KEPU taipui hyväksymään vakavissa vaikeuksissa sinnitteleville kunnille perälaudan, jonka perusteella kuntajakoa voidaan muuttaa vuoden 2009 alusta. Tuloksen arvo tosin punnitaan siinä, pystyvätkö hallituspuolueet jatko…
Hallituksen oma muistio maalaa paljon synkemmän kuvan kuntien taloudesta, kuin mitä ministerit kertoivat opposition välikysymykseen vastatessaan viime viikolla, kertoo lauantain Helsingin Sanomat. Muistiossa alijäämäist…
Vanhanen sanoi, että Turkin älykkyystaso on suunnilleen samalla tasolla Meksikon kanssa. Eli siis merkittävästi alempana kuin EU-maiden normitaso. "Turkey's IQ structure appears to be fairly similar to Mexico's. Richard…
Mannertenvälisen nahjuksen Matti Vanhasen viime aikojen näyttävin saavutus on töpeksintä yt-lain käsittelyssä. Ensi Vanhanen uhosi naama punaisena ja näytti hampaita: Yt-lain soveltamista ei saanut Vanhasen mukaan laaje…
Mannertenvälisen nahjuksen Nolla-Matti Vanhasen ahdinko vain kasvaa. Tänään sunnuntain sanomalehdissä asiantuntijat arvioivat, että Nolla-Matti on menettänyt viimeisenkin otteensa hallituksen johtamisesta. Koko kesän aj…
Mannertenvälinen nahjus Matti Vanhanen oli hätää kärsimässä eduskunnan kyselytunnilla tänään. Oppositio grillasi Vanhasta mainioon tapaan ja Vanhanen punoitti ja änkytti vastaillessaan kiperiin kysymyksiin epämääräisyyk…
Tänään tuli taas hyviä uutisia tuoreimmasta puolueiden kannatusmittauksesta. KEPU rypee kolmantena ja on jo perin selvää, että seuraavien vaalien jälkeen se ei ole hallituksessa. Kokoomus ja SDP ovat kasvattaneet hienos…
...voivat suoltaa täällä saastaansa vapaasti. Heille on omistettu tämä Tapio Rautavaaran hieno laulu sotiemme veteraaneista. He lunastivat meille vapaan maan: http://www.youtube.com/watch?v=odbXo-2aDKs
Minä-minä-minä Paavo Väyrynen pitää jälleen kerran eduskuntaa pilkkanaan. Menneisyyden mies kuvittelee, että kiristämällä on mahdollisuus saada rahakkaampia hommia. Väykyltä lienee unohtunut, että hänen ihannemaansa Neu…
Väykky-Pave ryhtyi vaalien jälkeen ennennäkemättömään kiristykseen. Näköjään Väykky-Pave tiesi mannertenvälisen nahjuksen Matti Vanhasen heikkouden. Kysymyshän oli Väykyllä vain ja ainoastaan rahasta ja näköjään Vanhane…
Tänään Aamulehdessä julkaistiin tutkimus, jonka mukaan murskaavan suuri enemmistö KEPUlaisista on sitä mieltä, että puoluesihteeri Jarmo Korhonen on Zero-Matti Vanhasta paremmin kentän ääntä kuunteleva mies. Zero-Matin …
Matti Vanhanen antoi suomalaiselle lahjuskorruptiolle kasvot.
Epätoivoinen KEPU on huutamassa pressaehdokkaakseen valehtelija Anneli Jäätteenmäkeä. Jäätteenmäellä on tapana puhua vain niin totta kuin osaa. Hän yllytti korkean virkamiehen virkarikokseen ja väitti tietojen kuitenkin…
Kuluttajahintojen vuosimuutos eli inflaatio kiihtyi lokakuussa 2,3 prosenttiin. Vielä syyskuussa se oli 1,4 prosenttia. Tilastokeskuksen mukaan inflaation kiihtyminen johtui lähes kokonaan vuodentakaisen elintarvikkeide…
KEPUn kannatus on pudonnut tasaista tahtia. Viime vuoden helmikuusta tämän vuoden helmikuuhun KEPUn kannatus on romahtanut kaksi prosenttiyksikköä. Tasaisen vauhdin taulukolla KEPU on ensi vuoden eduskuntavaalien jälkee…
Mannertenvälisen nahjuksen harkintakyky on nyt pettänyt lopullisesti ja viidenkympin villityksessä Matti Vanhanen ajattelee entistä enemmän vain alapäällään. Tämän viikon hallituskriisi oli seurausta juuri tästä. Lisäks…
Koska Väyrynen kieltäytyy tarkistuttamasta kansanedustajan valtakirjaansa, Kokoomuksen ja KEPUn kansanedustajien määrä on eduskunnassa tasoissa. Tämä tuo uusia mahdollisuuksia hallituksen muodostamiseen. Vaalien voittaj…
Väykky-Pave osoitti, että mannertenvälisellä nahjuksella Matti Vanhasella ei ole selkärankaa. Väykky kiristi ja Vanhanen laski heti housuihinsa ja putosi polvilleen. Tässä tätä KEPUlaista "osaamista".
Matti Vanhanen on jo nyt käytännössä menettänyt mahdollisuutensa selvitä edes toiselle kierrokselle presidentinvaaleissa. Seksiskandaalit ja virkatoimien hoidossa tulleet isommat ja pienemmät mokat ovat syöneet viimeise…
Matti Vanhanen ja Esko Aho olivat Kepun surullisen kuuluisan työreformin kehittäjiä. Perusidea työreformissa on opettaa palkansaajille nöyryyttä ja herran pelkoa. Tähän päästään Ahon ja Vanhasen mukaan mm. saattamalla p…