mielipidepankki
Olen kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista, urheilusta, elokuvista, kirjallisuudesta, valokuvista, ruuasta - tai siis hyvästä ruuasta - juomisesta, onkimisesta, maalaamisesta, kävelemisestä, nukkumisesta, ajattelemisesta, keskustelemisesta, kylttyyristä, luonnosta, eläimistä, elävistä, puutarhanhoidosta, uhkapeleistä, korttipeleistä, matkustamisesta ja tietenkin omasta perheestäni. Yritän olla tietävä ja terävä, mutta myös nöyrä ja kiitollinen.
Nautin elämäni jokaisesta jäljellä olevasta päivästä menneiden päivien lisäksi. Tässä iässä Stephen Hawkingin ajatus maailmankaikkeuden kiepsahtamisesta takaisin rutistumisvaiheeseen niin, että näkee tulevaisuuteen, muttei muista menneisyyttä, kiinnostaa ja viehättää yhä enemmän.
Kotimaa: ---
Koulutus: ---
Ammatti: Muu
Siviilisääty: ---
Lapset: ---
- Kyllä Suomi on voinut vaikuttaa siihen kenen etupiiriin kuulumme. Se tapahtui 1990-luvun alussa vuosina 1991 - 1995. NL:n hajoaminen tarjosi tilaisuuden hypätä yhdestä etupiiristä meille mieluisampaan. Samantapaisia siirtymiä tapahtui läjäpäin NL:n hajoamisen seurauksena. Tilaisuutta käyttivät kaikki kynnelle kykenevät. Me irtisanoimme YYA-sopimuksen, kun sopimuskumppani kuoli pois ja liityimme EUhun. Natoon littyminen oli tämän lännettymisen jatkumo.
Tällainen pieni maa, joka sijaitsee sotilaallisen suurvallan naapurina ei voi valita mitään ehdotonta itsenäisyyttä. Valintana oli joko Venäjän etupiirin kuuluminen tai EU-Nato-etupiiriin kuuluminen. Suomi ja sen kansalasten selvä enemmistö haluaa kuulua tähän läntiseen etupiiriin. Siinä suhteellinen itsenäisyys on suurempi kuin Venäjän etupiiirissä. Läntisessä etupiirissä meillä on ollut ehkä kuitenkin kokomme mukainen päätösvalta, kun itäisessä etupiirissä se oli aina hyvin kyseenalainen.
Venäjä oli Suomelle taloudellinen mahdollisuus NL:n hajoamisen jälkeenkin. Tätä ilmiötä kutsuttiin laajemmin keskinäisriippuvuudeksi. Se toimi niin pitkään kun putlerilla kilahti nationalismivaihde päälle. putler vaihtoi maansa mittavat taloudelliset edut suurvaltapoliittisen aseman parantamiseen. Yksilötasolla voisi ajatella, että ihminen kieltätyy ottamasta lottovottoa vastaan, jos hän tuntee maineensa ja kunniansa loatuksi sen vuoksi, että asunnot ja omaisuus on ulosmitattu heikosti menneiden bisnesten vuoksi edellisessä elämässä. Eivät suomalaiset olisi halunneet lopettaa meille edullista kaupankäyntiä, mutta putler toimillaan aiheutti niiden lopettamisen kaikkiin länsimaihin.
putler piti NL:n hajoamista geopoliittisena katastrofina mutta ei tule ymmärtämään, että hänen hyökkäyssotansa Ukrainaan on vain jatkumoa ja loppuunsaattamista tuolle katastrofille. Eli koka ajan mennään huonompaan suuntaan. Joku tavallista älykkäämpi venäläistoimittaja yllättii Lavrovin kysymällä sitä, mitä mieltä tämä on siitä, että Venäjän ainoat kaverit alkavat olla Pohjois-Korea ja Iran. Niin ptkälle umpikujaan putler on ajanut maansa. - Ongelma ei tässä kohdin ole ensisijaisesti rajauksen vaikeus. Ongelma on jodenkin kirjoittajien henkisen tasapainon tila. Jotkut elävät enemmän tai vähemmän vainoharhaisessa tilassa, missä erilaiset päähänpinttymät saavat mielenmaisemassa ylivallan. Usein nämä ovat kiihkeitä agitaattoreita.
