Olen transnainen ja ortodoksi. Oletteko kuulleet, että ortodoksisessa kirkossa kuohuu. Piispat linjasivat miten pappien tulee toimia osallistuessaan samaa sukupuolta olevien parien ja transsukupuolisten parien vihkimist…
Kotikutoinen crossdressing on minun salainen pikku paheeni. Tähän saakka tyttöily on tapahtunut pitkälti suljettujen ovien takana, muiden katseilta piilossa. Kiellettynä leikkinä aluspukeudun toisinaan naisten alusasuih…
Olen transnainen. Uskostaan paljon puhuva naapuri alkoi laulaa kaikkien kuulleen Poika nimeltä Päivi laulua. Ei kai nämä hurmoshenkiset uskonnolliset yhteisöt vaan opeta rumia tapoja.
On päivänselvää, että transmiehet ovat osa patriarkaattia siinä kuin homomiehetkin. Pride-liikkeessä pitäisi ottaa huomioon, että kollaboraatio patriarkaatin kanssa ei edistä intersektionaalisen feminismin tavoitteita. …
Miksi täältä poistettin ketju jossa pohdittiin transihmisten oikeuksia meillä ja maailmalla? Onko kiellettyä sanoa että suomessa ei ole kaikki hyvin?? Haiskahtaa diktatuurimeiningiltä.
Kuusi vuotta sitten nousi kohu, kun kansallisteatterinnäytelmän roolituksessa transnainen oli vaihdettu transvestiitiksi, jota esitti miesnäyttelijä. Transsukupuoliset ja sateenkaarijärjestöt nousivat vastarintaan ja va…
Mikä teitä vaivaa kun joku osoittaa kiinnostusta te karkotatte hänet hullulluilla kysymyksillä antakaa ihmisen tulla kaapista ulos pikkuhiljaa
Moiiii Olen aina tiennyt olevani erilainen ja yritin olla ns. äijä liian pitkään. Kunnes myönsin ittelleni, että olenkin nainen ja kun aloin pukeutua naisten vaatteisin, niin sen jälkeen ilo palasi elämääni. En siis saa…
https://youtu.be/2YsCTD83W0s?si=5IA04lRy0uwzFp2t Mitenkäs arvon transsut dei/sukupuolen moninaisuus -kouluttajat ajattelevat viikon huijarista? Musta nepsy professori olikin patologinen valehtelija. Vieläkö ajattelette …
En tiiä mutta olisi ihana löytää joku kaunis trans tai yleensä joka pukeutuu naiseksi imet munaa Satakunta
Olen sitä mieltä,että minun transsukupuolisuus kokemuksen osasyynä on Dissosiaatiohäiriö. Siinä mieli jakaantuu erilleen järki ja tunne persoonaan. Googletin asian ja oireet täsmää. Se voi olla osasyynä minun kulutuskäy…
Kuulin,että on transihmisiä joiden mielestä sukupuolenkorjaus hoidot pitäisi kieltää. Se on jokaisen oma asia haluaako sukupuolenkorjaushoitoja. Minä haluan kivesten poiston. Ne ällöttää. Se,että transsukupuolisuus ymmä…
Olen transnainen. Tulossa on kahdet hautajaiset tänä kesänä. Ostin sopivan mekon näitä tilaisuuksia varten. Nyt omaiset ilmoitti,että mekossa ei ole asiaa sinne. Tunnen itseni hyvin loukatuksi. Tekisi mieli jäädä noista…
Millaisia puolihameita käytät? Mitä mieltä vekkihameista tai kellohameista?
Hei, sattuuko kenelläkään olemaan tiedossa joku kampaamo, esim. että yrittäjä on itse trans tms, olisi kiva käyttää palvelua missä ei tarvitsisi jännittää tai tehdä erikseen numeroa siitä että haluaa "vastakkaisen sukup…
Olisi kiva löytää joku jonka kanssa voisi keskustella asioista joskus puen vaimon hameen pikkuhousut ja runkkaan niihin
Olen transnainen. Serkku näki eilen juhlissa ensimmäisen kerran minut niin,että minulla oli meikattu naama,mekko, korkokengät,sukkahousut ja käsilaukku,joka on samanlainen,kuin laulaja Lucy Thomasilla. Serkku sai aivoin…
En ole varma olenko aktuaalisesti trans vai onko mulla muusta syystä tälläinen tilanne, mutta pistin nyt tähän osioon silti. Ajattelin tosiaan ostaa binderin nyt ja oon tässä tekemässä jo tilausta, jos se edes helpottai…
Vapusta näyttää tulevan lämmin. Kuinka moni pukeutuu hameeseen ja sukkahousuihin tai mekkoon ?
Jossakin Setan kirjoituksessa lukee, että transihminen saattaa alkoholisoitua ongelmansa kanssa ja että transasian käsittely ja hoitojen nopea aloittaminen jne.. auttaisi asiaa. En nyt sitä kiistä, ettäkö ne ihmiset jot…