- Aivan uskomatonta että satuin törmäämään tähän ketjuun! Olen repinyt itseäni niin kauan kuin muistan; sormet, nimenomaan kynsinauhat ja sormenpäät, päänahka, ruvet, finnit, jalkapohjat... Lapsesta lähtien muistan aina repineeni rupia, sen osalta mikään ei ole muuttunut. Sormien ja käsien repiminen alkoi kynsien pureskelulla, josta pääsin jossain kohti eroon - mutta tilalle tuli nahan repiminen. Huomaan jatkuvasti hakevani jotain epätasaista pintaa, ja sellainen kun löytyy, revin sen verille. Kehon yltäpäältä arpia, eri tasoisia.
Saan jatkuvasti kuulla erityisesti sormien repimisestä ja nykyään myös karvojen nyppimisestä huomauttelua, mutta en osaa lopettaa.
Olen tajunnut jo aikoja sitten, että kyseessä on jonkin asteinen pakko-oire, mutta että näillä on nimetkin - ja että muutkin kärsivät samoista asioista! Mikä valtava helpotus!
Käyn juuri intensiivisessä psykoterapiassa ja siellä olen tajunnut, että raapimieni/repiemieni haavojen kipu on ollut keino, jolla olen voinut harhauttaa mieltäni. Kun vaan vielä oppisin ymmärtämään, mitä koitan pitää itseltäni piilossa. Täytyy ottaa tämä palsta puheeksi seuravassa sessiossa. Taustalla on keskivaikea masennus ja vakava uupumus, johon liittyi viiltelyä ja itsetuhoisia ajatuksia.
Jossain joku mainitsi että tämä ihon repiminen ja nyppiminen olisi mahdollisesti synnynnäistä, niin näen tämän hyvin mahdollisena.. isoäitini on aina, niin kauan kuin muistan repimisen peukaloitaan. Sellaista jatkuvaa saman käden etusormella rapsuttamista ja nahan syömistä. Kävin joskus homeopaatilla kun yritin omasta tavastani päästä eroon ja mainitsin isoäitini siinä samassa. Homeopaatti kertoi, että tällaiset vaivat siirtyvät eteenpäin ja ovat tavallaan suojamekanismeja, jotka tarpeeksi vahvoina voivat siirtyä sukupolvelta toiselle. Tämän jälkeen olen huomannut että nimenomaan myös isäni kädet ovat aivan järkyttävän näköiset (muuten äärimmäisen siisti ja jopa korostetun viimeistelty habitus). Otin asian kerran puheeksi isäni kanssa ja hän sanoi, että hänhän on aina repinyt käsiään, mutta pitää kädet usein piilossa.
Nyt kun itselläni on lapsia, olen surukseni huomannut että myös he hieman jo repivät juurikin peukaloitaan. Olen halunnut heille näyttää, miten pahalta omani näyttävät (välillä kaikki 10 sormea) ja kertonut kuinka kipeätä tekee - jos he siitä tajuaisivat, että voi vielä lopettaa. Ja olen koittanut puhua heille, miltä juuri sillä hetkellä tuntuu, kun aloittavat repimisen, jos saisi vielä kiinni sen syyn.. mutta tietysti on ollut tosi hankalaa saada ajatuksista kiinni.
Nyt lähti rönsyilemään, mutta olen niin onnellinen että löysin tämän keskustelun..
Voimia kaikille repijöille, onneksi ei olla yksin! - Aivan uskomatonta että satuin törmäämään tähän ketjuun! Olen repinyt itseäni niin kauan kuin muistan; sormet, nimenomaan kynsinauhat ja sormenpäät, päänahka, ruvet, finnit, jalkapohjat... Lapsesta lähtien muistan aina repineeni rupia, sen osalta mikään ei ole muuttunut. Sormien ja käsien repiminen alkoi kynsien pureskelulla, josta pääsin jossain kohti eroon - mutta tilalle tuli nahan repiminen. Huomaan jatkuvasti hakevani jotain epätasaista pintaa, ja sellainen kun löytyy, revin sen verille. Kehon yltäpäältä arpia, eri tasoisia.
Saan jatkuvasti kuulla erityisesti sormien repimisestä ja nykyään myös karvojen nyppimisestä huomauttelua, mutta en osaa lopettaa.
Olen tajunnut jo aikoja sitten, että kyseessä on jonkin asteinen pakko-oire, mutta että näillä on nimetkin - ja että muutkin kärsivät samoista asioista! Mikä valtava helpotus!
Käyn juuri intensiivisessä psykoterapiassa ja siellä olen tajunnut, että raapimieni/repiemieni haavojen kipu on ollut keino, jolla olen voinut harhauttaa mieltäni. Kun vaan vielä oppisin ymmärtämään, mitä koitan pitää itseltäni piilossa. Täytyy ottaa tämä palsta puheeksi seuravassa sessiossa. Taustalla on keskivaikea masennus ja vakava uupumus, johon liittyi viiltelyä ja itsetuhoisia ajatuksia.
Jossain joku mainitsi että tämä ihon repiminen ja nyppiminen olisi mahdollisesti synnynnäistä, niin näen tämän hyvin mahdollisena.. isoäitini on aina, niin kauan kuin muistan repimisen peukaloitaan. Sellaista jatkuvaa saman käden etusormella rapsuttamista ja nahan syömistä. Kävin joskus homeopaatilla kun yritin omasta tavastani päästä eroon ja mainitsin isoäitini siinä samassa. Homeopaatti kertoi, että tällaiset vaivat siirtyvät eteenpäin ja ovat tavallaan suojamekanismeja, jotka tarpeeksi vahvoina voivat siirtyä sukupolvelta toiselle. Tämän jälkeen olen huomannut että nimenomaan myös isäni kädet ovat aivan järkyttävän näköiset (muuten äärimmäisen siisti ja jopa korostetun viimeistelty habitus). Otin asian kerran puheeksi isäni kanssa ja hän sanoi, että hänhän on aina repinyt käsiään, mutta pitää kädet usein piilossa.
Nyt kun itselläni on lapsia, olen surukseni huomannut että myös he hieman jo repivät juurikin peukaloitaan. Olen halunnut heille näyttää, miten pahalta omani näyttävät (välillä kaikki 10 sormea) ja kertonut kuinka kipeätä tekee - jos he siitä tajuaisivat, että voi vielä lopettaa. Ja olen koittanut puhua heille, miltä juuri sillä hetkellä tuntuu, kun aloittavat repimisen, jos saisi vielä kiinni sen syyn.. mutta tietysti on ollut tosi hankalaa saada ajatuksista kiinni.
Nyt lähti rönsyilemään, mutta olen niin onnellinen että löysin tämän keskustelun..
Voimia kaikille repijöille, onneksi ei olla yksin!