kun porvarihallitus ei saa työllisyyttä nousemaan. Ei se työehtoja heikentämällä nouse, vaikka Orpo kehui Satosen kanssa Purran säestäessä työntekijöiden palkkaamisen helpottuvan, kun laitetaan työntekijät nöyränä ryömi…
Näin tehtiin. Mitä tapahtui? Leikkauksien seurauksena tuli n. 150000 uutta työtöntä. Suomen työttömyys on nyt sen historiansa korkeimmalla tasolla.
"Perussuomalaiset on avoimesti rasistinen puolue ja nyt on nähty miten rasistit hoitavat valtiontaloutta. Suomi on pankrotissa, mutta rikkailla pyyhkii hyvin.
kevensi pieni- ja keskituloisten ansiotuloverotusta ❤️ Hän ei ollut eliitin lakeija kuten Purra.
Mielenosoittajat vastustavat istuvan presidentti Emmanuel Macronin talous- ja säästöpolitiikkaa, jonka koetaan murentavan hyvinvointivaltion rakenteita. Ranskassa on sama meininki kuin Suomessa: Köyhät kyykkyyn ! Protes…
SDP kiilasi kokoomuksen ohi talousosaajana. Kokoomuksen ja PS:n uskottavuus talouskysymyksissä on kokenut kovan kolauksen. Puoluebarometrin toteuttajan Verianin mukaan kansalaiset suhtautuvat myönteisimmin sosialidemokr…
Syyttää Ranskan mellakoista vasemmistoaktivisteja. Poistetaanko tämäkin tieto?
Valtionvelka ylitti ensimmäistä kertaa 200 miljardin euron haamurajan. Purra on "rahaministeri". Rasismi ei pätevöittänytkään häntä tehtäväänsä.
Lue: MURHAMYSTEERIT. https://xn--mielipiteit-v8a.weebly.com/murhamysteerit.html MUISTOJA: https://ajaton.weebly.com/
Tarkoituksena saada pysäytettyä luontokato ja ilmastonmuutos. Jatkuvat kriisit ja sodat ovat lopulta pientä harmia mitä maapallon ympäristötilassa tapahtuu, asiasta on puhuttu kymmeniä vuosia ei voi väittää ettei siitä …
Jos Venäläiskone loukkaa Suomen ilmatilaa, se ammutaan alas koska demari-Sanna on niin luvannut. Sehän on sodanjulistus?!
Yllättäviä ajatuksia hallituspuolueen edustajalta, joka voi pian istua eduskunnan täysistuntosalissa. Onko tämä laajemminkin KD:n kanta ? Kukakohan vihanpidon aloitti ? https://www.hs.fi/politiikka/art-2000012314682.html
Sannan globaalius on sitä että hän pyrkii saamaan sotateollisuudelle tilauksia. Siksi haastaa Venäjää. Suomessa näyttäytyy pyhimyksenä. Jeanne d'Arc.
Luksusliikkeitä Ranskassa? Jos ne ovat mamuja niin pitäisikö heidät tuoda Suomeen jotta ei tarvitsisi ryöstellä. Suomessa he saisivat hyvän elintason.
Se kertoo siitä, että Suomessa on tasa-arvo. Ihan pönttökin voi päästä hyville liksoille ja nyt niitä onkin koko PS-puolue nostamassa ansaitsematonta elintason korotusta.
Jos Ukraina häviäisi sodan ja Venäjä ottaisi koko sen nykyisen alueen suoraan hallintaansa (joko liittämällä sen itseensä tai perustamalla sinne täysin alistetun nukkevaltion), Venäjän uusiksi suoriksi naapurimaiksi tul…
Ei kaivata kumpaakaan noista. Työperäinen maahanmuutto on sitten asia erikseen.
Matalaksi kaadettiin yli 460 jalkapallokentän kokoinen alue. LVV:n (Lupa- ja valvontavirasto) mukaan alueilla oli ehditty muun muassa kaataa puustoa, kuoria pintamaata, rakentaa työmaateitä ja muuttaa ojituksia ennen ym…
Miksi te olette täällä hallitusta kehumassa ja puolustamassa ? Eihän tavallinen ihminen, eläkeläinen, palkansaaja, pienituloinen tai heikossa asemassa oleva puolusta hallitusta, joka ei tavallisen ihmisen kanssa ole sam…
– miestä manipuloitiin 40 vuotta - nyt on Putinin puolella .... ? https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/a70e8a18-6fd4-4dc3-8c70-80f0f40384d0 Claes Andersson Ylelle: Donald Trump on narsistinen psykopaatti. https://www.ilt…