- Oli joskus vihreä.
- Uuden kielen opiskelu on noteerattu aika korkealle myös muistisairauksien torjunnassa.
Yllättävää kyllä, myös kuorolaulu on hyväksi aivoille. - Joskus, kun mietin, että, jos kaikki paatit nostettaisiin maalle, kuinkahan paljon vesien pinnat laskisivat, tulin googlanneeksi paljonko laivoja ja veneitä maailman merillä ja järvillä seilaa.
Sen verran muistan, että kaupallisiin tarkoituksiin käytettyjä alauksia on noin 110000.
Kalastusaluksia noin 4 miljoonaa.
Siihen päälle sitten vielä kaikki muussa käytössä olevat alukset.
Eli kyllä niitäkin on paljon. Polttoainetta kuluu.
Maastopaloista vielä, ei se ole yksin se, että tulee kuumuutta ja savua, pienhiukkasia.
Kaikki kasvit ja puut, jotka tuhoutuvat, ovat myös hiilen sitojia ja nieluja. Hiiltä on sitoutuneena myös puurakennuksiin.
Monet ovat menettäneet kotinsa ja omaisuutensa.
Inhimillinen kärsimys on mittaamaton. - Pensaspalot???
Missäs pensaassa pääsi nyt on? - Illanpuolta. No mitäpä tässä.
Väinön kanssa kaksin rauhaisaa elämää vietetty.
No kohta tule taas joitakin.
Tänään kävin tiekokouksessa.
Muutakin kun siinä juteltiin, kun varsinaista asiaa, kertoivat, että karhu majailee ihan lähellä meidän tilaa. Jätöksiäkin löytynyt läheltä tieltä.
No tuumasin, että joka päivä olen marjametsässä ravannut, mutten ole kaveria nähnyt en kuullut.
Tosin laulaahoilotan kyllä koko ajan.
Yksi mies oli nähnyt mehiläishaukan ja pari kaveria haikaran.
Luontojutut täällä maalla kiinnostavat.
Itse, kun puuplassia järjestelin alatalolla. Pidin melua tiiliä siirrellessä ja suojapeltejä.
Ajattelin, ettei voi olla käärmeitä, mutta, kun suojapeltikasan nostin ylös, niin sieltähän se kyy lähti livohkaan.
Kävin lenkin veneellä ja noista käsistä puheenollen, niin aina kun soutamassa käyn, niin aamulla on kädet puuduksissa, että kauan saa heilutella, että normalisoituu.
Oikea olkapää on kanssa kivulias, vaan ajattelen, että niin kauan on hyvä, kun ei jatkuvaa särkyä ole. - Niinpä.
Jokainen sukupolvi nuoruudessaan on innoissaan uuaista asioista (niinkuin tietysti hyvä onkin) mutta kun se aika menee äkkiä ohi.
Muistan aikanaan, kuinka vanhemmat kauhistelivat kelamankkaa ja kasettinauhuria.
Hirveitä vehkeitä, monet eivät halunneet koskeakaan.
Me nuoret olimme innoissamme.
Nyt kun tekniikan kehitys on vain kiihtynyt, me entiset nuoret olemme kiukuissamme kaikenmaailman suomi .fi kanssa.
Niin se voi käydä näille nykyajan nuorillekin, että yhtäkkiä huomaa, ettei vanhat (meille uudet) konstit enää toimikaan.
Hyvin sanottu, tuo ajatuksen voimalla.
Mistäpä tiedämme vaikka jotin tuollaista joskus olisi niin sanottua ´´tätä päivää.`` - Niinhän sitä sanotaan ja paljon ne vaikuttaakin.
Olen silti aina ihmetellyt sitä, kun sotien aiheuttamista tulipaloista kukaan ei puhu mitään, ikäänkuin ne eivät vaikuttaisi mitään.
Lukuisista metsäpaloista, jotka ovat pientä prosenttia lukuunottamatta ihmisen aikaansaannoksia ei puhuta mitään ilmaston kannalta.
Tulee vaan eittämättä tunne, että asioista ei puhuta niinkuin ne oikeasti ovat.
Kaiken tämän keskellä tuntui naurettavalta vouhotus mummujen ja vaarien puusaunanlämmityksistä noussut polemiikki.
Entä kun maalla asuva vanha ihminen käy ruokakaupassa vanhalla autollaan kerran pari viikossa, ajaen korkeintaan 5000km vuodessa joka on valmistettu 15-20 vuotta sitten. Tuhoaako se ilmastoa enemmän, kun ökyautoilija, joka ostaa uuden auton joka kolmas vuosi ja ajaa silla 100 000 vuodessa. - Näillä main missä minä oleskelen, on hellepäivät jääneet vähälle tänä kesänä.
Oikein mukavia lämpötiloja ollut vanhalle.
