Oletko marjastushullu? No, kerro sitten mistä päin Suomea voin löytää hyvät mustikkapaikat?
Mihin hän oikein hävisi ? Viimeksi hän hävisi kai Garmiscpartakirkossa, tai miten se meni. Viikoksi elämään hotelliin (ryyppäämään). Kannaksen Radion kuuluttaja, myöhemmin YLE:ssa Pekka Tiilikainen komentaa möreällä ään…
Viime hallituskaudella läpi viety osakesäästötili, jonka on avannut jo melkein 200 000 suomalaista – joukossa erittäin paljon nuoria, Grahn-Laasonen sanoo. ”Velkaantuva valtio ei näytä hyvää esimerkkiä” KASPERI SUMMANEN…
Alaikäinen poika kaahasi sähköpotkulaudalla lähes 70 kilometrin tuntivauhtia pyörätiellä kaveri kyydissään Lohjalla Yli 25 kilometriä tunnissa kulkeva sähköpotkulauta tulee rekisteröidä, ja sen ajaminen vaatii vähintään…
Täytin äskettäin 50 vuotta. Ei ole syytä onnitella, vaan laittaa surunvalittelut. Elämä on nyt takana, ja vanhuus alkaa. Ei, en ole fyysisesti sairaalloinen enkä raihnainen. Päinvastoin, olen koko ikäni ollut terve kuin…
Ei pala eikä paistu. Miten tällöin voi olla hyvin. Ihmettelen vaan=)
Meidän ikäryhmässämme on niitä, jotka taittoivat 10 mk:n setelin niin, että Paasikiven korvasta sai rotan näköoisen otuksen. Olisi pitänyt säästää se seteli näytettäväksi jälkipolville. Sitä seteliä taitettiin aina joss…
Hei voiko yli 50 vuotiaana rakastua? Naiset kai rakastuvat, mutta entä miehet? Entä onko kukaan aloittanut seurustelua yli 50 vuotiaana? Minulle on tainnut käydä näin, olen ihmeissäni ja peloissani mitä tästä tulee. Toi…
Aikani kuluksi kiertelin lukemassa ketjuja läpi ja kuinka ollakaan törmäsin usein kolmeen pisteeseen. Voi rähmän käppyrät. Nyt kun lamppuni vihdoin syttyi, en voi muuta kuin syyttää itseäni tyhmyydestä, että viitsin vie…
Tässä luetaan satuja ja tarinoita jo lapsenlapsillekin. Mikä on teille miellen jäänein satu tai tarina ?
SUNRISE AVENUE -YHTYEEN laulaja Samu Haber tuomittiin Helsingin käräjäoikeudessa 5490 euron sakkoon huumausaineen käyttörikoksesta viimeisenä kesälomapäivänään.
En oopperaa harrasta, mutta tuon äsken Puhelinlangat laulaa -studiossa istuneen herran ääni on niin yksitotista veisuuta , että maallikkokin huomaa valtavan eron johonkin Andrea Bocellin hienoon ja täyteläisen sävyisää …
joten hänen kehonsa jää kitumaan lopuksi elämäänsä sairaalaan.
Kunnioitukseni tuota ihmistä kohtaan putosi katosta lattiaan ja alemmakai. Hän haukkuu sujuvasti suomeksi. Siinä koko olio.
Kun kirahvi juo, niin virtaako vesi ylämäkeä sen kaulaa pitkin, vai ottaako kirahvi hörpyllisen vettä suuhunsa ja sitten nostaa pään ylös niin että vesi valuu alas sen mahaan?
Mielestäni mulla on liian tavallinen, tympeä etunimi. Onko kukaan vaihtanut nimeään, tai haluaisiko vaihtaa? Minkä nimen ottaisit?
Nuorena miehenä kaikki kiinnosti, ei pelkästään viini, laulu ja naiset vaan ihan kaikki. Oli innostunut, täynnä virtaa. Nykyään ei mikään kiinnosta. Eikä se johdu siitä että olisin huonossa kunnossa, ikäisekseni olen va…
Miten on, vieläkös se pimppi kastuu 55-vuotiailla naisilla? Tuli oltua seksisuhteessa 10 vuotta sitten silloisen 45-vuotiaan kanssa ja nyt olisi ilmeisesti mahdollisuus jatkaa samoissa merkeissä. Hieman kuitenkin arvelu…
60-luvulla ei vielä tainnut olla sandaaleja, sillä niitä oli silloin vain arabeilla ja amerikkalaisilla turisteilla. Minulla oli pilipalikengät. Isovanhemmilla oli lehmiä ja kun juoksentelin lehmihaassa pilipalikengillä…
Sain eilen uuttaa tietoa sähköpostissa, ja tarjoilen sitä hieman epäröiden teillekin. Ehdotan, että erityisen hienohipiäiset ja tosikot lopettaisivat varmuuden vuoksi lukemisen tähän. Viehättyminen hassuihin ajatuksiin …