Mutta onkos tuo nyt ihme, kun suurvaltamme USAnkin presidenttinä on mies, jonka puheet ja tavat ovat koko lailla sekopäiset ja silti hänen suosionsa on edelleen yli kolmanneksen luokkaa. Aivan kuin yhden miehen hulluus ei yksinään riitä vaan se on myös tarttuvaa. Ilmiölle löytyy varmaan omat psykologiset selityksensä, mutta ei siitä tässä enempää.
Kun jokin päähänpinttymä saa ihmisestä ylivallan, hän höyryää sen kanssa joka paikassa päivästä toiseen. Faktojen kertominen menee toisesta korvasta sisään ja tulee toisesta samantien ulos. Sen paremmin totuus vastaväitteenä ja se, että mennään ohi aihepiirin on tässä samanarvosia eli kirjoittajan silmissä ja korvissa yhtä tyhjän kanssa. Nämä ovat kovasti surullisia tapauksia enkä oikein tiedä kannattaako heidän kirjoituksiinsa reagoida. Itse reagoin osaan, koska en halua hyljeksiä ketään kanssaihmistä, vaikka olisinkin tyystin toista mieltä tämän kanssa. Joku näistä näkee kapin jokasaisessa toisessa kirjoittajassa, toiselle taas likimain kaikki toista mieltä olevat ovat kommunisteja, Hamasin kannattajia ja milloiin mitäkin. - Blokkijärjestelmä on kuluttajansuojan kannalta paljon parempi järjestelmä kuin suomalainen puoluevaltaa korostava systeemi. Ruotsin järjestelmä on siis kansanvaltaisempi kuin Suomen. Suomessa puolueet päättävät lopulta politiikan suojan ja voivat tällä tavoin mitätöidä äänestäjien tavoitteet.
Blokkijärjestelmä toimi Ruotissa pitkään. Sotkua alkoi tulla siinä vaiheessa, kun Ruotsidemokraattien kannatus nousi korkeaksi. Aluksi asia sivuutettiin sopimalla blokkipuolueiden kanssa, että eletään ikään kuin RD:tä ei olisi olemassakaan. Tämä ei ollut kestävä ratkaisu varsinkin, kun RD vain kasvoi. Sitten viime kaudella Kokoomus ja muut hallituspuolueet solmivat RD:n kanssa ns. Tidå-sopimuksen, missä soviiittiin, että RD tukee äänestyksissä hallitusta vastineeksi siitä, että hallitusohjelma on sen hyväksyttävissä.
Suomessa blokkijärjestelmä voisi kyllä toimia (ja niin tietysti myös Ruotsissa), jos kaikki puolueet valitsivat etukäteen tarjolla olevista blokeista toisen. Silloin jompikumpi saisi aina väkisin enemmistön, ellei paikkajako mene täysin tasan.
Ongelma ovat ennen kaikkea keskipuolueet. Ne eivät halua sitoutua mihinkään blokkiin, koska se rajoittaisi niiden liikkumatilaan. Ne haluvat nimenomaan olla vaa´ankielipuolueen asemassa, jolloin voi tehdä kokoaan suurempia vaatimuksissa. Tämä on ana ollut Kepun maatalous- alue- ja siltarumpupoltiiikan menetyksen salaisuus. Kepu on osannut käyttää asemaansa hyvin kiristykseen. Se sai viime halltuskaudellakin kiiristettyä muilta itselleen sopivan maakuntapohjaisen soten, joka taloudellisesti täysin älytön järjestelmä.
Mutta miksi annamme puolueen lopulta päättää, millaista politiikkaa tullaan harjottamaa. Kokoomuksen ja SDP:n osalta se voi olla nykyistä tylyä oikeistopoltiikkaa tai maltillisempaa sinipunapolitiikaa taikka vihervasemmistopainotteista politiikkaa. Äänestäjä ei tiedä varmasti saako hän lainkaan sellaista politiikkaa, mille on äänenstä antanut. - Pitsinnypläys yms. istuu huonosti palstan aiheeseen. Kyllä sellaisia esimerkkejä löytyy vaikka kunka paljon. Mutta sitten on sellainen harmaa vyöhyke, josta on jo paljon vakeampia sanoa, kuuluuko se aiheeseen vai ei. Siinä tulemmekin esmerkiksi siiihen, että esitetään valitusvirsiä vasemmistoa vastaan.
