- Miksi olisin kateellinen. On paljon ihmisiä joiden elämät eivät risteä omani kanssa missään vaiheessa eikä heidän tekemisensä liikuta minua.
Tällaisella palstalla olen varmasti joutunut monesti kahnauksiin joidenkin naisten kanssa kun olen todennut että heidän kannaltaan kaikilla ei mitenkään voi mennä sillä tavalla hyvin kuin heidän tarinoistaan voisi päätellä toiveen olevan. - Seksin harrastaminen voi olla hyvin oleellinen osa jotain elokuvaa tai yleisemmin tarinaa. Seksi on kuoleman jälkeen asia, jonka motiiveja tai seurauksia tai muuta voi puhumalla selittää miksikään toiseksi.
Ero ja raja? Pornossa pääosassa ovat kehot ja korostetusti toiminta mitä elimillä tehdään. Periaatteessa sama toiminta "oikeassa" elokuvassa keskittyy näyttämään miksi ja mitä henkilöt tuntevat. Ja oikeasti onnistuessaan katsojana näet vähän ennen mitä tulee tapahtumaan ennen kuin tapahtuu, koska pitäisi pystyä lukemaan samat merkit kuin tarinan henkilöt toisistaan. - En ole nähnyt elokuvaa, mutta tuskin tuossa on mitään mikä tekisi siitä pornoelokuvaa.
Sinänsä tuollaiset asetelmat, joissa äitipuolen tai isäpuolen kanssa harrastetaan seksiä ovat varsin käytettyjä pornossa. Jokin syvälle kiellettyyn meneminen siinä kai puhuttelee. - No huh huh. Kun en ole mikään Indiana Jones, niin ei ole mitään kokemusta luolista joissa ei joku olisi käynyt melko vast'ikään. Ei niin että mitään yllätyksiä niin kaipaisinkaan.
- Huh, ja minä kun olen aina luullut että siellä on jokin kaamea lepakkoluola, jonka suulle hämähäkki on virittänyt seittinsä.
- Joo. Ehkä olemme samalla karttalehdellä. Inhimilliseen toimintaan tai toisin sanoen elämään on erilaisia rajoitteita, jotka kaventavat liikkumavaraa: aika, raha, terveys, omat kyvyt ja lahjakkuudet, suhteet ja kontaktit, yms. Oma historia määrittää näissä nykytilaa. Esim. taitojen suhteen monta asiaa pitää ensin tehdä pienesti ja huonosti jotta voisi joskus tehdä suuresti ja hienosti.
Joten se missä ollaan nyt on menneiden sattumien ja valintojen tulos. Se vaikuttaa siihen mikä on mahdollista tulevaisuudessa. Mutta suuntaa voi muuttaa eikä kaikkea tarvitse tehdä niin että tulevaisuus on menneisyyden optimaalinen jatke. Joitain ovia kannattaa avata vaikka sitten niistä ei lopulta koskaan kulkisikaan, koska tulevaa ei voi ennustaa. - Voin kommentoida vasta kun tai jos ymmärrän termit polkuriippuvuus ja bifurkaatiopiste.
- En lainkaan pidä haaveilusta. Kyllä ihmisellä saa olla tavoitteita eikä niiden välttämättä tarvitse toteutua. Mutta haihattelu ja kuvittelu sellaisesta omakohtaisesta tulevaisuudesta jonka kanssa oma toiminta on kovassa ristiriidassa on vähän rasittavaa, muille.
Muuten mielikuvituksen käyttö on suotavaa. Antaa ajatuksen lentää mutta jalat olkoot tukevasti maassa. - Julkaisivat nyt ne kuvat, joissa "ammattilaiset" vielä eivät ole muuttaneet ihmisiä vahanukeiksi. Mielenkiintoista että kuvankäsittelyllä on ihmisiltä poustettu kaikki luomet yms.
- Olen joustava ihminen. Pitäisikö minulla olla jotain omia mieltymyksiä? Vastaa varmaankin parhaiten vaihtoehtoa vaihteleva.
