- Kai mammat useinkin kuvetta kaivavat lapsiaan auttaakseen. Ainakin ne mammat joilla on hyvä ansiotyö. Minunkin 1906 syntynyt yksinhuoltajaäitini varusti jokaisen lapsensa vähintään vuokrarahoilla meidän lähtiessä toiselle paikkakunnalle opiskelemaan.
Takaisin maksu tapahtui luonnostaan erilaisina palveluksina, esim. kuskaamisena, kesämökillä autteluna, kaikessa missä vanheneva nainen tarvitsee riuskojen poikiensa ja tyttönsä apua. Rahassa laskien puntit menivät kyllä tasan.
Kaikki 50-luvulla kotirouvia olleet eivät tietysti pystyneet kustantamaan mitään, ellei ollut hyvää aviomiestä eikä lapsilla isäänsä 'pappa betalar' -suhde kunnossa. Meille isältä ei herunut penniäkään sen jälkeen, kun hän nai uuden hempukkansa, jonka päätyö oli vahtia, etteivät vaan edellisen avioliiton penskat käytä isäänsä hyväkseen.
Jos minä olisin yksin joutunut järjestämään muuton tänne, se olisi vierasta rahtaria käyttäen tullut maksamaan tonneja. Mieluummin sitten teimme pari matkaa tyttären pakulla, ja minä maksoin dieselin ja muut kulut. - Sen verran autoista tiedän minäkin, että säännöllinen huolto on tarpeen. Tytär kävikin aamulla täällä kaupungissa huollattamassa Hiluxinsa, ja valmista odotellessa ehti pesaista ikkunani. Kaskot ja koskot ei minua liikuta, mutta aina kun tulee ylimääräistä menoa, mamman kukkaroon turvaudutaan. Mutta sehän sopii, kun vastapalveluksi saa vaikkapa puhtaat ikkunat.
Meillä kahdella köyhällä pelaa tuo vaihtotalous. Lisäksi jäin ikkunoista sen verran kiitollisuudenvelkaa, että kävimme kirppikseltä ostamassa hänelle tarpeellisia tavaroita.
Ei ne suuret tulot vaan pienet menot. Kun tytär käytti ikkunanpesuun reilunlaisesti talousrullaa, minä jemmasin ne, valmiiksi pirtulla kostutetut, erilaista pyyhkimiskäyttöä varten. No ei herrajestas, ei sentään mihinkään intiimiin pyyhkimiseen. - Huomenta
Sängyn laidoista tuli mieleen, kuinka Töölön sairaalassa kymmenisen vuotta sitten hoitaja tahallaan kiusasi minua. Odottelin pääsyä haljenneen kyynärpään leikkaukseen. Muutenhan olin terve vajaa seiskakymppinen. Mutta tämä hoitsutäti aina ohimennessään kiskaisi ne laidat ylös, että olin kuin häkissä. Aika hölmöä, suorastaan apinamaista, oli yksikätisenä kiipeillä laitojen yli päästäkseen vessaan.
Oli se ihme reissu muullakin tavalla. Juuri sinä maaliskuun viikolla oli talven liukkain keli. Käsi- tai jalkavaivaista potilasta tuotiin sisään oven täydeltä. Kirurgit leikkasivat hiki hatussa yökaudet. Minulle sanottiin joka aamu, että illalla leikataan, joten jouduin olemaan syömättä koko päivän. Kunnes iltayöstä tuli tieto, että vuoroni siirtyikin. Sain lohdukseni teekupposen ja jäin taas vuorokaudeksi odottamaan maha kurnien. Viisi päivää siellä tyhjän panttina maattuani pääsin viimein leikkaukseen, ja heti seuraavana aamuna kirjoitettiin ulos uusien "raajarikkojen" tieltä.
