korpikirjailija

Mummo ja lapsenlapsi.
Liittynyt sitten
Muokkaa profiilia105 aloitusta · 7507 kommenttia
- Empaattisen ihmisen sanotaan pystyvän asettua toisen ihmisen asemaan, pystytkö olemaan yhtä tyhmä kuin minä ?
- "Joskus ihminen voi vaikuttaa empaattomalta, vaikka hän olisi vain väsynyt, ahdistunut tai huono näyttämään tunteita."
Eli voisi sopia yöllisiin viestijen lähettäjään. - Hyvä selvennys.
- Tekoäly on nopeampi etsiä tietoa kuin wiki.
Kaikkeen ei sekään pysty, onhan sen tieto ihmisen kirjoittamaa. - Huomenta@
Kysyin eilen demeteriltä mitä hän tarkoitti Eeva Kilpi lainauksellaan. Tuskin hän oli tämä kysymykseeni yön tunteina vastaaja. mutta tiedä häntä.
Menestyskirjailijat kirjoittavat usein petoksista, jotka johtavat ihmiskohtaloita kurjuuteen se kiehtoo lukijaa.
Otan esimerkin Ean McEwanin romaanista Atounement/Sovitus.
Mielenkiintoiseksi kirjan tekee kun väärintekijä selviää, menestyy ja uhrit kärsivät ja kuolevat mitä kamalimmilla tavoilla.
Väärintekijä yrittää sovittaa aiheuttamaansa vääryyttä, sovittamalla tekonsa, oikaisemalla tarinaa onnelliseen loppuun, sovitus jää valheeksi.
Eli, ihmettein kehoitusta, kurjuudesta kärsivät, on iloa, kauneutta ja rakkautta, lohduttakaa näillä sanoilla itseänne.
Sodissa ja kurjuudessa kuolleita ei voi lohduttaa. - Ei kun siksi, etä empatia ei ole kaikki tai ei mitään.
- Kysyin tekoälyltä empaattisesta ihmisestä ja empaatittomasta ihmisestä ja sain pitkän perusteellisen vastauksen.
Pieni ote vastauksesta.
Tärkeä huomio
Empatia ei ole “kaikki tai ei mitään” -ominaisuus.
Ihmisillä on sitä eri määriä, ja siihen vaikuttavat esimerkiksi:
kasvatus
elämäntilanne
stressi ja uupumus
persoonallisuus
omat kokemukset
Joskus ihminen voi vaikuttaa empaattomalta, vaikka hän olisi vain väsynyt, ahdistunut tai huono näyttämään tunteita. - En ymmärrä runon sanomaa, "kurjuudesta kärsivät puolustakaa kauneutta/rakkautta/iloa" ?
- Että tulin hyvälle tuulelle pienestä muutoksesta. Kännykän alkunäytössä on vuosikymmeliä ollut kuva lumisista mökin kuistin portaista.
Nyt vaihdoin kuvan jossa mummon mustikka äitinsä sylissä hymyilee minulle. Siirsin pikanäppäimet niin, että hymynaama on näkyy hyvin.
Nyt kun avaan kännykän hymyilen itsekin. - Anteeksi, nyt en ymmärrä missä olen valehdellut?
- Oikolukuohjelmaa pitää koko ajan oikoa ja silti jää virheitä 😡
- Huomenta@
Kirjoitit onkireissusta, no siitäpä mieleeni tuli kertoa uudesta laiturista. Nyt veneelle on hyvä paikka laiturin vieressa laskeutua maata pitkin siihen istumaan, onnistuu meikäläiseltäkin. Niin jos saamme veden rantaan ; )
Pikkuinen on jo 4 kk, ja elämä ympärillä kiinnostaa, hymy on herkässä ja uni maistui ulkona mökkimaisemissa.
Illalla köllöttelköllötteli tyytyväisenäi sängyssäni ja katseli isänsä ja minun touhuja tietokoneella.
Vettä satoi eilen jjoten laitoin kaikki ämpärit räystäitten alle. Pärjään jos hellettä alkaa pukkaamaan.
Hyvältä näyttää taivas tänään, tulee lepopäivä auringossa. - Sateen pieksämät terveiset Korvesta@
Mikä sinua vaivaa, oletko noussut väärällä jalalla tänä aamuna? En minäkään loistotuulella ole, mutta osaan pitää mölyt mahassani.