On nimittäin mahdollista, että joidenkin puolueiden politiikan kuumaa ydintä on vastustaa jotakuta toista puoluetta tai ryhmää. Niiden olemassaolokin voi perustua suurelta osin tällaiseen vastustamiseen. Vasemmisto on aina vastustanut porvaristoa, oikeistoa ja siihen kuuluvia puolueita ja oikeisto puolestaan kommunisteja ja muuta vasemmistoa. On ollut aikoja, jolloin joidenkin oikeistopuolueiden päätavoite on suorastaan ollut kommunismin kitkeminen. Tässä mielessä ei ole kyse näiden muiden puolueiden politiikasta ja vaan se eslle tuomista, kuinka haitallsta se jonkun toisen puolueen tai ryhmittymän mielestä.
Sitten on paljon sellaisia poliittisia aiheita kuten esim. ilmastopolitiikka, EU, Nato, äärioikeiston kasvu, Venäjän hybrvakuttaminen jne. , joihin jokaisella puolueella on kanta tai ainakin pitäisi olla aiheen tärkeyden vuoksi.
En jaksa uskoa siihen, että kykenisit jollain selkeällä ja hyväksyttävällä argumentaatiolla perustelemaan, mihin raja vedetään tämänlaatuusissa asioissa. Minusta silloin hyvä tulkintaohje on se, että jos rajanveto on kiistanalainen, aihe kuuluu palstalle ikään kuin varmuuden vuoksi, koska kiistatonta perustetta sen poistoon ei ole.
Kaikkien poliitiikan tavanomaisten sektorien asioiden luulisi kuuluvan jokaista puoluetta koskevalle palstalla. Hyvä jaottelu nästä aiheista saadaan esim. eri ministeriöiden käsittelemien asioiden kokonaisuudesta. Silloin voidaan käsitellä ulkopolitiikkaa, sisäpolititiikkaa, kauppapolitiikka, ympäristöpoltiikka, opetuspoltiikkaa, kulttuuripolitiikkaa, maatalouspolitiikka jne. Jokaiselle vähänkin merkittävällä puolueella on näistä kaikista asioista ohjelmallisia lausumia ja tavoitteita. - Ruotsin tilanne näyttäisi olevan sen verran juntturassa, että hallitusta on vaikea muodostaa. Voi olla, että tilanne joudutaan lopulta ratkaisemaan uusilla vaaleilla, mutta voi olla, etteivät nekään tuo ratkaisua.
Sekä oikeistoallianssin että vasemmiston on vaikea muodostaa enemmistöhallitusta. Aina on joku puolue, jolle ei kelpaa joko Ruotsidemokraatit tai Vasemmistopuolue. - Miten me muka teimme itsestämme Venäjälle uhan? Ei Suomi ole mitenkään muuttunut Venäjälle uhaksi. Sotilaamme ovat kasarmilla ja siellä pysyvät, ellei esim. Venäjä itse ala siirtää joukkojaan Suomen läheisyyteen hyökkäysvalmiiksi tai muutoin aloita sotilaallisia erikoisoperaatioitaan.
Suomi on liittynyt Ruotsin ohella Natoon. Nato on puolustusorganisaatio, ei hyökkäysväline. Trump tosin sekoilee asian kanssa, mikä nähtiin Iranin järjettömässä hyökkäyssodassa, kun hän kehtasi vaatia Nato-mailta apua ja nämä kieltäytyivät. Natolta hän ei voinut apua pyytää, koska ei ollut sellasta hyökkäystä, jonka kohteeksi USA olisi Natomaa joutunut tällä kertaa. Vuoden 2001 terrori-iskussa se joutui ja Natosopimuksen 5. artikla aktivoitiin.