Vieläkin vasemmassa kyynärpäässä tuntuu selvästi jonkinlainen jousiviritelmä muistona viikosta, jonka makasin Töölössä yhteiskunnan varoja tuhlaamassa. Siihen koskee, jos nojaan pöytään tietyssä kulmassa. - Minäkin katsoin sen dokumenttiohjelman Kellokoskesta, ja mieleen tuli heti siitä tehdyn elokuvan kaunis laulu: https://youtu.be/KEgozdNywNY
Kävimme erään kerhon kanssa katsomassa sitä sairaalaa ja kuuntelemassa esitelmää sen vaiheista. Museossa oli nähtävänä nuo entisajan pakkopaidat ja muut kidutusvälineet. Nythän noita vanhan ajan suuria lasaretteja ei olekaan enää. Katsoin alun Karjalan kunnailla -sarjasta, jossa esiintyvä hotelli on entinen mielisairaala. - Ei mullakaan ole kaikki reilassa. Vasempaan silmään on iskenyt ilmeisesti allerginen reaktio. Valkuainen on muuttunut tulipunaiseksi, ja näyttää oudolta kun iiriksetkin ovat luonnostaan tummanruskeat. Särkyä siihen ei liity, vain pientä karvastelua. Netin mukaan siihen saattaa olla monta syytä, joista lähinnä tulee mieleen liiallinen lukeminen ruudulta ja kirjoista. Ei ole ensimmäinen kerta, mutta aikaisemmin mennyt ohi muutamassa päivässä, nyt on "särjensilmäisyys" kestänyt viikon.
- Pikkuveljeni, 2 v, oli vähällä hukkua, ellen olisi häntä pelastanut. Sanotaan, että jos on joskus jonkun pelastanut, on hänestä vastuussa loppuelämän. Aika vaikea olla vastuussa, jos toinen asuu kaukana, ja tällä on muita "pelastajia". Toki ajatus on kaunis.
- Kuuntelin Radio Suomesta ohjelmaa uimisesta, uimataidosta jne. Valittaen totean, että vaikka olin nuorena vesipeto ihan viisikymppiseksi asti, niin kun uintimahdollisuudet vähenivät, taito rapistui saman verran. Siitäköhän johtuu, että näen kuitenkin unia, joissa vaivattomasti kellun milloin Helsingin satamavesillä, milloin jäiden keskellä jossain. Kai se nuoruuden uimataidon kaipuu heijastuu uniin tässäkin iässä, jolloin olen jättänyt uimisen kokonaan. Inhoan uimahalleja kloorinhajuineen ja ihmistungoksineen. Ja oma pieni mökkijärveni tai lampeni oikeastaan on enempi kaunis kuin uimakelpoinen. Vesi on kyllä puhdasta, mutta pohjasta kurottuvat heinät karmaisevat minua, hiekkapohjiin muinoin tottunutta.
Kaarlo Sarkian runo Unen kaivo kertoo veden lumosta mutta myös kauhusta joutua veden valtaan. Kuolemasta ja unohduksesta. Vertauskuvallisesti tietenkin.
Siteeraan pitkän ja vaikuttavan runon alkua ulkomuistista:
"Elämäni Kaiken yllä päilyt unen kaivo syvä, pohjastas en ylös yllä, sielulleni tuutu hyvä onkin kultahiekkas kyllä.
Pohjaan unen syvän lähteen painuin, rikkinäinen leili,
nukun vedes syvän alla avosilmiin, puolin valvon, tuijotellen Pohjatähteen.
Korkealla, korkealla lailla toisen vedenkalvon päilyy avaruuden peili." - Vai porkkanaraastetta... Minä taidan elää tämän viikonlopun rypäleillä, askit tummia ja vihreitä molemmat maksavat vain yhden euron Cittarissa. Halvaksi tuli kauppareissu muutenkin. Hyviä pokkareita löysin alle neljällä eurolla, ja paluumatkalla kirpparin ulkopöydiltä olisi saanut aivan ilmaisia kirjoja ja astioita.
Sieppasinkin kärryyni engl. kirjaklassikon sekä nätin puolen litran teemukin. Sherryä olin ostanut Alkosta. Ny sitten viettämään kodikasta britti-iltaa. Takkatuli vain puuttuu.
Ai mutta tuleehan telkusta Vera Stanhope. Vaikkei ihan ykkössuosikkini tämä touhurouva olekaan, sopii brittiteemaan. - Edson tapaa vanhoja kavereitaan, minulle taas soitteli oma vanha kaveri, jonka olen tuntenut vuodesta 1955 koulutoverina ja naapurina. Ikään kuuluvasti vaihdeltiin vaivojamme, mutta myös uusia kirjasuosituksia annettiin. Tulipa kaukaisuudesta mieleen jokin vanha lorukin: "Karhunpoika sairastaa, häntä hellikäämme, lääkkehillä voidelkaa nalleystäväämme. Laulu kaunis lauletaan univirreksensä, itse käymme uinumaan hänen vierellensä." Ystävän miestä on kohdannut onnettomuus, mutta sinnikkäästi hän jaksaa reippaan vaimonsa tuella.