Yhdessä ihmisessä ei ole kahta ihmistä. Jos joku on kovin sekä Jekyll että Hide, niin tuskin haluan sellaista lähelleni. - Menepä siitä siis takaisin harrastamaan sitä mitä kaltaisesi energiatehokkaiden ihmisten onkaan tapana tehdä. Pelasta maailma, löydä maan ulkopuolista elämää, keksi lääke syöpään, rakenna ikiliikkuja, neliöi ympyrä tai kuvaa lounaasi nettiin.
- Pikaisella tarkistuksella introversioon vaikuttavia geenejä on tunnistettu ainakin n. 40. Ei ole oikein uskottavaa että hiusten väri ja introverttius periytyisvät yhdessä muuten kuin että olisivat kokonaisen kansan tai kansanryhmän piirteitä.
Toinen teoria sitten olisi että hiusten väri saisi ympäristön toimimaan eri tavalla ja tätä kautta tulisi sitten takaisinkytkentä introversioon. - Sitten on vielä perusmuodon monikkoa tapana käyttää kun ilmoitetaan jonkin juuri kuullun väitteen olevan palturia tai asiayhteyteen sopimatonta. Niinpä voidaan esim. laitamyötäisessä seilaavala mieheltä kuulla estoton kommentti ositettuna lähistön naisille "Onpas neideillä isot tissit." ja tähän vastauksena "Ja vitut!"
- Yksittäistapauksena itselläni vaaleahiuksiset sukulaiset ovat juuri suomenruotsalaisia.
Hiusten väri riippuu hyvin monista geeneistä, mutta melko tärkeässä roolissa on kromosomi 15, jossa melko lähellä toisiaan on useita hiusten väriin vaikuttavia geenejä. Joten teoriassa korrelaatio voisi syntyä tätä kautta.
Itse en ole tiennyt tai huomannut mitään tuollaista. - Jotkut osaa mielikuvitella hahmoja. Minä osaan tai osaisin kyllä kuvitella ja kehitellä tilanteita ja tapahtumia mutta en lainkaan niiden toimijoita. Ne varastaisin surutta todellisuudesta.
- Noin on tapana markkinoida kokonaisuutta, kun jotain pitää esille poimia. Tiukka mielipide ja suuret unelmat.
- Paras on hyvän pahin vihollinen. ABC:n brunssi on paljon tyhjää parempi.
- Avaruusolio jättää aika paljon mahdollisuuksia. Ei liene kovin suurta konsensusta miltä avaruusolio näyttää tai tuntuu tai missä ulottuvuudessa sellainen toimii. Tuskin ne kaikki ainakaan prinsessa Leialta näyttävät. Mitä jos ne ovat karvaisia kuin Chewbacca.
- Vittuilun lisäksi on kuitenkin muitakin verbejä, ainakin vituttaa. Tietyillä sijamuodoilla on erityismerkitys, kuten mennä vituiksi (huom. aina monikossa). Kysymys missä vitussa joku on ei kirjaimellisesti viittaa sijaintiin. Ja jos joku menee hevonvittuun niin kavioeläin ei liity taoaukseen.
Monesti merkitys on negatiivinen, mutta voi olla myös vitunhyvä. Ja siten on sellainenkin kuin vitunvitunvittu. - Ihmiset ovat keskenään melkein samanlaisia ja elämme tuntemattomien keskellä. Tästä aiheutuu tarve erottua pukeutumisella muista tunnistettavaksi yksilöksi. Parilla vaatekappaleella pitäisi pystyä kertomaan kuka on ja osoittaa olevansa kiinnostava ihminen. Muuten ei ole selitettävissä että suuressa kauppakeskuksessa voi olla kaksi kauppaa joissa myydään ruokaa ja näiden tuotteista osa on keskenään samoja mutta vaatekappaleita myyviä kauppoja on satakaksi ja niissä kaikissa eri tuotteet.