RaamattuVastattu 12 v

Jumalalla oli edessään ongelma

Jumala teki kuuden päivän aikana maan ihanaksi ja täydelliseksi. "Ja Jumala katsoi kaikkea, mitä Hän tehnyt oli, ja katso, se oli sangen hyvää." Sitten heti Raamatun toisessa luvussa kerrotaan, että tuon täydellisyyden …
HelluntailaisuusVastattu 5 v

Ylösnousemus

Ihminen syntyy tähän maailmaan elävänä sieluna. Sinä päivänä, kun ihminen nielaisee synnin hedelmän, kun synti pääsee ihmisen sisimpään, ihmisestä tulee kuollut sielu. Tällaisen kuolleen sielun tulee syntyä uudesti ylhä…
HelluntailaisuusVastattu 14 v

Seuraa!

Olimme ajaneet piiiitkän matkan. Tapasimme koiran nykyisen omistajan. Lunastimme koiran omaksemme. Avoin automme takaluukun. Koira hyppäsi sisään. Ihmeellistä. Se halusi tulla meidän omaksemme. Siltä istumalta. Ilman ep…
HelluntailaisuusVastattu 4 v

Miten synti tuli minuun

"niinkuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet" Synti tuli maailmaan yhden ihmisen kautta siten, että täm…
JeesusVastattu 13 v

Valkeus tuli maailmaan

Alussa Jumala loi taivaat ja maan. Mutta eräänä päivänä maa oli kuollut, pimentynyt, syvien vesien alle hautautunut. Mutta kun Valkeus tuli pimeyden keskelle, maa syntyi uudelleen. Ihminen Jumalan kuvana vallitsi ympäri…
AdventismiVastattu 13 v

Danielin kansan luopumus

Israelin niinkuin muidenkin kansakuntien kohtaloita selvitetään erityisesti Danielin kirjassa. Danielin kirjan luvusta 9 voimme lukea, kuinka Daniel paastosi ja rukoili. Hän tunnusti omat ja kansansa synnit. Daniel vuod…
JeesusVastattu 13 v

Löydä Elämä

"Etsikää ensin Jumalan Valtakuntaa ja Hänen Vanhurskauttansa" (Matt 6:33) Siis, mitä meidän pitäisi löytää! Viisaus, jonka ihastuksena ovat ihmislapset, sanoo: "Joka Minut löytää, löytää Elämän." (San 8:35) Johannes tod…
JeesusVastattu 13 v

Tunnetko Hänet?

Tunteminen edellyttää läheisyyttä, objektin kohtaamista. Tietoa voi hankkia etäältäkin. Ja sitä voi olla paljonkin. Mutta tunteminen on aivan eri asia. Tunteminen edellyttää suhdetta. Jeesus tietää meistä jokaisen hiust…
JeesusVastattu 10 v

kalamos.keskustelu.info

Tämä foorumi on pyhitetty Rakkauden ilmapiirissä käytävälle Jumalaa ja lähimmäistä kunnioittavalle keskustelulle Jumalan ilmoituksesta Hänen Sanassaan ja teoissaan. Foorumille voi tulla nyt mukaan myös ilman rekisteröit…
RaamattuVastattu 5 v

Daavidin Poika, Aabrahamin Poika (Matt 1)

"Jeesuksen Kristuksen, Daavidin pojan, Aabrahamin pojan, syntykirja." Uuden Testamentin alkulause vie meidät Daavidin kautta Aabrahamiin. Ja sitten alkaa luettelo ... ei kun oikein käännettynä kirja (Biblos) syntymisen …
SyntiEi vastauksia

Sovituksen Sana

Kuolema tuli meihin, kun teimme syntiä. Synti petti ja tappoi. Ja otti hallintavallan. Meistä tuli Jumalan vihollisia. Mutta meidät Jumalan viholliset sovitettiin Jumalan kanssa Hänen Poikansa kuoleman kautta. Jeesus ot…
HelluntailaisuusEi vastauksia

Pyhä ja Uskova Jeesuksessa Kristuksessa

Maan päällä tallustelee eläviä ja kuolleita ihmisiä. "Ja Jumala on eläviksi tehnyt teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne, joissa te ennen vaelsitte tämän maailman menon mukaan, ilmavallan hallitsijan,…
HelluntailaisuusVastattu 1 kk

Uusi Elämä taisteluissa (Room 7)

Paavali on heti alkulauseessaan antanut ymmärtää, että meille on tarjolla Jumalan Hyvä Sanoma. Ja heti ensimmäisessä opetustekstiosiossa on käynyt ilmi synnin hirvittävyys, mutta myös se, että kun otamme sovituksen vast…
HelluntailaisuusVastattu 15 v

Evankeliumin ydin

Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu. Mutta kohta Adam oli kuollut sielu. Sillä tapahtui juuri niin kuin Jumala oli sanonut. Aadam söi ti…
HelluntailaisuusVastattu 1 kk

Israel - Aito öljypuu (Room 11)

Paavali on tuonut esiin Jumalan Evankeliumin, jonka oli saanut tiedoksi suoraan Jeesukselta. Sen ydinsanoma on alusta alkaen se, että me olemme uskosta pelastuvia. https://keskustelu.suomi24.fi/t/19546238/israel---uskos…