- Trolli! Kreationisteja ei ole mitään syytä saattaa naurunalaseksi. He tekevät sen itse.
- >> Oletetaan nyt, että mannerlaatat olisivat painuneet päällekkäin. Miten se olisi muodostanut 60 metsäkerrosta?
Tektoniikka ei muodosta kerrostumia, vaikka se voi kallistaa jo muodostuneita kerrostumia. Kerrostumat muodostuvat kerrostumalla pitkän ajan kuluessa irtoaineesta. Tuolla paikalla olosuhteet ovat vaihdelleet. Tuollainen voisi syntyä veden äärellä. Rantametsä jää veden alle, pohjaan kerrostuu mutaa, vesi laskee ja paikalle kasvaa taas metsää. Poikkeuksellista tuossa on, että sama on toistunut noin pitkään. - >> Vastapuoli luulee edustavansa evoluution suhteen suurtakin kansanosaa
Tieteessä ei ole kyse mielipiteistä ja niiden kannattajien lukumäärästä.
>> Kun evoluutiota nimellisesti kannattava ihminen katselee esimerkiksi nyt televisiokanavilla näytettävää Skodan mainosta
Mainoksissa on paljon paikkansa pitämätöntä. En noteeraisi niitä mitenkään.
Urheilujoukkueita kannatetaan. Tosiasiat pitää vain hyväksyä.
>> Vastapuoli esittää lajien sisällä tapahtuvien hienovaraisten muutosten olevan todiste evoluutiosta vaikka myöntääkin, että lajien muuttuminen toiseksi on mahdotonta.
Mitähän höpiset? Lajin muuttuminen toseksi JO OLEMASSA OLEVAKSI lajiksi on tietenkin mahdotonta, mutta lajiutuminen, eli uuden lajin synty on havaittu tosiasia. Kun populaatioon kertyy riittävästi pieniä muutoksia, on kyse uudesta lajista. Radikaalit muutokset jouduttavat lajiutumista. Hienovaraisetkin muutokset OVAT evoluutiota, eivät vain todiste siitä.
>> Poikkeuksena tuodaan esiin se, että miljoonia vuosia sitten lajit eivät olleetkaan nykylajeihin verrattavia ja niiden sekoittuminen olikin mahdollisia. Vastapuolen todistuksen mukaan ihmisen laatima nykyinen lajimääritys ei päde evoluution historiassa.
Laji on ihmisten keksimä käsite. Nyrkkisääntönä saman lajin yksilöt voivat lisääntyä keskenään, mutta tästä on poikkeuksia. Esimerkiksi harmaakarhu ja jääkarhu ovat selkeästi eri olosuhteisiin ja elintapoihin sopeutuneita omia lajejaan, vaikka voivatkin lisääntyä. Risteytynyt yksilö on usein huonompi saalistamaan jäällä kuin jääkarhu ja huonompi pärjäämään maalla kuin harmaakarhu. Aina ei ole selvää, onko jokin nykyinekään laji toisen lajin alalaji, vai ihan eri laji. Ulkoiset erot voivat olla minimaaliset, kuten euroopan- ja amerikanmajavilla, mutta perimä pajastaa niiden olleen eristyksissä pitkään. Madeiralla on kuusi kotihiirestä polveutunutta uutta hiirilajia. Nämä eivät vielä poikkea ulkoisesti, mutta eivät risteydy.
Kun on kyse muinaisista elämänmuodoista ja niiden lajimäärityksestä, meillä ei ole kuin jäänteitä, kuten fossiileja. Nuorista fossiileista voidaan tunnistaa nykyisiä lajeja, mutta kun mennään ajassa taaksepäin, ne yleensä eroavat enemmän ja enemmän. Kun eroja on paljon voidaan perustellusti puhua eri lajeista, mutta koska kyseessä on jatkumo ja koska lajien välillä ei aina ole suuria fyysisiä eroja, on vaikeaa määritellä, milloin voidaan puhua eri lajista.
>> Vastapuoli ottaa myös todisteiksi evoluutiouskovien kovan keskustan eli evoluutiobiologien tekemiä tutkimuksia, jotka ovat todistavinaan esimerkiksi yksisoluisen muuttumisen monisoluiseksi.
Väitit mitenkään perustelematta, että yksisoluinen organismi EI VOI muuttua monisoluiseksi, joten kerroin useista tutkimuksista, jossa aiemmin yksisoluinen organismi kehittyi monisoluiseksi. Ne eivät kelpaa sinulle. Kerro, mitä niistä vielä olisi pitänyt tulla, jotta monisoluiseksi muuttuminen olisi osoitettu MAHDOLLISEKSI?
>> Siitä huolimatta että kokeiden tekijät myöntävät epäonnistuneensa muodostamaan yksisoluisesta eliöstä monisoluisia
Mihinkähän viittaat? Yksisoluisen kehittyminen monisoluiseksi ei muutu mahdottomaksi, vaikka sitä ei kaikissa koejärjestelyissä tapautuisikaan.
>> on pyritty mitätöimään evoluutioon liittyvät ristiriitaisuudet ja mahdottomuudet jotka kysymykset tuovat esiin.
Ei saa olla niin herkkähipäinen, että loukkaantuu siitä, kun virheellinen väitteesi osoitetaan virheelliseksi. Väität perustelematta mahdottomaksi kaikkea, mikä ei sinulle vain sovi, etkä suostu hyväksymään, kun asiaa sinulle selitetään. Kaikki ristiriidat ovat olleet omia väärinkäsityksiäsi.
