- Ajattelen aika lailla samoin. Avioeroni jälkeen olen jotenkin hautautunut tänne kotiin. Käyn lenkillä, luen, katson jalkapalloa, teen töitä pihalla, mutta kaupungille lähteminen tuntuu paitsi vieraalta, myös oudolta, koska en kuitenkaan tiedä, mitä siellä pitäisi tehdä:). Yhä enemmän huomaan miettiväni, että pitäisi kokonaan lopettaa toivominen ja koettaa löytää se elämän sisältö siitä, mitä nyt on jo hankkinut. Tapaamissivustoja en rupea käymään läpi; jos haluaisin tavata jonkun, niin minun pitäisi henkisesti kyllä olla samalla aaltopituudella ensin ja löytää yhteisiä asioita. En todellakaan halua sellaista ihmistä lähelleni, jonka kanssa ei voisi yhdessä kasvaa. Avioeron kokeneena, tajuan kyllä, että yksinäisyyskin voi olla ihan siedettävä asia. Mutta kirjoittajan ajatusten herättämänä, koen vähän samaa, että on paljon niitä, joiden ohi kuljen mitään osaamatta tai tajuamatta.
- Nyt tuntuu siltä, että tämä sivusto saa olla ainoa, johon joskus kirjoitan; tosin kokemuksia miltään sivustoilta ei ole. En vaan halua ryhtyä käymään läpi eri ihmisiä, vaan ajattelen niin, että jos yhteys löytyy henkisesti, niin lähtökohta on silloin parempi. Vaikka toinen miellyttäisikin silmää, niin se ei itsessään johda kovinkaan pitkälle.
Avioeron jälkeen olen valmis jatkamaan yksinkin...näin on varmaan paljon parempi kuin etsiä jotain, joka ei löydy ja pettyä kerta toisensa jälkeen. Mutta ehkä elämä jossain vaiheessa yllättää :)