Mustikkametsässä on tullut oltua, niitä kun nyt noita on. Noin 12 litraa olen noukkinut. Ovat ihan tuossa vieressä, puolukat samoin. Alkavat kypsyä nekin.
Kyllähän tuota tietoa on ympäri maailmaa kerrottu, miten helle on niittänyt satoa.
Ihmekö tuo, kun 40 astetta ja ylikin on lukemat.
Joskus mietityttää, että koskahan noita ilmastopakolaisia alkaa rynnimään tännekin, jos lämpö nousee ja meret peittävät rannikkokaupungit.
Eikös se silloin, kun me olimme nuoria vielä ollut tasapainossa tämä hiilidioksiidihomma.
Luopuisiko se nykyihminen elämäntavastaan.
Vaateteollisuuskin kuluttaa ylen paljon maan resursseja. Temut ja Sheinit vaan ´´kertakäyttövaatteitaan´´ myyvät tännekin isosti.
Ei se sähköautokaan mikään ihmeratkaisu ole missään muualla, kun siellä, missä lopputulosta käytetään. Jos sielläkään. - Illankorvaa.
Telkun aukaisin. Puhuvat siitä etälamautusjutusta.
Voiko se sinällään tappaa, no ehkäpä asia selviää.
Sähköstä puheenollen, ei se energia kovin kallista ole. Siirtomaksu usein on se suurempi ja sen lisäksi sähkövero ja ALV.
Alamökillä kävin saunomassa ja järvessäkin pyörähdin.
Naapurin mies poikansa kanssa meillä siellä puunkaatotöissä.
Aina kun jotain apua tarvitsemme, käytämme paikallisia toimijoita. Ihan periaatteesta.
Kannatamme maaseudun elinvoimaisena pysymistä.
Aamupäivällä kävin asioilla. Apteekki viestitti, että kissan lääkkeet ovat tulleet.
Kyselin samalla apua tuohon hiusongelmaani.
Suositteli erästä shampoota, pesin sillä äsken, tuntui ihan hyvältä.
Ilman hoitoainettakin tukka aukeni harjatessa, ilman että juurikaan hiuksia irtosi nyt.
Poikkesin syömässä siinä äidin ja pojan uudessa lounaskahvilassa. Hyvää kotiruokaa.
Tänään nuorin lapsenlapseni täyttää 17 vuotta. Vanhin on jo 34 vuotta. Hänellä on jo 4 lasta.
Niin ne vuodet vierii, joskus sitä pysähtyy miettimään, montako vuotta tässä vielä elämäntietä itsellä on. Loppupuolella se joka tapauksessa on. - Päivä se taas iltaan ehtinyt.
Asioilla ravasin. Kotona kävin pyykkiäkin pesemässä.
Paikkamaalailin parin ikkunanpokien alahelmoja, jotteivat ala lahota.
Verkkoaitaa uudemmalle omenapuulle rakentelin.
Parina päivänä mustikassa ollut, kun niitä on tuossa miltei vieressä, ei tarvitse edes paljon liikkua.
En olisi keväällä osannut kuvitella, että vielä kuntoni kohenee näinkin hyvin.
Tosin hengästyn kyllä pidemmällä vedolla, että taukoja tarvii pitää.
Nyt, kun ollaan Väinön kanssa kaksin oltu hetken aikaa, on melkoinen sylivauva.
Niin sitten ensimmäinen lapsenlapsenlapsenikin lähti koulutielle.
Syntymäpäiviä on parit vietetty ja seuraavat ovat syyskuun alussa.
Pojantytär ja pojanpojanvaimo, hienoja tarjoiluja aina laittavat.
Sanoinkin kerran, ettei teidän nyt niin kamalasti tarvitse laittaa, kyllä me tiedämme, että te osaatte.
Katiskassa oli 250g ahven, voissa aion sen paistaa.
Ihmisiä paljon mökeillään. Meteorologithan sanoivat, että ensi kesänä vasta voi yhtä lämmintä tulla. - Kyllä, minulla on pitkät hiukset.
Tekoälykin sanoi juuri tuota, että elimistö ajan myötä tottuu muutoksiin.
Keho ja mieli todella ilmentävät yhdessä ihmiselämän tapahtumia.
Osanottoni veljesi poismenon johdosta. - Tässä noin 3 viikkoa sitten rupesi lähtemään tukka päästä.
Lukaisin lääkkeitten tuoteselosteita. Verenohennuslääkkeen haittaluettelossa mainittiin hiustenlähtö, ei kovin tavallista.
Päätin haastatella tekoälyä, kyseli aikoja. Lääkkeen aloittamisesta tukanlähtöön aika kyllä sopisi.
Kysyi sitten haluanko jutella muusta asian tiimoilta.