Jos et ymmärrä toisten elämään, niin miksi edes yrität.
Ei tämä ole maaottelu välillä Suomi Ruotsi vaan keskustelupalsta.
Maisemahissillä ajelua suosittelen sinulle, näkisit kevään heräämistä. Se on kaunista katsottavaa. - Perjantaita@
Kaunis aurinkoinen päivä Nuasjärven rannalla. Esikoinen tuli pikkuisen ja koiran kanssa mökille. Istuimme ensin terassilla ja suunnittelimme viikonlopun hommia.
Aika tavaran kaupitsee, totesin kun varaston nurkasta kannoimme kaksi pirtin penkkiä ulos, ne saivat paikkansa uudella laiturilla.
Pikkuinen nukkui vaunussa, joita koira vartioi.
Poika lähti hakemaan kivikuormaa, hänellä on visio sen käytöstä. Minä palasin kaupunkiin huilaamaan.
Ehkäpä pian alan viettää öitäkin mökillä, mutta ensin olisi hyvä saada järviveden nousemaan rantakiville.
Huomenna saan pojalta apua tietokoneasioissa. En hallitse enää tätä muutosten viidakkoa, pari vuotta vanha ohjelmakin on jo antiikkia ja uutta pukkaa.
Paloma, olette tyttärenne kanssa kuten jo kirjoitin kuin kaksi marjaa. Minä ja esikoinen ollaan myös hyvä pari touhuilemaan. Saan apua pyytämättä ja se on mahtavaa.
Kaikki mitä kirjoitit on niin totta kuin olla voi kun pääsee vaikka pieneksi hetkeksi irti arjen velvoitteista. - Kävin lukenmassa "parasta" Intialaista ruokaketjua, Ano 000147
Ketjun aihe oli pieni kooste jostain lehdestä. Kenelläkään kirjoitukseen osallisilla ei ollut henkilökohtaista kokemusta Intiasta maana saati siellä nautituista aterioista.
Keskustelu oli lähinnä wikistä kerättyä tietoa ja vertailuja ilman vasta vertailua.
Nojatuolissa kerromme omia ruokakokemuksia, mutta ymmärrän, että makaronilaatikko on ihan liian tavallista sinulle. Varsinkin kun haet sitä valmiina eineksenä kaupasta.
Itse olen matkustanut paljon eri puolilla maailmaa ja maistanut eri maiden erikoisuuksia, mutta tiedän miten niihin suhtautuisit. Et pitäisi niitä keskustelun arvoisena vaan kokisin kokemukseni kehumisen.
No, voisin toki nämä sairastelun sekä räkätaudin sinulle antaa kannettavaksi, mutta epäilen pystyisitkö niitä kantamaan.
Koeta kestää, anna tilaa, älä anna palstan nojatuolin ottaa liian suurta valtaa elämässäsi.
Nyt uutisia katsomaan. - Olemme keskustelupalstalla kommetointi on pääroolissa.
Ihmiset ovat yksilöitä, niin olemme. Kirjoitan Nojatuoliin sekä lyhyitä, että pitkiä kommentteja riippuen kiinnostuksestani. Muut ketjut jäävät vähälle huomioinnille. - Huomenta Korvesta@
Sitä sattuu ja tapahtuu, mutta onneksi uni maistuu ei tarvitse aamuyöstä alkaa viisastelemaan.
Helatorstai, josko huilaisi, mutta sekin tuntuu ajan hukalta kun päässä pyörii näitä tavan ihmisen puuhasteluja.
Esikoisen perhe on matkalla Korpeen, huolta pukkaa, toivon matkan menevän hyvin.
Kun nyt jaksaisi aurinkokin vierailla tosin juuri nyt on pilvessä.
Tein eilen suussa sulavaa lohikiusausta, sitä riittää vielä tällekin päivälle.
No, tässä aamutervehdykseni, joka varmaan ainakin EVVK.ta kiinnostaa ;)) - Yleensä kommentoin päiväni kulusta ja ilmoitin olevani vielä nuhaköhässä.
- Huomaan, että et voinut mennä nukkumaan ilman tätä päivitystä. Halusit keskustelua kanssani. No, jatketaan huomenna jahka herään.
- Sen näki heti kun aukaisi plus 80- palstan, keskustelujen viimeiset kommentit oli kirjoitettu eilen illalla. En avannut yhtään ymmärsin, että suomi24 on ongelmia.