korpikirjailija

Mummo ja lapsenlapsi.
Liittynyt sitten
Muokkaa profiilia105 aloitusta · 7507 kommenttia
- Iltaa korvesta@
Päivä on ollut masentavan harmaa ja myrskyisä. Tuuli riepotteli bambuverhot alas parvekkeelta ja takapihan nurkassa olevia tavaroita lenteli ympäriinsä. Yritin tehdä valokuvien käsittelyyn monistustyötä, kuvat eivät onnistuneet. No, tarkistin väripatruunat ja musta oli vajunut joten ostin uuden väripatruunan ja pelitti. Jotenkin mieliala on apea, kun valmistin ruokaa yhtä'äkkiä aurinko heitti valoa keittiöön, sekös ilahdutti. Tosin lyhyt oli sekin ilon aihe.
No, jospa se tästä iloksi muuttuu. - Kuten kirjoitin ei ole ollut helppo juttu.
Kuusituntia tänään ja energiatasoni romahti, heräsin juuri, nukuin toista tuntia. Kuritan itseäni toimimaan ja tiedän, että jos keskityn saan paljon aikaseksi.
Oikolukijani on tekoäly. Se korjaa kirjoitusvirheet tekee sivujaot ja huomauttaa ristiriitaisuudesta tekstissä, mutta ei ole muuttanut tarinoita mitenkään. Sinun kirjasi tukeutuu suvun historiaan, jolloin siinä on mukana isompi otos ihmisiä, minun jollain muotoa myös, mutta lähihistoriasta ja suppeasta joukosta ihmisiä. Kerron 90-luvun lopun tapahtumista.
Ja tapahtumat ovat itse kokemiani. Uskon, että kun lapset sen lukevat saan palautetta, ei se noin mennyt. Olen heitä jo informoinut, ne ovat tarinoita. Kuvitus on haastavaa. Haluaisin sadun omaisen vaikutuksen kuviin. Valokubat muuttubat käsinpiirretyiksi. Mutta..mutta itsekritiikki on tiukka niitä tehdessä.
No, jospa kohta helpottaa kun saan ne pois päivärytmistäni. Pitänee lähteä kauppaan, ulkona en olekaan tänään käynyt. Hiukan happea vois olla tarpeen. - Olipa kiva avata ketju, vanhat kirjoittajat taas remmissä. Keskustelua kirjallisuudesta ja arjen elämästä.
Itsekin kirjan teon kimpussa useita viikkoja pyörineenä on kiva lukea harrastuksistanne.
Soitin aamulla kirjakustantamoon ja sain hyviä neuvoja joten edistyin pähkäilyssäni. Sain tietoa ja osoitteen, jonka välityksellä kirjan aineiston saan lähetettyä kustantamoon.
Kirjoitin aamulla viimeisen luvun kirjaani, kuvitus on vielä hieman kesken. Kaikella todennäköisyydellä kesällä suunnittelemani aikataulu pitää, joten kirjat lähtee joulupaketteihin.
On sanottava rehellisesti, että ei ole ollut helppoa, mieheni lähimuisti pettää, mutta hän on jaksanut kiitettävästi kannustaa minua, mikä on antanut voimia jatkaa kaiken kaaoksen keskellä. Kaaoshan on lähinnä omassa päässäni ja sen hallinta heittelee. - Nyt tuli videopätkä mummin prinsessasta, konttaaminen on alkanut ; ))
- Päivää@
Päivä jo pitkällä, nukuin pitkään, ei ole suorituspaineita niin mikäpä hänessä maata.
Olen itsekin ihmetellyt minne kirjoittajat ovat kadonneet. Minulle tämä yhteys on tärkeä, yleensä kun kirjoitan hahmottelen samalla päiväni kulun.
Yhteys vaikka yhteenkin kirjoittajaan riittää minulle. Sitähän sanotaan, että kun väki vähenee pidot paranee.
Jos ei tunne tarvetta kirjoittaa arjestaan niin voi lukea, lukeminen kannattaa ; ))
Yleensä kirjoittamani suunnitelmat toteutuvat. Kuten eilenkin piirsin kaksi kuvituskuvaa ja tänään tarkoitukseni on piirtää kansikuva tarinakirjaani.
Kirjoittamalla tänne, ikäänkuin sitoudun suunnitelmiin.