Yksikään valtio Ukraina mukaan lukien ei ole tehnyt itsestään Venäjälle mitään uhkaa. Se haluaa puolustaa vain omaa suveriniteettiaan kuten muutkin Naton eurooppalaiset jäsenmaat. Suomi ja Ruotsi liittyivät Natoon samasta syystä eli varautuakseen aggressiivista laajentumispolitiikka harjoittavan Venäjän uhkaa vastaan. putlerin ja muiden venäläisten silovikkien lausunnoista ja ns. esseistä on luettavissa tällainen suurvenäläsyyttä ja imperialismia ylistävä ja tavoitteleva politiikka. putler on moneenkin kertaan sanonut, että NL:n hajoaminen oli geopoliittinen katastrofi. Hänen politiikkansa ytimenä on tuon katastrofin poispyyhkinen. Tilanne on samankaltainen kuin hilterillä aikoinaa. Halu pyyhkiä pois Saksan solmima "häpeärauha" ja näyttää muille kaapin paikka. Sitä sitten näytettiin ja kymmeniä miljoonia ihmisiä sai surmansa siinä performarssissa.
Suomen ja muiden EU-maiden intressi tukea Ukrainaa on paitsi se, että laittoman sotilaallisen hyökkäyksen kohteeksii joutunutta valtiota on oikeus ja toisaalta myös moraalinen velvollisuus tukea ja auttaa. Toinen intressi ja todennäköisesti se väkevämpi on oman alueen puolustaminen. On ilmeinen fakta, että Ukraina on nyt se eturintama, joka ottaa Venäjän iskut vastaan. Ottaen huomioon putlerin puheet ja esseet Ukraina ei ole muuta kuin välitatevoite. Meidän onneksemme sen välitavoitteen toteuttaminen ei onnstunut muutamassa päivässä vaan se on kestänyt jo muutamia vuosia. Venäjällähän ei ollut mitään okeutta tähän hyökkäykseen toisen valtion maaperälle. Ei Suomikaan aio hyökätä Venäjää vastaan, vaikka koemme sen päivä päivältä yhä suuremmaksi eksistentaaliaseksii uhaksi. Puolan Venäjä on luvannut jo tuhota tarvttaessa yhdessä päivässä. Ainoa sotaisa ja hyökkäävä valtio Euroopassa on Venäjä. Venäjällä voi olla toki aito huoli omasta turvallisuudestaan, mutta sen turvattomuuden aiheuttaja on Trumpin USA, joka ei kaihda väkivaltaista sotilaallista hyökkäystä kuten Iranissa ja Venezuelassa on nähty. Sama uhka on leijunut Grönlannin ja Kuuban yllä. Mutta EU ei ole uhka kenellekään. - Nimenomaan. Kaikki ihmiset eivät onneksi ole niin sekopäisiä, että siirtyisivät muiden virrassa sopuleina jonnekin laitaoikeistoon. Näin syntyy uutta tilaa myös poliittiseen keskustaan ja sinne pääsee se, jonka poltiikka koetaan realistiseksi vaihtoehdoksi äärilaitojen menolle.
- Tämä on aina ollut tällaista. Ei sitä voi arvottaa pahimmaksi tai parhaimmaksi. Onnistunut vallankumous on aina suuri voitto sen aikaa kun voiton hedelmiä voidaan jakaa ja tulee uusi vallankumous. Epäonnistunutta vallankumousta kutsutaan kapinaksi ja siihen osallisia teloitetaan ja pannaan vankilaan. Toisinaan nämä vallankumoukset ovat vasemmistolaisia, toisinaan oikeistolaisia ja joskus ihan pelkästään jonkun ryhmän vallanhimoa. Esim. Afrikassa eri heimot voivat kinastella vallasta jonkun valtion sisällä.
Vallankumoukset tuovat harvoin mitään pitkäkestoista hyvää, vaikka ne onnistuisivatkin. Se johtuu yleensä siitä, että tällainen kumous jakaa kansan meihin ja heihin. Sinunkin höpinäsi ovat juuri tällaista kansan kahtiajakoa vielä yli sadankin vuoden jälkeen. Se on äärimmäisen typerää ja kertoo lähinnä henkisestä heikkoudesta ja yhteiskunnan ymmärtämättömyydestä.
Parhaat tulokset kansan osalta saavutetaan aina silloin, kun kansa on suhteellisen yhtenäinen ja siihen pyritään aktiivisesti. Suomessa Tannerin, Kallion ja Kekkosen politiikat perustuivat tämän faktan ymmärtämiseen. Kekkonen meni omien sanojensa mukaan tässä niin pitkälle vasemmalle, että hirvitti. Kun katsotaan maamme kehityksestä, voidaan jälkeenpäin sanoa, että se todellakin kannattii. Vahtoehtoinen kansan jakautumisen pysyvyyttä korostava olisi suurella todennäköisyydellä johtanut paljon surkeampaan tilaan Suomen. Me olisimme Euroopan köyhä periferia ja jos olisimme EUssa, kisaisimme Romanian ja Bulgarian tapaisten maiden kanssa huonoimmuudesta.