Hyvin vanhoissa ystävissä on jotain erityistä. He muistavat kaikki asiamme ehkä jopa paremmin kuin omat sisarukset. Salaisimmat salaisuudet on joskus jaettu keskenämme, kuten vain kuiskuttelevat viisitoistavuotiaat tyttöset osaavat. Aikuistuessa on ystävyys saanut uusia sävyjä, uudet ihmissuhteet, eri asuinpaikat ja ammatit vaikuttaneet etäännyttävästi, mutta aina tulee hyvä mieli, kun ystävä ottaa yhteyttä. - Joskus voi harmaakin päivä tuoda iloa ja aivan merkittävän uutisen. Kävin terkkarissa kuulemassa verikokeiden tuloksen. Ja kappas vaan, pelko diabetes kakkosesta oli selvästi vähentynyt ellei jopa poistunut. Sokeriarvot olivat erittäin hyvät. Jalkojen tunto oli hyvä mutta kynnet kuitenkin kaipaavat jalkahoitajaa. Sain setelin kolmeksi hoitokerraksi. Hemoglobiini on edelleen alhainen, kuten ollut monta vuotta: sanoisin että kyse onkin ominaisuudesta eikä poikkeavuudesta niinkään. Munuaisarvot olivat vähän kohonneet, ja jalkojen turvotus pitäisi saada kuriin.
Tarkemmin vaivojani setvimättä totesin, että olipa terkkarimme kuin autiomaa. Eteisessä päivysti henkilö, joka kyseli jokaiselta nuhat ja yskät ennen kuin päästi sisään. Tyhjät penkkirivit todistivat, ettei tänne tulla noin vain istuskelemaan. Vähät kävijät tuntuivat olevan vuodeosaston vierailijoita.
Noista mustikkahassuista koirista tytär kertoi, että vaikka niillä olisi milloin tahansa vapaus mennä syömään marjoja, ne odottavat ihmiseltä lupaa. Ne parveilevat mökin oven edessä odottaen, että ihmisensä tarjoaa niille ohjelmaa. Aivan kuin hyvin koulitut tarhalapset on kasvatettu tekemään. Se on liikuttavaa, joskin välillä ärsyttää. Mutta itsepä on opettanut ne sellaisiksi, ja varsinaisessa hommassaan eli rekikoirina, tottelevaisuus on a ja o. - https://youtu.be/hKZfhoLFTVE
Täältä päin ei löydy nirppanokkia, perkaamatonkin marjasato kelpaa. - Hesarissa puhuttiin yritysjohtajista toisessa polvessa. Siinä muistutettiin että kaikkien jalojen lahjojen ja luonteenpiirteiden lisäksi johtajalla pitää olla se tärkeä ominaisuus, että hän pitää ihmisistä. Onhan niitä nähty ja koettu sellaisiakin pomomiehiä, jopa naisiakin, joille toinen ihminen on pelkkä kiusallinen syylä nenänpäässä.
- Minä tykkään kyllä Palefacesta, sehän on sivistynyt jätkä eikä liian kauniskaan. Juuri vähän rujon ja juntin ulkonäön takia pidän Agentseista, Pobedasta ja Rauli S:stä. Niiden laulut osaan ulkoa.
Vivaldin vuodenajoista pidän eniten osasta Syksy, siinä on metsästystorvien kaikua ja kuulas tunnelma. - Käyn säännöllisesti kahdella kaupunkikirpparilla penkomassa vaatteita, kirjoja ja taloustavaroita. Miksi maksaisin uudesta kattilasta satoja euroja, jos saman löydän vähän käytettynä kolmella eurolla? Ei minua kuvota, jos vaatetta on joku käyttänyt ja hyvin pitänyt ennen minua tai keittänyt soppaa kattilassa.
Helsingin isommat kipparit ovat vallan nirsoja siitä mitä ottavat myyntiin. Muuttaessani tänne minun piti päästä eroon monesta huonekalusta, mutta koska olivat vanhahkoja, jouduin itse pulittamaan kuljetusfirmalle pois viennin.