Lonkkani on vielä vihainen multasäkeille, mutta eiköhän pian toivu kun huilailen. Sateinen päivä, tosin juuri nyt aurinko ilmoittaa olevansa jonkun pilven raossa.
Sain eilen valokuvia lapsenlapsestani. Iloinen hyväntuulinen tytön tyllerö. Nukkuu ja syö hyvin, isäänsä tullut ; ) - Lauantaita@
Keskiviikon "miesten työt" kostautuivat, olin kaupassa kun tunsin, että kävely tökkii, lonkkaa särki, ajoin kotiin ja rojahdin sänkyyn. Saunan löytyissä kivut alkoivat hellittää ja ilta sujui ongelmitta. Siis keskiviikon jälkimainingit löivät lonkkaan.
Eilinen päivä, neljä tuntia keskittynyttä tarinoiden monistusta ja kokoamista kokonaisuudeksi.
Sankkoniemen tarinat, olenkin kertonut, kirjoitin mökilläni joskus 2000- luvun alussa. Nyt olen koonnut kaikki tarinat yhteen. Otin kopiot oikoluvun jälkeen selkeyttääkseni minkälaisen jäljen haluan jättää itsestäni ja poikien lapsuudesta jälkipolville. Olen nyt pikku tytön mummo, joten koin asian tärkeäksi. Tarinoissa on tosi tapahtumiin perustuvat pohjat, mutta ne on väritetty vilkkaalla mielikuvituksellani. Kirja sisältää 19. tarinaa, muutaman runon sekä kuvituksen, jonka teen sen ajan valokuvista siten, että otan niistä mustavalkeat kopiot jotka väritän tarinan muotoon. Sivumääräksi tulee noin 100 -120. Tarinoilla haluan myös muistaa edesmennyttä hyvää ystävätärtäni Eevaa, joka elää vahvasti mukanani tarinoissa. Meillä oli Eevan kanssa tarkoitus koota yhdessä tämä kirja.
On ollut järkevää jakaa päivän tekemiset yhden teeman mukaan. Asiat ja keskittymiskyky pysyy kasassa ja tulosta syntyy. Yllätyinkin kuinka pystyin pävän aikana kokoamaan hajalla olleen kirjapaketin yhteen selkeään kasaan.
Tämä päivä olen ajatellut käyttäväni kirjan kuvitukseen.
Päivät tuntuvat karkaavan käsistä, tekemistä riittää, olenkin miettinyt olenko varmistautumassa siihen, että jos lähtöni tulee, tekemättömät työt on tehty. No, tunteet vellovat ylös ja alas, olenhan viettänyt aikaa menneisyyden onnellisissa päivissä, joten on palattava tähän päivään ja syysistutusten myötä katsottava luottavaisesti eteenpäin ja tulevaan kevääseen. - Huomenta Korvesta@
Päiväni puuhat tällä viikolla ovat jakautuneet säiden mukaan. Alkuviikko pensselit kädessä sisätiloissa. Mielikuvituksen lento oli katkaistava joten torstai ulkona lapio ja puutarhasakset käsissä.
Torstai olikin vastakohta henkisille rasitteille. Alkoi tosihommat, takapihan kunnostus kevättä odottamaan. Ruohon leikkuu, strimmerillä vanhat kukanvarret silpuiksi ja säkkiin.
Tein neliön muotoisesta lavakauluksesta kolmiokauluksen, kevään kukkaistutuksille. Ensin lapiohommia, maan tasoitusta. Sitten puutarhamultaa hakemaan. Nostelin
4 × 50 l multasäkkiä auton takakonttiin, pari isoa värikästä kanervaa ja vielä noin 10 kg kiviä mökiltä.
Sain kuin sainkin ne vedettyä takapihan portin kautta pihalle. Loppu olikin helpompaa. Piha näytti siistiltä ja emäntä rähjäiseltä.
Kukkien mukulat istutan myöhemmin jonain aurinkoisena päivänä.
Tänään pidän kirjallisuuspäivän. Oikoluetan kolme viimeistä tarinaani ja kuvitan ne. Tarinoita on jo valmiina 13 kpl. Kuvitus vielä kesken. Sain eilen yhteystiedot yhteen kotimaiseen kirjojen omakustannusfirmaan. Otan yhteyttä sinne ja pyydän toiminta ohjeita. Jospa se projekti valmistuisikin jouluksi.
