoo ettei voi itse käydä asioilla, kuten kaupassa johon matkaa n 50 METRIÄ, joten mieheni käy J…
Hei Olisin kysynyt mitä annatte miniälle joululahjaksi ja kuinka arvokasta. Kuulin että meidän miniän lahjatoive olisi useamman sata euroa, no siihenhän meillä eläkeläisillä ei ole varaa, kun toinenkin lapsi ja miniä se…
Ei mahda mitään mutta joka kerta kun käyn anoppilassa,niin ajattelen että olis aivan mahtavaa saada anoppi istumaan hajareisin syliin:) No olen todennu itselleni että fantasioin kyllä muutenkin itseäni vanhemmista naisi…
Heips! Mitä mieltä olette seuraavasta tai onko kokemuksia tällaisesta? Puolisoni on katkaissut vanhempiinsa välit 3 vuotta sitten, sillä: a) isä on hakannut puolisoani (myös vanhempana) b) äiti on uhkaillut lapsiaan isä…
Kävimme äitini luona kylässä, jälleen kerran hänellä ei ollut mitään tarjottavaa. En voi viedä lapsia mummilaan jos he eivät saa siellä ruokaa. Tuntuu hullulta, että oman äidin luokse pitäisi mennä vierailemaan mukanaan…
Missä vaiheessa ”mammanpoika” esittelee uuden kumpiakin vanhemmilleen? Monta vuotta odotellaan? Kyseessä keski-ikäinen eronnut mammanpoika, jolla ”napanuora ei ole vielä katkennut” äidin kanssa. Kuulisin mielelläni teid…
Pitääkö omat vanhempanne ja appivanhempanne yhteyttä toisiinsa? Vanhempani eivät ole koskaan ole olleet kiinnostuneita tapaamaan puolisoni vanhempia. Takanani on kaksi pitkää suhdetta, jonka aikana vanhemmat eivät ole e…
Mitä ostatte anopille joululahjaksi? Mikä olisi hyvä lahja? Jos itse olet anoppi niin mitä haluaisit lahjaksi?
Mummille on lapsenlapsi tärkeä, ja isovanhemmaksi tuleminen on aivan ylitsevuotavan ihana tunne. Koko elämänsä ihanin tunne. Lapsen äiti onkin kateellinen mummille. Hän huomaakin, että se taitaa olla jotain erityisen ih…
Olen ollut nyt mieheni kanssa yhdessä 6 vuotta ja jo ensitapaamisella anoppi löysi minusta huomauttamista, sen jälkeen se on jatkunut systemaattisesti ja julmalla tavalla, arvostelee sukuani,lastenkasvatustani, ja kotia…
Suurimmalla osalla meistä on kunnioitettava ja hyväksyvä suhde puolisoidemme vanhempiin. Molemmin puolin. Kuitenkin saattaa käydä että yhteisymmärrystä ei löydy. Paras tapa suhtautua tuohon, on aina muistaa, että juuri …
Mitä tehdä?? Onko muilla samoja kokemuskia?