Yhteiskuntanäkemystä ei kannata perustaa tunnepereäisiin tiloihin kuten sinä teet. Toisen kansanosan nimittäminen pettureiksi on sitä aktiivista kansan kahtiajakoa, mitä persut yltiöpäisessä tyhmyydessään Suomessa nyt edustavat. Heidän mielestään tätä maata rakentanut enemmistö on kommunisteja ja suvakkeja. Se on kansalliisen omalla työllään tätä maata rakentaneiden veteraanien täydellistä häpäisemistä.
Eilenkin kuuntelin kauhulla Ville Rydmanin hölmöilyä, kun häneltä kysyttiin eikö rahaa riittäisi siihen, että syöpään sairastuneiden hoitoon pääsyn viivettä voitaisiin laskea Ruotsin ja Tanskan tasolle. Rydmanin mukaan ei voida, koska taloudellinen tilanne on huono eikä rahaa riitä. Samaan aikaan hallitus kuitenkin suunnittelee kymmenien miljoonien alea pensan ja tiiselin hintoihin. Kumma kyllä niihin onkin varaa, mutta varaa ei ole silloin, kun pitäisi estää ihmisten kuolemista syöpiin. Tämä kertoo karua kieltään tuon porukan arvomaailmasta. - Savon Sanomien päätomittajan kolumni on kerta kaikkiaan lostava. Siinä käsitetään täydellisesti se, missä mennään parhaillaan.
SDP:stä on tullut maamme varsinainen keskustalainen puolue, kun äärilaidat vahvistavat asemiaan puoluekartan molemmin puolin. Kokoomuksellakin olisi ollut saumaa olla ainakin puoliksi keskustalainen puolue, mutta se on mennyt Orpon johdolla piirua oikealla ja siihen on tarttunut persuuntumisen tympeä löyhkä.
Ruotsissa SDP on koko maan valtapuolue ja sekin mielletään tässä asemassa vasemmisto-keskustalaiseksi puolueeksi. Tämä asema syntyy, kun on ärhäkkäitä ja malttamattomia puolueita niin oikealla kuin vasemmalla. Tilaa syntyy nyt ennen muuta kentän oikealla puolella, kun oikeistopuolueet ovat alkaneet kilpailla siitä, mikä on oikeistolaisempi kuin toinen. Sekä Suomessa että Ruotsissa Kokoomus on mennyt laitaokeistoansaan, meillä siis persuansaan ja tarttunut kiinni siihen. Tämä karkottaa Suomessa Kokoomuksen kannattajia ja kun SDP aletaan yleisemmin mieltää keskustalaiseksi puolueeksi, kynnys siirtyä Kokoomuksen arvoliberaalilta puolelta SDP:n kannattajaksi, madaltuu kummasti. Ehkä SDP voisi muuttaa nimensäkin yksinkertaisesti USAn mallin mukaisesti demokraateiksi muuttaa logonsa sen mukaan punaisesta siniseksi. Näin ei tule toki käymään, koska SDP on kuitenkin sekin historiansa vanki. Mutta jo se, että puolue saavuttaisi saman yleispuolueen aseman kuin Ruotsin SDP:llä on, olisi puolueelle suuri voitto. Uskon, että siihen suuntaan ollaan menossa. - Hämmästelet ihan turhaan. Kannattaa pohtia asiaa todellisuutta ja tulevaa slmällä pitäen. Voisimme ajatella verrannollisesti, että olisi SKDL:n ja SMP:n politiikkaa käsittelevä palsta. Ei näillä puolueille ole enää mitään nykyarvoa ja kiinnostavuutta. Keskustelu on keskustelua poliittisesta historiasta niiden osalta ja sopisi paremmin historiaa käsitteleville palstoille. Kepu näyttäisi olevan astumassa tähän samaan historiajoukkoon. Kun puhutaan entisten nuorten sävellahjasta, voidaan pian puhua entisten kepulaisten muisteloista. Kiinnostumattomuus Kepua ja sen nykyistä politiikkaa kohtaan vaikuttaisi ennakoivan puolueen tulevaisuutta. Se on englanniksi The End. Jos ei tiedä mitä se tarkoittaa suomeksi, voi pyytää Googlea kääntämään sen.