No, muutakin kivaa. Minut hyväksyttiin Kajaanin kuvataiteilijat ry.n jäseneksi joten uusia mahdollisuuksia aukesi. Yhdistys on perustettu jo vuonna 1954.
Seuraan uutisia ja politiikkaakin, mutta yritän siivilöidä tiedon virtoja. Paha tuntuu saaneen vallan kaikkialla, joten kurkut silmille kuten LähiTapiolan mainoksessa.
Ei kun etiäpäin. - Sunnuntaita@
Olin lupautunut olemaan läsnä taidetapahtuassa eilen illalla. En ollut aluksi innokas, mutta kuinka kävikään, ilta oli upea, tapahtuarikas ja terapeuttinen.
Yksi näyttelyhuoneista sisustettiin yhteistaiteen tekoon, maalauspohjia, maaleja, lehtiä luonnosta, käpyjä, varpuja jne. apuvälieiksi taiteen tekoon. Näyttelyvieraat innostuivat minun ja taiteilijakaverini rinnalle luomaan mitä ihanampia taulu kokonaisuuksia ja valmiit taulut lisätään osaksi "Huoneiden välissä" näyttelyä.
Lainaan yhden taiteen tekemiseen osallistujan sanoja. "Tämä on päivän ensimmäinen hetki kun en ole tressaantunut"
Ilta oli myös minulle hetkiä ilman tressi ja kyynärsauvoja.
Ruuanlaitosta, olen ihastunut punajuuriruokiin. Niistä saa kivoja lisuja pääruuille. Tänään syömme eilen valmistamaani savulohipastaa ja punajuuripataa. - Myöhäisiltaa@
Ihana aurinkoinen päivä.Olin mökillä loppuja syystöitä tekemässä, peittelin grilliterassin kalustuksen ja grillin pressuilla. Siivoilin lehtiä terasseilta. Jotenkin se vaan onnistui vanhasta tottumuksesta.
Kyynärsauva on vain haittona joten sain luontaista tasapainoharjoittelua.
Kävin mutkan kotona, lämmitin kaalilaatikkoa, syötiin ja kiiruhdin maalaushommiin opistolle.
Aihe on mielenkiintoinen ja värimaailmani vaihtuu joka kurssipäivän jälkeen. No, kyllä se joskus valmistuu.
Elinalle oli tullut lasku jolle oli selitys, mutta minä jouduin pitkään taistelemaan laskusta, jonka alkuperää lähettäjä ei pystynyt selittämään. Saatava oli noin 300 € ja oli korkojen kera noussut 320€ euroon. Lopulta yrityksen oli kumottava lasku, koska heillekin sen alkuperä jäi selviämattä.
Nyt on todettava, että ei mopolla mahottomia. Puoli yhdeksän uutisten jälkeen veto loppu ja nyt suljen puhelimen.
Hyvää Yötä! - Kellepä tässä kiusaa tekis, itseään ei haluais kiusata, mutta pärjäillään.
Yötä😴 - En enää alkaisi yrittäjäksi jos olisin nuori. Valitsisin vieraan palveluksen.
Kun yritykselläni meni hyvin työeläkemaksut eivät kiinnostaneet. Elimme varakkaasti, vaikka olin yksinhuoltaja. Olen jo aijemmin kertonutkin noista ajoista. Hienoja aikoja.
No, ei eläkkeeni nyt iso ole, mutta yhdessä pätjäämme hyvin. Kuten sinäkin hoidan huushollin ja harrastelen, teen mieleisiäni asioita. Jostakin on ollut kuitenkin luovuttava siitä valtavasta fyysisestä energiasta jota omasin ja jonka avulla pärjäsin.
Nyt kun mieheni toimintakyky ei enää ole entisensä on minulle langennut vetäjän rooli. Lonkka kipuilee ja mieli heittelee huolista iloon.
Onneksi lapset pärjäävät hyvin ja mies on auttavainen ne antavat voimia jatkaa tätä mielenkiintoista matkaa eteenpäin. Kunnes... - Kesällä EU. maiden ulkopuolelta tulleista tuotteista alettiin perimään tullia.
