Hyvä jos riittää molempien käsien sormet laskemaan niitä kertoja yläasteen ja lukion aikana ja pari vuotta lukion jälkeen, kun n. 30-50 vuotiaat homomiehet on lähestyneet eri tavoin erilaisten seksuaalisten ehdotusten k…
Kriittisen tieteellisemmin katsottaessa, mielenkiintoinen on homouden syvä kenttä, jota on vaikea tavoittaa, mutta perustuu kundaliinin, kehon voimaan, joka kerääntyy ympäristöstä. Mutta kun ympäristö voi olla erilainen…
Jostakin syystä aihe sensuroitiin täältä, mutta laitetaanpa uudestaan. Takavuosina Vihreät, Vasemmistoliitto, SDP, Seta ja muut järjestöt kampanjoi aktiivisesti homojen, lesbojen, transnaisten ja transmiesten aseman par…
Eihän sellainen ole sallittua. Miksi mulle käy aina näin 😀
Korkokengät jalkaan ja minihame päälle. Kevyt meikki ja torille tranasuillemaan. Miehetkin katsoo himoiten kun ei ole paksu toppatakki päällä. Kyllä kevät on ihanaa aikaa transsuilla😘
Aikoinaan oli qruiser, entä nykyään? Tinder-sedät ei oikein nappaa. Ite asun Lappeenrannassa.
Ystävällä on selkeästi transfobia. Hän ei siedä nähdä minua mekossa ja sukkahousuissa. Hän oli ihan paniikissa. Hän rauhoittui vasta,kun vaihdoin miesten vaatteisiin. Hän ei halunnut nähdä tietokoneelta transnaisten kuv…
Biseksuaalille kävisi trans- eli feminiininen poika parhaiten kumppaniksi. Ei niin, että kunhan joku kundi vain vetäisi dragit ylleen niin that’s that, vaan aidosti ja luonnollisesti miesten ja naisten muotoja ja ominai…
https://www.ita-savo.fi/paakirjoitus-mielipide/7727950 Savonlinnan päättäjät on haastettu mukaan Pride-tapahtumaan: Savonlinna Pride järjestetään lauantaina 14.9. klo 12 ja haastankin näin julkisesti mukaan koko kaupung…
Sosiaalinen transitio on siinä vaihessa,että seuraavaksi on meikkaamisen opettelu Nainen,joka opettaa meikkaamisen,antoi minulle tehtäväksi käydä ostamassa kasvovoidetta. Kasvojen ihon pitää olla hyvässä kunnossa ennen,…
Voitteko kertoa miten voin pestä anaalin ilman mitään helevetin suolinpuhistukseen tarkotetuilla välineillä? Oon kuullu että vesipulla vois pestä tai tavan suihkulla. Kertakaa vielä vinkkejä myös
Laitetaan taas ketjua runoilijoille. Tähän voi siis laittaa lorua lemmitylle, runoa rakkaalle, haikua heilalle tai vaikka tankaa tunteiden kohteelle 😉
Valitettavasti totuuden kertonut Päivi Räsänen tuomittiin sakkoihin, vaikka kertoi että homous on synti ja häpeä. Eletään jo vuotta 2026 ja silti joku vielä luulee, että persepano on normaalia. Päivi on sankari! Heterop…
Hei, Löytyykö turun suunnalta hyvännäköistä trans tyttöä? Siis femboy sopii myös. Ja tarkoitan naista jolla on penis, naisen näköinen upea trans tyttö. Olisi mukava tutustua ja löytää kumppani....
Homolandiassa tämä jo puhuttaa. Mitäpä mieltä täällä ollaan. Menikö oikein, tapahtuiko oikeus?
Mielipiteitä kyseisestä tyypistä? Sisäpiiritietoa suuntautumisesta? :) Ja ennen kuin kysyt "kuka" pienellä alkukirjaimella ja ilman kysymysmerkkiä, niin ole ystävällinen ja googleta.
Transsuileeko muut transsut ikinä pusikossa? Itse tykkään transsuilla pusikoissa ja lepikoissa. Kunnolla vaan meikkiä naamaan ja naisten korkosaapikkaat jalkaan ja kontilleen pusikkoon niin saattaa joku koiran ulkoilutt…
Kumpa löytäisin toisen miehen jonka kanssa voisi olla yhdessä vaikka salas ja harrastaa seksiä Satakunnassa ei helposti löydettävissä ootko se sinä joka olet haaveillut samaa
Kai minä olen enemmän bi-henkinen kuin täysin gay. Naiset on kivoja otuksia parisuhteessa ja kauniita katseltavia. Pillut on aika rumia värkkejä mutta menettelee. Mutta twinkkipoikien kanssa onkin sitten panohommat jota…
Miksi minä pukeudun naisten vaatteisiin ja haluan olla tyttö?