Varsinkin persukirjoittajia on ilmestynyt palstalle. Tavoitteena on pelastaa Kepun uppoavan laivan matkustajat uuteen paattiin. - Ei sillä ole väliä, mistä suunnasta tuulee kunhan tuulee. Siivet kääntyvät aina tuulen suunnan mukaan. Vertaus Trumpiin ontuu. Trumpilta puuttuu kokonaan tyyni vaihe. Hän koheltaa joka päivä eri suuntiin ja tuskin edes muistaa, mitä tuli edellisenä päivänä sanottua tai päätettyä. Trump on hullunmylly ja sellaiset voisi nimetä hänen mukaansa.
- Minä voin vastata ja olen vastannut kyllä tähän jo täällä aiemminkin. Päättelysi ontuu taas kerran. Ei jonkun asian vastustamisesta voi vetää sellaista johtopäätöstä, että kannattaisi jotain toista. Jos vastustaa esim. Trumpin ja Netanjahun hyökkäyssotaa laittomana hyökkäyksenä, ei se tarkoita, että kannattaisi Iranin toimia. Myös Iran toimii monelta osin tavalla, jota ei voi hyväksyä, mutta ei se vielä ole mikään peruste hyökkäyssodalle.
Islamisaatiojulistuksen vastustamisen perusteita on luettavissa mm. mediasta. Vastustus ei koskenut islamisaation levittämistä. Tottakai kaikki vastustavat sitä. Kyse oli siitä tavasta, jolla tässä toimittiin. Julistus, jolla ei ole mitään oikeudellista sitovuutta, on lähinnä korulauseita. Pahinta on se, että päätöslausunnossa leimattin koko musliväestöä toisen luokan kansalaisiksi. Tällainen leimaaminen toimii itseään vastaan. Se ruokkii eristäytymistä ja islamisaation leviämistä. Parempi tapa olisi sopeuttaa tulijoita valtaväestön tavoille ja pitää heitä yhdenvertaisina kansalaisina. Asiassa edettiin latvasta tyveen. Järkevämpää olisi, että komissio olisi valmistellut ensin tietoon ja tutkimukseen perustuvan toimennpideohjelman, mitä sitten olisi alettu panna täytäntöön. Tässä on suuri vaara, että koko asialle tehtiin vain hallaa ja islamisaatio leviää tämän jälkeen nopeammin ja laajemmin.
Laitaoikeisto pyrkii jatkuvasti jakamaan ihmisiä meihin ja heihin, kahden kerroksen väkeen. Se ruokkii aina katkeruutta ja vihaa niissä, joita tällä tavoin potkitaan päähän. Sellainen ei ole erityisen järkevä tomintatapa.
Kokoomuksen Sirpa Pietikäinen vastusti muuten myös päätöslauselmaesitystä. - Tähän voi vielä lisätä sen, että autokratisia järjestelmiä kannattavat enimmäkseen sellaiset ihmiset, jotka ovat heikosti koulutettuja, joilla on tunne asioiden huonosta hallittavuudesta ja jotka sen vuoksi ulkoistavat päätösten teon sellaiselle ihmisille, joka vaikuttaa poikkeuksellisen vahvalta auktoriteetilta. Nämä ovat johtajat ovat puolestaan sellaisia, jotka mielellään osoittavat vahvuuttaan ja julmuuttaan korostaakseen sitä, kuinka totalitaarisesti he hallitsevat kaikkea. Mafiaelokuvista tuttuja ovat samanlaiset psykopaattiset ja narsistset johtajat.
- Kysymys ei ole vain Trumpista vaan yleisemmin autokratian ihannoinnista. Samat syyt pätevät myös sihen, miksi hitleriä, stalinia, mussolinia ihailtiin maissaan ja nyt ihaillaan putleria. Syitä tähän on useita.
Yksi syy on turvallisuushakuisuus ja siihen vastauksena järjestys. Autokratinen johtaja tuo turvallisuuden tunnetta ja lupauksen ongelmien hoitamisesta. Demokratiassa vallitsee usein vastakkaisten mielipiteiden kirjo, jollaista putler esim. pitää sekasortona. Hänen väitteensä on se, että demokratia aheuttaa sekasortoa.
