- Kiitos vain mutta olen enemmän naisiin päin.
- No jos et usko niin et usko. Enkä oikeastaan ihmettelekään koska sulla ei taida olla omakohtaisia kokemuksia kyseisestä aiheesta? Itse kuitenkin tiedän kuka koen olevani ja kulle se taas on täyttä totta.
- Tuo kun sanoit että pitää tehdä aloitteita heti kun joku tuntuu kiinnostavalta. Tuo kolahti nyt aika paljon ja se on totta. Pitää tehdä aloitteita. Nyt kun mietin, on ollut tilanteita joissa joku on saattanut olla kiinnostunut musta mutta olen ajatellut että jos hän oikeasti on kiinnostunut musta, niin hän tekisi aloitteen. No, kukaan ei ole koskaan aloitetta tehnyt.
Toi sun lauseesi kolahti nyt niin voimakkaasti muhun että taisin nyt päättää että joka ikinen kerta kun oon kiinnostunut joatakin, menen vaan ja teen aloitteen. Mitä muka menettäiain siinä? Olen jo valmiiksi yksin joten en menetä mitään. Ja mun on pakko alkaa tehdä aloitteita koska en usko kestäväni sitä, että joudun olemaan yksin ties kuinka monta vuotta vielä - ellei loppuelämän. En aio enää odottaa vaan toimin. Toivon että sinäkin alkaisit tekemään aloitteita, koska yksin ei todellakaan ole hyvä olla. Kiitos paljon tuosta vinkistä. - Ja lisään vielä: minulla oli ahdistusta omasta kehosta mutta se ei niinkään liittynyt dysforiaan vaan siihen, etten ole mies mutta näytän mieheltä.
- Kuten sanoin, nää asiat ei oo yks yhteen ja ne on aika monitasoisia. Miehenä eläminen oli jotain mitä en koskaan kokenut olevan minua. Se että mua kohdeltiin miehenä ja errä mun pitäisi elää siinä lokerossa joka mulle on aina ollut väärä, oli tosi vierasta ja se satutti mua tosi paljon. Olettamukset minusta yms. Halusin naisen vartalon ja koin(koen) olevani nainen. Halusin rinnat ja feminiiniset piirteet joita mulla ei ollut. Ainoa keino saada nämä asiat, on hormonihoidot. Moni asia ei liity ulkonäköön vaan enemmän päässä oleviin asioihin mutta niin kauan kun ulkonäköni oli omaa mieltäni vastaan, se tuntui pahalta ja väärältä. Toki mulla on aina ollut dysforiaa mutta ei pahaa sellaista. Nyt kun mulla on estrot ollut pidempään, mua ei luokitella väärin. Saan käydä rauhassa naisten vessassa ja kun näytän henkkareitani, siinä on N merkintä ja naisen nimi. Koen olevani ensimmäistä kertaa elämässäni onnellinen ja vapaa. Saan olla oma itseni. Toivottavasti tää avautui hieman.
- Itse olen transnainen mutta dysforiaa en ole koskaan kokenut niin voimakkaaksi. Kyllä: on transihmisiä jotka eivät koe dysforiaa niin voimakkaaksi mutta heille on tärkeää päästä hoitoihin. Nää asiat ei ole yks yhteen ja jokainen ihminen on yksilöllinen ja kokee asiat eri tavalla. Esim. Minä en leikkauksiin halua mennä. Minulle riittää parran laserointi ja hormonihoidot. Joillekin se ei riitä. Joillekin riittää pelkkä polilta saatu diagnoosi (hirveä sana!).
Ps. Aloittaja käytti sanaa transseksuaali, joka on vanhentunut termi. Transseksuaalilla tarkoitetaan seksuaalista suuntautumista. Näissä asioissa on kyse transsukupuolisuudesta jolla ei ole mitään tekemistä seksuaalisuudella. Ja sitten on transvestiitti joka kans ihan eri asia kuin transsukupuolinen tai transseksuaali. Oon huomannut että ihmisillä menee nämä kolme asiaa tosi helposti sekaisin. - Kävin kauan aikaa sitten hetken jossain ryhmässä mutta silloin mulla oli kyl jonkinlainen sosiaalisten tilanteiden pelkoa eikä siitä oikein tullut mitään. Kävin nyt kattomassa Setan sivuilta ja kyllä siellä olisi parikin ryhmää joista voisin olla kiinnostunut.
Yks iso syy sille miks just nyt on tullut tää hirveä yksinäisyys taas pinnalle, on se, kun on korona ja kaikki paikat oli tosi pitkään kiinni ja joutui olemaan neljän seinän sisällä ja oli uutisia miten korona on tuonut parit lähemmäs toisiaan ja päinvastoin. Tosi kipeää luettavaa mulle. Setalla näyttäis olevan kaikki kiinni koko kesän... jotenkin tosi musertavaa just nyt. Ei edes mahdollisuuttakaan tavata ketään.