28.00 € Temun ostoksesta menee postin käsittelymaksu, ALV, ja 3 € tullimaksu, joten kokonaiskustannuskselsi tilaukseestani tuli noin 45€. Tiesin kustan ukset jo tilatessani tuotteet. 28.00€ on Temun lähettämän tuotetilauksen minimi.
Jos olisin saanut noita esineitä korven kaupasta olisin luonnollisesti ostanut ne täältä.
Joten jos ei ole pakko en kehoita ostamaan mitään Temusta. - Sinäkin jos olet ikäihminen voit saada siivouspalvelun ALV 0.
Temua käytin kun kotimaasta ei vastaavia tuotteita saanut. Tuhlasin Kìinaan huikeat 28.00 €.
Leikkasin tänään mieheni hiukset, Olen hänen parturi ALV 0.; )) - Lukiessani aamun aloitustasi Hilla, mietin miksi me eläkeläiset emme kuluta ja antaisi pientä panostusta hyvinvointimme eteen. No, itse en tarvitse juuri mitään härpäkkeita en vaatteita, vain elääkseni elintarvikkeita, niin ja siivouspalvelua alv 0.
Luin juuri Kainuun Sanomista yksin yrittäjän arjesta. Kovin tuttua olenhan entinen pienyrittäjä.
Hyvinvointipalveluita voisin käyttää, esim. kampaajaa, kampaajaa ei lasketa käsityöläiseksi joten hän maksaa arvonlisäveroa kättensätöistä 25.5 %. Eli 1/4 osa kampauksen hinnasta menee veroon ja tietty vielä tuloverotus päälle.
No, näin valtio saa verotuloja, siispä joukolla kuluttamaan.
Tänään luppopäivä, tähellistä tekemistä, pyykkipäivä. - Myöhäisiltaa@
No, aloitin ja sain kuin sainkin melkein kaikki suunnittelemani työt tehtyä.
Onnellisena poistuin yhden firman toimistosta, jonka kanssa olen takkuroinut keväästä aina tänne asti epämääräisen laskun kanssa. Voitin, tiesin, että olin oikeassa, lasku on peruutettu, sille ei löytynyt perusteita.
Sitä sattuu.
Pyykit pesin, täydensin jääkaapin kävin mökillä, toin ison vaaleanpunaisen hortensian kaupunkiin ja asetin ulko-oven viereen.
Siivosin ja otin ettoset.
Kolmosen uutisten jälkeen, nyt nukkumaan. Hyvää yötä ! - Päivää Korvesta@
Aurinko paistaa ja tuuli on lakannut.
Kirjoitin Hilla näin.... "en ihaile jouten oloa ja sosiaalipalveluiden hyväksi käyttöä."
Eli kirjoitetun tekstin voi tulkita kuten teit. Selittää päivänselvyyksiä, joita en nähnyt itse tarpeelliseksi. Sosiaalipalvelujen hyväksikäyttö on eri asia kuin avun tarve.
Heräsin aikaisin ja purin pakkauslaatikoita, kehystin yhden julisteen ja asetin vieraslajit taulun (kurtturuusut ja lubiinit) orvokkitaulun tilalle, joka jäi näyttelyyn.
Nyt pitäisi alkaa pyykin pesuun.
Jääkaappikin olisi täydennettävä, kuivakaappiin voisi kotivaraa hankkia ja joitakin asiointeja virastoissa pitäisi tehdä, siivota nurkkia ja... jne. jne.
Mistä alkaisin. - Sunnuntaiehtoota@
Kyllä jaksaa, kuusituntia päivätöitä, eli päivystää myyntinäyttelyssä. Perjantai oli väsyttävin, mutta lauantai ja nyt sunnuntai meni ongelmitta, jopa niin, että tuli kevyt tunne kun purin näyttelyn ja kuskasin taulut uuteen tilaan, Kekkostalon Huoneiden välissä nykytaiteen näyttelyyn.
Niin yrittänyttä ei laiteta, sanotaan. Möin sen verran, että kaikki kulut tuli peitettyä, mutta tuntipalkalla en voi kehua.
Tulin neljän jälkeen kotiin, lämmitin ruokia, söimme ja nyt heittäydyin pitkälleen.
Politiikkaa olette sortuneet jauhamaan.
