- Kun olin 32 vuotias, minulta löydettiin 7x6x5 cm:n kokoinen meningeooma. Oireilu alkoi n. vuotta aiemmin vasemman isovarpaan tuntohäiriönä. Pikkuhiljaa, kuukausien kuluessa, tuntohäiriöalue laajeni jalkaterään ja sääreen. Sitten minulle tuli lyhytkestoisia todella kovia kipukohtauksia kasvojen oikealle puolelle. Työpaikkalääkäri ei pitänyt niitä vaarallisina.
Sitten alkoi "muurahaiset juoksennella" vasemman jalan pohkeessa, muistaakseni myös reiden alueella. Ensin muurahaisia oli vähän, sitten ne lisääntyi. Pääsin hermoratatutkimukseen. Tulos oli normaali. Silloin kysyin ensimmäisen kerran lääkäriltä, voiko minulla olla aivokasvain. Lääkäri sanoi ei, koska tulos oli normaali.
Muurahaisten vipellys jalassa lisääntyi aina vaan voimakkaammaksi. Menin uudestaan neurologille. Vihdoin neurologi sanoi "kuvataan nyt sitten se pää". Kuvasta löytyi tämä iso kasvain, sekä muutamia pieniä. Kasvain poistettiin. Vasta leikkauksen jälkeen sain sairaalassa epilepsiakohtauksia. Lääkityksellä ne saatiin pysymään pois.
Kävin kontrollikuvauksissa säännöllisesti, ja kun olin 39 vuotias, minulta poistettiin seuraava meningeooma. Se ei ollut niin iso. Näiden leikkausten välissä minulta poistettiin astrosytooma, joka luikersi niskan alueella selkäytimen sisällä.
Nyt olen 53 vuotias, ja uusi leikkaus on tulossa. Jälleen poistetaan isoin meningeooma. Meningeoomat ovat lisääntyneet aivokalvollani, kuvassa näytti siltä että kalvon päällä on pelkkää menigeoomamassaa.
Tällainen tapaus minulla. Tsemppiä kaikille kasvainpotilaille! - Kun olin 32 vuotias, minulta löydettiin 7x6x5 cm:n kokoinen meningeooma. Oireilu alkoi n. vuotta aiemmin vasemman isovarpaan tuntohäiriönä. Pikkuhiljaa, kuukausien kuluessa, tuntohäiriöalue laajeni jalkaterään ja sääreen. Sitten minulle tuli lyhytkestoisia todella kovia kipukohtauksia kasvojen oikealle puolelle. Työpaikkalääkäri ei pitänyt niitä vaarallisina.
Sitten alkoi "muurahaiset juoksennella" vasemman jalan pohkeessa, muistaakseni myös reiden alueella. Ensin muurahaisia oli vähän, sitten ne lisääntyi. Pääsin hermoratatutkimukseen. Tulos oli normaali. Silloin kysyin ensimmäisen kerran lääkäriltä, voiko minulla olla aivokasvain. Lääkäri sanoi ei, koska tulos oli normaali.
Muurahaisten vipellys jalassa lisääntyi aina vaan voimakkaammaksi. Menin uudestaan neurologille. Vihdoin neurologi sanoi "kuvataan nyt sitten se pää". Kuvasta löytyi tämä iso kasvain, sekä muutamia pieniä. Kasvain poistettiin. Vasta leikkauksen jälkeen sain sairaalassa epilepsiakohtauksia. Lääkityksellä ne saatiin pysymään pois.
Kävin kontrollikuvauksissa säännöllisesti, ja kun olin 39 vuotias, minulta poistettiin seuraava meningeooma. Se ei ollut niin iso. Näiden leikkausten välissä minulta poistettiin astrosytooma, joka luikersi niskan alueella selkäytimen sisällä.
Nyt olen 53 vuotias, ja uusi leikkaus on tulossa. Jälleen poistetaan isoin meningeooma. Meningeoomat ovat lisääntyneet aivokalvollani, kuvassa näytti siltä että kalvon päällä on pelkkää menigeoomamassaa.
Tällainen tapaus minulla. Tsemppiä kaikille kasvainpotilaille!