Toseksi vahva johtaja luo ainakin mielikuvan tehokkuudesta, kun demokratiassa asioiden kanssa jahkaillaan. Hyviä esimerkkiä on Venäjän aloittama hyökkäyssota suurine lupauksineen. putler päätti, ei tarvittu pitkäveteisiä jaaritteluja. Toinen esimerkki on Trumpin aloittama hyökkäyssota Iranissa. Trump päätti väliaikaisiksi tarkoitettujen rajojensa vallitessa. Nämä määräajat ovat kylläkin paukkuneet jo useaan otteeseen ilman seurauksia. Molempien "eririkoisoperaatioiden" piti olla muutamassa päivässä ohi. Eivät olleet. Niistä se vasta suuri sekasorto onkin aiheutunut. Polttoaineidenkin hinta aloitti meganousunsa Trumpin hyökkäyksestä. Trump syyttää Zelenskiä omasta mokastaan.
Karismaattinen johtaja nostetaan messiaaksi, joka pelastaa meidät elitistien vallalta ja vääriltä päätöksiltä. Nämä maailmankuvan yksinkertaistukset ja populististset valheet kuuluvat asiaan varsinkin valtaannousun tukemiseksi. Tämä me vastaan he -asetelma on kolmas perussyy.
Neljäs tekijä liittyy arvomaailmojen eroon. Autokratiiset johtajat ovat konservatiivejä. Heidän arvonmaailmansa tärkeä peruste on etnonationalistinen maailmankuva. Siinä natsit on nostettu yli-ihmisiksi ja Amerikka ensin aina etusijalle. Nämä vastustavat liberalismia eli moniarvoisuutta, perinteisiä arvoja rikkovia ja kyseenalaistavia toimia. Maahanmuutto koetaan uhkaksi, koska se tuo yhteiskuntaan vieraita vaikutteita. Konservatismi korostaa muuttumattomuutta tavoiteltana arvona. Esim. persujen iskulauseena on ollut "Suomi takaisin" ja "Send Them Back". Vanhoja aikoja muistellaan nostalgisesti ja nykykehitys koetaan uhkana. Tämä on tyypillistä impivaaralaisuutta, jota Kepu ennen harrasti. Piiloon pottukuoppaan pahaa maailmaa vastaan. Kosmopoliisuus, globalisaatio, EU ym. ovat sen mukaan suuria uhkia. Sen vastakohtana on kuvitteellinen itsenäisyys. Ei ymmärretä, ettei meillä on täyttä itsenäiisyyttä sen paremmin neukkuaikana kuin nykyisinkään. - Taisi hiljetä muukin itävaikuttaminen joksikin aikaa netistä. Ukrainan kohde näyttää olleen hyvin valittu. Koordinaatit olivat paikallaan.
- Osuit kertalaakista asian ytimeen eli Kepun isoon ongelmaan. Ongelmaa on kuvannut Aleksis Kivi Seitsemässä veljeksessä. Se on impivaaralaisuus eli piiloutuminen omaan pottukuoppaan. Keskustelijat tarjoavat siis jonkun verran avarampaa näkemystä maailmaan. Pottukuoppapolitiikka kun ei enää jaksa kiinnostaa suuria massoja, kun ne suuret massat haja-asutusalueilla alkava olla vähäkuuloisia ja huonomuistisia rollaattorehinsa nojaavia yli-ikäihmisiä.
