No entäs sitten ? Minua paljon nuorempi ja kaunis, kuin missi. Heittää keikka hallitusti ja harkiten. Vaatekaappi on täynnä hepeneitä ja kenkiä. Seksiä riittää kotioloissa, eli toiminta ei ole minulta pois. Hän on ekono…
Hei ! Etsin sponssattavaa neitoa tai naista ikähaarukalla 18-50v, iällä ei niin isoa väliä jos muuten tulee hyvin juttuun. Reissutyön takia hakualuekin on suhteellisen laaja eli voisit olla Pohjanmaalta, Keski-Pohjanmaa…
Käy ravintoloissa. Huomaat kyllä illan kuluessa kuka on maksullinen.
Olkaapa tarkkoja tällä hetkellä siellä Tampereella.
Tuli tehtyä jonkinlainen yhteenveto huorissa käynnistä. Ukkomies. Noin 25 vuoden aikana laskujeni mukaan 93 kertaa maksullisissa naisissa ja muutama ladyboy listalla mukana.
Heippa löytyisikö täältä mieluiten Pirkanmaa, Varsinais-Suomi, Häme alueelta. Naisseuraa saisit olla kokeilunhaluinen mieluiten kokenut, mutta ei pakollinen. Iälläsi/näölläsi ei merkitystä, eli voit olla nuori tai vanha…
Löytyiskö Oulusta naista joka tarvitsee taloudellista tukea ja on valmis tekemään sen eteen jotain ?
Minulle on tarjottu 25-40€/h sisältäen kaiken. Se on varmaan nykyään kohtuullinen markkinahinta lamasuomessa.
Sain seurata mielenkiintoista keskustelua. Seurueessa oli nainen joka aloitti seksityön rahoittaakseen opintojaan ja jatkoi koska koulutusta vastaava työtä ei löytynyt. Toinen nainen jota ei opiskelut eikä työnteko ole …
Ei kahden fiksun aikuisen molemminpuoliseen suostumukseen perustuvassa järjestelyssä ole mitään väärää. Täällä M52/180/80 kunnossa ja kartalla, mukavaa seuraa, fiksu ja rento mies. Etsin nuorempaa, hoikkaa tai normaaliv…
5 kymppinen siisti ja luotettava suomalainen mies Kokkolasta etsii aikuisesta naisesta salaista ja luotettavaa seuraa
Minulla kokemusta kahdesta ja hyvät kokemukset. Nadja 30 v. ja Raisa 36 v. Kumpikin asunut Suomessa jo pitkään ja puhuvat suomea. Kumpikin löytyy myös Facebookista, kts. kuvakaappaukset. https://aijaa.com/gnsE8d
Riepoo nämä h*orat, jotka sopivat treffejä, mutta sitten tekevät oharit. En väitä, että turskat ovat se parempia ihmisiä kuin horatsut, mutta kyllä *orojen pitäisi ymmärtää, että kyllä meidän aika on ihan yhtä arvokasta…
Moi olen vapaa mies asun. Helsingissa etsi seksi nais seua joku kiinnosta seksia pitaa vieta aika nauttia elemasta pitaa hauska jos kiinnosta voisitko kirjoitta juuttele liisa. Trv
Löytyykö Oulusta naista joka tarvitsee sponssia? Mielellään 18-40v M45
Olen yli 30 vuotias tavallinen, ihan edustavan näköinen ja terve nainen. Minulla ei ole mielenterveys- tai päihdeongelmia, ja pystyn ottamaan vastuuta elämästäni. Olen myös peruskouluikäisen lapsen äiti, ja sivutoiminen…
Vain yhden kerran seksiä, anonyymisti helpotus mulle jelppiä sulle, nainen miten kohdataan 017a t:Masa
Onkos mitään tietoa tai kokemusta Vantaan Talvikkitiellä olevasta Thai-hierontapaikasta? Hinta? Siisteys? Palvelun taso?
Likkakaveriltani on kaksi kertaa ( 2 eri miestä) kysynyt että kiinostaako jos saisi ryhtyä hänelle sugar daddyksi ,aluksi olin raivoissani mutta jossain vaiheessa ajatus rupesi kiihottaan ja nyt muutaman kerran runkates…
Käy tilaamassa @liilabird Rohkeita kuvia ja videoita ujolta, luonnollisen hyvännäköiseltä naiselta, paljon seksikkäitä asuja. Ilmainen tilaus, toiveita tilaajilta otetaan vastaan ;)