Koska olen ollut yrittäjä, olen vahvasti oikealle kallelleen, mitään en ole saanut ilmaiseksi (no, nyt joku alkaa luetella niitä luontaisetuja, jotka kuuluu kaikille suomalaisille ja mamuille, mutta en ihaile jouten oloa ja sosiaalipalveluiden hyväksi käyttöä.
Josko napsauttaisi saunan päälle. - Korvesta@
Päivä on ollut kaunis ja lämmin siksiköhän ylitin itseni fyysisesti. Puolilta päivin lähdin mökille, kokosin riippukeinun rungon ja raahasin varastoon. Otin trimmerin mukaan kaupunkikodin pihatöitä varten ja pari taulua viikonlopun näyttelyyn.
Kävin etsimässä taulun kehyksiä, en löytänyt mieleisiä. Ajoin kotiin, olin jo väsynyt kaupoissa juoksenteluun, mutta jostain sain voimaa aloittaa suopayrttipenkin siivoamisen ja humaloiden irroittamisen pihan puuritilästä lopuksi vielä haravoin pihan. No, kaksi isoa jätesäkkiä lehtiä ja varsia dottaa vientiä puutarhajäteasemalle.
Ajattelin nyt riittää, mutta sain viestin, toinen Kiinasta tilaamastani pakettista, se oli saapunut.
Olin kuin palkan ahkeruudesta ansainnut kun kiikutin Temun paketin kotiin. Juuri ajoissa kaikki tarpeellinen on nyt koossa viikonloppua ajatellen.
Tarkastin tuotteet ja hyväksi totesin.
Harrastuksista vielä.
Musiikkiharrastus on mieheni nuorimmaisen pojan vienyt hevimetallibandin rumpaliksi.
Vein esikoisen pienenä musiikkileikkikouluun ei ollut hänen mieleen, mutta myöhemmin teininä harmitteli miksiköhän en tykännyt, sillä
moni hänen kaverinsa soittivat eri instrumentteja. No, hän sanoitti heille kappaleita ja usein kesäiltoina saunamökistä kuului örinää kun hän äänitti lauluja ja lähetti kaverille joka lisäsi musiikkia mukaan.
Taide taas on mieheni tyttären valinta hän valmistui taiteitten maisteriksi ja toimii nyt taidealojen opettajana.
Hyviä harrastuksia molemmat taide ja musiikki.
Esikoinen kirjoittaa työkseen ja hänellä on suunnitelmia kirjoittaa joskus vielä jotain muuta kuin lehtiartikkeleita.
Aurinko paistaa, voisi mennä parvekkeelle istumaan, mutta taidan sittenkin ottaa ettoset. - Onhan se noinkin, jos haluaa soittaa vaikka pianoa se maksaa 200 - aina 6000 € plus oppitunnit.
Käyrätorvet maksavat 300 - 9000 €
plus oppitunnit. jne
Maalausharrastus manuaalisesti ei maksa paljoa tai riippuu paljonko maalaa. Tarvitaan maalauspohjia, maaleja, maalausvälineitä.
Tietokonetaiteen välineitä on tietty tehokas tietokone piirtopöytä, piirto- maalausohjelmat, vektorigrafiikka- sekä D3 mallinnusohjelmat.
Voihan tietty myös opiskella taidetta monilla eri tapaa esim. kansalaisopistoissa kuten itse opiskelen. Yliopistoissa joista valmistuu taiteenmaisteriksi.
Lisäksi on erilaisia muita mahdollisuuksia. Eräs ravintola tarjoaa kaksi tuntia kerrallaan ohjattua taidemaalausta 39 €, ei sisällä juomia.
Onhan näitä mahdollisuuksia ollut aina, itse kävin jo seitkytluvulla kansalaisopiston.maalauskurssilla. Kokeilin kerran myös pianonsoittoa, no en jatkanut alkeista pidemmälle.
Mielestäni harrastukset eivät perustu rahaan vaan omaan haluun kehittää itseään. - Sain kuin sainkin toisen Kiinasta tilatun lähetyksen. Etsin Suomesta rauhankyyhkytarroja en löytänyt. Nyt sain niitä 800 kpl joten riittää ja olivat toivomiani.
Kävimme myös päiväkahvilla mökillä, tuuli, mutta kahviterassi on sopivassa paikassa, johon aurinko paistaa, eikä tuuli haittaa.
Huomasin, että isoveli valvoo, oletteko muut huomanneet ; ))