Kun maalma alkaa avautua Kepulle sitä pottukuoppaperskeptiviä suurempana, politikkaa voi saada uutta ja modernmpaa potkua. Ei se ole enää Kepun ja kepulaistenkaan etu, että keskustelu pyörii tulevien tupailtojen viinereissä ja tanhunumeroissa. Pohjoisnapa on hyvä muistutus kepulaisille. Kannatuspohja alkaa mennä siihen asukaspohjan laajuuteen, joka asustelee Pohjoisnavalla. - Ei päätöslauselman vastustaminen ole mikään todiste siitä, että punavihreät olisivat islamisaation puolella. Eivät he vastustaneet päätöslauselmaa sen vuoksi, että siinä halutaan kitkeä terrorismia. Vastustuksen pääperuste oli lauselman muu retoriikka, missä koko islaminuskoinen väestö asetetaan epälyksenalaiseksi. Tämän väestön eristäminen toisenluokan kansalaiseksi vain kiihdyttää arvostelijoiden mukaan ääri-islamisaatiota ja heikentää yhteiskuntaan sopeutumista. Arvostelijoiden mukaan on tarpeetonta edstää asiaa tällaisilla leimaavilla päätöslauselmillä, joilla ei ole mitään oikeudellista sitovuutta. Lauselma on pelkkä julistuspaperi. Terrorismin vastaiset toimet pitäisi ennemmin valmistella komissiossa, missä on asiantuntemusta perehtyä asiaa tieto- eikä julistamispohjalta. Tässä lähedettiin kiipeämään puuhun latvasta eikä tyvestä.
Kerro nyt mitä hyötyä tällaisesta julistuksesta on kenellekään. Loppuuko terrorismi sillä, että sen vastustamiseksi tehdään julistus. Vai loppuisiko ja vähentyisikö se, jos valmisteltaisiin tarkempia täsmätoimia ja edistettäisiin näiden vähemmistöjen integraatiota muuhun yhteiskuntaan. Nyt lauselma ennemmin suosii muslimiväestön ennakkoluuloja ja eristäytymistä ja voi lisätä eikä vähentää terrorismia. - Tällä kertaa on vaikea vielä sanoa, onko putler syyllinen mihinkään tulitauoan rikkomiseen. Kun Zelensky ei tiennyt mitään tästä sopimuksesta, on mahdollista, ettei putlerkaan tiennyt. Näyttää siltä, että sopimus on tehty joko Trumpin ja putlerin kesken tai sitten Trump on tehnyt sopimuksen yksin eikä ole muistanut edes ilmoittaa siitä osapuolille.
Hyvä merkki on se, että USAssa myös osa republikaanisenaattoreista on alkanut vastustaa Trumpin sekoilua, missä motiivina on USAn, öljymiljonäärien ja Trumpin lähipiirin taloudelliset edut. Trumpin viestit ovat kylmääviä pienten maiden kuten Ukrainan, Puolan, Baltian maiden ja Suomen näkökulmista. Trump on valmis heittämään tällaiset maat bussin alle, jos se auttaa em. taloudellisten etujen hankinnassa. Mm. entinen varapresidentti Mike Pence vastustaa nyt Trumpin päätöstä. Pencen vastusta voi toki selittää sillä, että Trumpia ei edes liikuttanut se, että hänen kannattajansa olivat valmiit hirttämään Pencen kongressihyökkäyksen aikana. Mutta Trumpin vastustus alkaa lisääntyä muutenkin republikaanien joukossa. Älykkäimmät alkavat ymmärtää, että Trump on viemässä paitsi puolueensa myös koko USAn tuhoon tätä vauhtia. - Itsestäänkö siellä Ukrainassa ihmisiä kuolee ja taloja kaatuu, kun pommit osuvat? Miksiköhän Suomi kasvattaa nyt vahvasti puolustustaan, jos Venäjällä ei ole resursseja. Ainakin putler pyrkii vimmalla niitä resursseja kasvattamaan. Jos se hullu ukkeli pyrkii tänne, niin eturintamaan ei kyllä lähettää mitään soittokuntaupseereja ja muita b-luokan väkeä.
- Kyllä noilla seuduin voi olla vaarallista kuten monessa muussakin paikassa, jos kohdalle sattuu. Ja sattuihan sitä ihan nurkan takana jokunen vuosi sitten. Muutaman sadan metrin päässä. Kantasuomalainen mies hyökkäsi kansanedustaja Ben Zyskowiczin kimppuun, löi tätä kasvoihin ja kaatoi maahan. Lisäksi hän solvasi rasistisesti kansanedustajaa. Pahoinpitelyyn syyllistynyt tuomittiin teosta vankeusrangaistukseen. Tekijällä oli poliittisia ja uskonnollisia motiiveja (ilmeisesti tämä selvisi oikeudenkäynnissä). Jokainen voi vain arvailla, että miltä suunnalta tällaiset motiivit olivat.
Eli pelätäkin voi, mutta ketä, niin se on sitten toinen asia.