Itse on myy kirpparilla mitään, lahjoitan kylläkin hyvään tarkoitukseen. Esim. HeSyn löytökissoja avustin valtavalla määrällä kirjoja, uusia vähän luettuja. - Kansallispuistot ovat niille jotka eivät osaa lukea karttoja ja jotka tarvitsevat metrin välein grillipaikkoja ja huusseja ja jättävät roskansa paikallisten siivottavaksi. Siksi ihmislaumat ovat vaarallisia, ovat ne sitten Vantaan kaljakellujia, Kaivarin vappujuhlijoita tai Lapin autiotupien väärinkäyttäjiä.
Viimeksimainituista oli karmeata juttua äskettäin Hesarissa. Kun oma seurue on päässyt sisälle lämmittämään klapit loppuun, eletään kuin hotellissa. Ulkona sateesta tullut oven rynkyttäjä jätetään lukkojen taakse, vaikka kirjoittamaton sääntö on antaa tilaa viimeksi tulleelle.
Jos käytösetiketti olisi kunnossa satunnaisillakin matkailijoilla, ei tarvitsisi lehdissäkään kirjoitella tämän maailman "onnellisimman" maan sottapytyistä. - No laita nyt sitten faktaa peliin, miksi Pielinen olisi erityisen saastunut, kun sen nyt mainitsit.
Ei niitä uivia tai hukutettuja persujakaan ole riittävästi juomavetemme pilaamiseen. On muuten kumma, että jotkut kymmenien vuosien takaiset ilmiöt kuten nahkapäät kummittelevat ihmisten mielikuvissa. Mailoja kyllä täällä edelleen käytetään muttei ulkolaisten kurittamiseen vaan pesäpallon lyömiseen suomenmestaritasoisesti.
En ole häätämässä minkäänmaalaisia pois mistään. Kerroin vain, miten paikallislehdessä kuvailtiin Kolin ryysistä. Pahin ongelma siellä on autojen parkkeeraaminen. Kolin kylä on myös monelle asuinpaikka eikä ole kivaa, että autoja on pitkin ja poikin omalla asuintantereella. Itsekin kävisin Kolilla useammin, jos se ainoa laivayhteys olisi pystytty pitämään hengissä. Autolla sinne pitää kiertää satoja kilometrejä paitsi niinä talvina, jolloin pakkasta on tarpeeksi 70 km pitkän jäätien avaamiseen. - Pielisestä saan juomaveteni kuten te "hesalaiset" Päijänteestä. Onko nyt syytä alka vertailla isojen järviemme paskaisuutta? Taidat olla saanut Itä-Suomi-vihan tartunnan entisestä kaveristasi Alista.
- Huhhuh itsellesi. Tarkoitin, että turistit ovat laumaelämiä. Olen lukenut että esim. Nuuksioon on hirveä tunku, vaikka stadin lähelläkin olisi hienoja luontoseutuja, tosin ei yhtä mainostettuja.
Tuo käsitys Kolin ruuhkista ja parkkipaikkojen riittämättömyydestä ei ollut omaa tietoani, vaan paikkakunnan lehdykäisestä, joka on niin omahyväinen ja markkinoinnista vieraantunut kuin paikallislehdet usein. Saattoi lausumassani siis olla ripaus ironiaakin. - Täälläkin kuulemma Patvinsuon kansallispuistossa ihmiset kompastelevat toisiinsa, samoin Ukko-Kolin laelta ei tunnu enää löytyvän jalansijaa tunkeilijoille. Hypätkööt Pieliseen! Minä en niistä kärsi; kun kuntamme on Uudenmaanläänin kokoinen, ja kun käyn mökillä, satavarmasti ei näy yhtä sielua.
Tytär oli tosin toissayönä havahtunut koirien hälytyshaukkuun ja mennyt katsomaan. Keskiyöt ovat nykyisin jo pimeitä, mutta oli erottanut siellä laavun kulmilla mustan liikkuvan möhkäleen, liekö sitten ollut marjastaja vai oikea karhu. Äkkilähdön sai kuitenkin, ressukka. - Ei hiisi vieköön. Sitä paitsi huomasin, että hesarista puuttui loppuosa ja Nyt-liite.