- Olet onnistunut rikkomasn jopa energian häviämättömyyden lain. Saat kulutettua tehoa niin, ettei siitä synny lämpöä. Ehkä se materialisoituu E=mc^2 kaavan mukaisesti tyhmyydeksi tai läskiksi.
- Tuskin. Seurustelun edellytyksenä on, että minun pitäisi ymmärtää seurustelukumppani. Ja tuossa on ristiriita bi-seksuaalisuuden kanssa.
- Ilmoittaudun joukkoon. Voin olla nainen, jos se on vaatimuksena kerhoon pääsylle.
- Teoriassa kyllä. Käytännössä omakohtaisesti sellaista ei ole tapahtunut. Ehkä minä olen kelvoton ystäväksi. Ehkä minä en saisi naisten ystävyydestä mitään.
- Tarve on kirjoittaa. Ja jollain tavalla optimaalista on että yksi tai muutama täysin ulkopuolinen ihminen (tai ehkä jopa tekoäly riittää) myös lukee kirjoituksen. Vaihtoehto olisi kirjoittaa ja sitten deletoida heti kirjoittamansa. Tätäkin joskus tapahtuu, jos alitan matalalla olevan riman.
- Ajankohta on hyvä. Pimeän turvin voi lähteä keppostelemaan. Jos naapuri ei anna karkkia tai muuta namia, niin sitten käännetään sen kello.
- Jännämies olen. Joskus ostan lakupussin ja saatan syödä useamman palan kerralla. Ihan tuosta vaan - yhtään ei huoleta seuraukset. Verenpaine nousee ainakin sataan baariin ja verisuonet melkein repeää ja sokeri syö hampaat. Joskus olen semmoisiakin syönyt joissa oli Afrikan Pekka käärepapereissa. Lakupiippuakin olen maistanut.
- "Terveen ja vahvan maskuliinisuuden piirteitä? "
EVVK
"Oletko maskuliini?"
En kun olen marjanpoimija. - Strawberry Fields Forever. Semmoista se on elämä. Aina kaipaamme jotain jota ei ehkä koskaan ollutkaan ja jonnekin, mitä emme koskaan löydä. Pieninä hetkinä saatamme luulla mansikkapaikan löytyneen kunnes kova maa jälleen kutsuu.
- Eiköhän tässä kuvien kyllästämässä maailmassa joka ukko ole nähnyt sen verran tissejä, että tietoiseen katselemattomuuteen ole kertynyt aika hyvä rutiini.
- Luulen että minulla on paljon enemmän lahjoja ja ominaisuuksia olla onnistunut vanha kuin nuori.
- Olin ensin että mikäs täällä nyt on oleellisesti muuttunut. Mutta..
On tuolla ainakin osio josta näkee omat suosituimmat aloituksensa. Oman urani huippu oli runsaat kahdeksan vuotta sitten tehty kysely siitä saako sandaaleissa käyttää sukkia. On se omastakin mielestäni ihan hauska ketju, kun nyt sen silmäilin. - Meillä maalla ei niin kovasti bowleja ole tarjolla, mutta isommissa kylissä niitä tarjoillaan ja tyrkytetään. Etymologisesti viittaus on pyöreisiin muotoihin. Luultavasti myös keilailun nimi tulee tuosta, kun omaa heittovuoroa odotellessa aina ryystää olutta, niin pyöreät muodot kehittyvät kuin huomaamatta.
- Minä ainakin luulen ettei ero olisi kovin suuri, koska vain luodit ja nuolet liikkuvat pelissä todella nopeasti. Seuraavaksi nopein sitten onkin puuma? Puumat ovat vaarallisia. Mikään ei kaada päähenkilöä niin kuin puuma.
- Pisteitä tuosta ja paljon. Itse osaan kuljettaa vain käytettyä hammastahnaa.
- Miestenlehdistä sanomasi saattaa pitää paikkansa, mutta en vielä yleistäisi tuon perusteella, että moinen kieli olisi juuri naisten sukupuolesta johtuvaa. Ehkä olisi naisia, jotka kuvaisivat asioita erilaisella kielellä, mutta he nyt vain muutenkin sitten tekevät erilaisia asioita eivätkä kirjoittele juttuja miestenlehtiin. Joidenkin miestenkin seksinovellikyhäelmät ovat aivan kauheaa luettavaa.
Mutta on sanomassasi perääkin. Rakastelu on aika epämääräinen termi. Ja ehkä jokin toiminta voi naisen kannalta olla rakastelua ja hänellä on siinä suht passiivinen rooli. Ei nainen edes tiedä mitä mies ihan konkreettisesti tekee eikä välttämättä edes ymmärrä että kaikki ei tapahdu millään autopilotilla. Monessa asennossa naisella voi olla esim. aika rajallinen näkymä ja kontrolli siihen mitä tapahtuu. Ja sitähän sitten taas mies ei voi täsmälleen tietää kuin välillisesti miltä mikäkin tuntuu. - Palstalla esiintynyttä termiä lainaten suomalaisten "rumapainoisuus" on yksi selittävä tekijä, jolla suomalainaiset häviävät jopa äideilleen näiden ollessa samanikäisiä. Pigmentissä tietty myös on eroa, mutta se lienee enemmän makuasia.
- Yksilökohtaiset erot tai vaihtelut varmaankin ovat vähintään yhtä suuria kuin sukupuolten väliset. En oikeastaan tiedä mitä ihmiset tarkoittavat rakastumisella. Kai se on jotain sellaista mihin minun mieleni ei pysty. Ehkä on suuria ihmisiä, joilla on suuria tunteita. Minä olen vain pieni ihminen pienillä tunteilla.
- Viisikymppisellä voi ostaa yli 60 litraa maitoa ja tuossa määrässä on muun ohella noin kaksi kg pelkkää proteiinia. Tietysti sellainen hyvä puoli tuollaisessa pussissa sonnin täysravintoa on, että se kivasti hämärtää sen alkuperän että proteiini on kasvanut tai märehtinyt pellolla.
- Tyhmyys ja laiskuus ovat toimittajien ammattitauteja. Kukaan ei voi tietenkään tietää kaikkea, mutta asioihin voisin perehtyä _kunnolla_ silloin kun asioista jotain kirjoittaa tai kertoo.
Jokainen voi havainnoida toimittajien työn laatua katsomalla miten hyvin on tehty jutut niistä asioista, joista itse tietää jotakin. Ja sitten sen virheiden ja epätarkkuuksien määrän voi olettaa toistuvan kaikessa muussakin sisällössä.
Parhaiten journalistit onnistuvat silloin kun vain kääntävät jossakin sivistyneemmässä maailmassa tehtyjä juttuja suomeksi. Tässäkin näkee että uutisoidaan paljon pikkuasioista tai ei suomalaisia juuri koskettavista asioista englanninkielisestä maailmasta, kun taas muuta, monesti meitä läheisempää, maailmaa käsitelläkseen pitäisi osata muita kieliä.