>> noihin kahteen kun kommenttini eivät viittaa kumpaakaan
Sellaisen kuvan itsestäsi annat. Esiinnyt ylimielisenä tietäjänä, vaikka ihan peruskäsitteetkin ovat täysin hakusessa, kuten: "Onko joku erehtynyt luulemaan jyrsijöitä muiksi kuin hiiriksi?".
https://fi.wikipedia.org/wiki/Rodentia - Miljoonien 1926 eläneiden konkreettinen kuolemattomuus oli "totuus" niin kauan kuin kuviteltiin ihmisten siihen uskovan. Se seliteltiin vertauskuvaliseksi vasta kun se vuosi vuodelta oli osoittautunut yhä mahdottomammaksi.
- >> Kaikki on siis vain pelkkää sattumaa?
Luonnonlakien puitteissa. Mahdoton ei tapahdu.
>> Olemme siis tavallaan pieniä jumalia itsekin, miksei olisi niitä suurempiakin jumalia jossain?
Ihmisen tekemiset eivät riko luonnonlakeja. Jumaltarinoissa taas ne eivät juuri muuta teekään.
>> Maailmankaikkeudessa on aivan varmasti meitä paljon kehittyneempiä olentoja
Se on mahdollista, mutta miksi luulet jonkin oletetun kaipaavan palvontaasi?
>> Jotkut väittävät kohdanneensa Jumalankin, mm. NDE-ilmiössä
Harhanäkyjen jumala on aina jokin sellainen, mistä on joskus aiemmin paasattu. - Rakennustaito on opittua osaamista. Älykkyys on ongelmanratkaisukykyä, taito soveltaa opittua. Tuhansia vuosia sitten eläneet hallitsivat aivan eri asioita mitä meidän aikamme ihmiset.
- Yletön poistattamisinto on ongelma siitkin syystä, että myös vastaukset häviävät. Avaus oli saarna, jolla ei edes haettu keskustelua, mikä lienee syy ilmoitukseen. Puolestani se olisi saanut jäädä.
"En ymmärrä" ei ole peruste tarjota selitykseksi taikuutta. Eikä edes iso kasa asioita, joita et ymmärrä tai halua ymmärtääkään tee siitä perustelua. - Jos ihmisellä on uskomus, määritelmällisesti hän uskoo siihen. Ateismi ei sulje pois muita kuin jumaluskomukset.
Valehteluun tuskastuminen ei ole ahdasmielisyyttä. Ateisti voi aivan hyvin kuunnella uskovien yrityksiä perustella jumalaansa niin kauan kuin nämä ovat rehellisiä. - Paitsi, että Raamattu on sisäisesti ristiriitainen, siellä on koko joukko höpöhöpö-väitteitä ja vääriä ennustuksia, eikä sen edustama maailmankuva kuvaa todellisuutta.
Onko se muka jokin syy uskoa, jos se on Raamatussa! - Miksi pitäisi elää Raamatun mukaan?
- Tapio Puolimatka, aitolainen kreationisti, kasvatustieteiden ja valtiotieteiden tohtori.
Matti Lietsola, evoluution todeksi osoittanut bioprosessitekniikan emeritusprofessori ja sen kieltävä nuoren maan kreationisti.
Kirkon papit ovat teologian lisensiaatteja ja heissä on kreationisteja. - Ellet esitä kreationisteille tyypillisiä väitteitä, et valehtele muille, mutta itsepetosta kreatismi edellyttää, enkä näe pääsi sisälle. Tuskin olet kasvanut tynnyrissä.
- Joku tynnyrissä kasvanut voisi olla kreationisti ja silti rehellinen. Muussa tapauksessa hän joutuu pettämään ainakin itseään.
- >> Onko joku erehtynyt luulemaan jyrsijöitä muiksi kuin hiiriksi?
Olet näemmä luovuttanut ja lyönyt ihan läskiksi. Et voi oikeasti olla noin pihalla! - Ei yhtään. Raamatun Jeesus oli valehtelija.
- >> Raamatussa Jeesus on Jumala, yhtä eli sama kuin taivaan Isä
Ykseyshelluntailaisuudessa Jeesus on sekä Isä, Poika että Pyhä Henki. Jos yrität todistaa kolminaisuusoppia, sen mukaan Jeesus ei ole Isä, vaan Jumalan toinen persoona, Jumala, mutta ei Isä.
>> Kuka voi antaa syntejä anteeksi paitsi Jumala yksin
Kuka tahansa voi sanoa "Sinun syntisi annetaan anteeksi". Ei se ole vaikeaa. - Sadut ovat satuja. Ei ne muutu todeksi, vaikka ihmiset niihin höynähtävätkin.
- Vaikka Putin ei mielestäsi olisi kristitty, hänellä on jokin syy korostaa kristllisyyttään. Mikähän se on ja mitä tämä kertoo kristityistä?
- >> Tiedettä ei pidetä vihollisena,
Noin kreationistit sanovat. Käytännössä tieteestä kelpaa ainoastaan se, minkä ei ymmärretä kyseenalaistavan omia uskomuksia sopiva. Kaikki muu koetaan viholliseksi ja sen kielletään olevan tiedettä. - Sinulla ei ole mitään käsitystä objektiivisuudesta tai rehellisyydetä.
https://www.youtube.com/watch?v=DuStSHFTcZs