No mainitsin muun uuden lääkityksen ja kaikki 3 yhtäaikaa päälle tulleet sairaudet ja ,että flimmeri jäi.
Sanoi sitten, että tämä valaisee hyvin koko kuvaa.
Elimistösi on saanut fysiologisen sokin, jonka seurauksena hiusnystyt ovat vaipuneet lepotilaan. Tilanne luultavasti korjautuu 2-3 kuukaudessa.
No runsas hiustenlähtö laantui, aika luuta tuo tukka nyt on.
No tuli mieleeni, miten kuulee sanottavan, surun kohdanneesta ihmisestä, että harmaantui yhdessä yössä. Kyllä ne hiuksetkin reagoi elimistön stressitilaan. - Muistan, että niinkin sanottiin, ettei puu jaksa samana vuonna kantaa kahta taakkaa.
Marjoja ja lunta.
Vaan kyttäsin sen eräänä vuonna, oli paljon marjoja, mutta oli myös talvella lunta.
No säätkään ei enää ole niinkuin ennen.
Ennen se tuulikin laski illalla, nykyään tuulee yötä-päivää. - Elämänkokemuksensa, ne eivät tarvitse taskuja.
- ´´Vielä on kesää jäljellä, vielä tulee kauniita päiviä´´
Hellettä tuskin tulee.
Täällä missä minä olen kesääni viettänyt ei montaakaan hellepäivää ole näkynyt.
Hyvä niin, aika sopivaa keliä ollut vanhalle ihmiselle.
Tällä hetkellä sataa, 20 astetta näytti iltapäivällä,
Mitenkähän ne hellepäivätkin lasketaan. Suomessa on monta laskentapaikkaa.
Onko se aina 1 hellepäivä, jos yhdellä laskenta-asemalla on ja muualla ei.
Kyllä ne jaksaa säätieteilijätkin hehkuttaa niitä hellepäiviä. Toista tietävät, kun vanhaksi tulevat. - Niin oli.
Omakantaa olen käyttänyt vuosia ja yht´äkkiä en pankkitunnuksilla päässytkään, ennen kun hyväksyin Suomi.fi.
Jossain luki, että sen voi perua, mutta ensin täytyy kirjautua Suomi.fi ja sitten asetuksista löytyy kohta, missä voi perua.
No annoin olla. Sähköpostiin näyttää tulevan ilmoitus, jos sinne on jotain tietoa tullut. - ´´Jokainen hetki on ainutlaatuinen´´ sanoo aloittaja ja oikeassa on.
Tuon, kun ihmiskuntansa sisäistäisi, voisi olla, että näkisi maailmaa ja kanssaihmisiään uudenlaisin silmin.
Jokainen, pieneksikin itsensä kuvitteleva ihminen jättää jäljen maailmaan.
Luopumista kohtaamme jokainen, suhtautumisemme vaan on monenlaista.
Huolemme kun painottuvat eri asioihin.
Omakohtaisesti ajattelen, että terveyden ja voimien hiipuminen on asia, jota en haluaisi kohdata. Kuitenkin sitä tapahtuu koko ajan.
Luopuminen itsenäisyydestä, arjessa pärjäämisestä tuntuisi kaikkein vaikeammalta.
Lisätaakkana siinä olisi vielä huoli, jota tietäisin omaisten kantavan.
Yritän aina muistaa sen kantavan ajatuksen, että vaikka tässä ja nyt juuri emme mahtaisikaan mitään olosuhteille ja tapahtumille, voimme aina päättää, miten mihinkin suhtaudumme. - Tervehdys, vilkasta on kesän kulku.
Iltapäivällä vähän lueskelin tekstejänne ´´harsien.´´
Kiikuttelua olen minäkin harrastanut.
Yksi tuoli on täällä ylämökin terassilla ja toinen alhaalla. Vaan näyttävät nuo muillekin istujille kelpaavan.
Appelsiinista tuli mieleen, kun asuimme sellaisessa pienessä harmaassa mökissä sen ajan, kun isä sitä rintamamiestaloa rakensi. Äiti lähti kauppaan. Sisareni yli 8 v ,minä 3,5 vuotias, huudettiin, että tuo äitee 1 apselliini.
Oli suurta herkkua saada 1 appelsiini sisaren kanssa.
Parit lapsenlasten synttärit vietetty 2 viikon päästä taas yhdet. Sukua on tullut kesänaikana tavattua. Talvella hiljenee.
Jälkeläisiä om mökeilläkin riittänyt.
Parissa taidenäyttelyssä käväisin.
Erittäin mielenkiintoinen oli Intialaisen taidekoulun näyttely.
Minä katson vain taviksen silmin.
Seuraava kappale on kissan ystäville.
Niilokissahan kulki aikoinaan aina perässäni ylhäältä alas ja takaisin.
Väinö on kolmatta kesää, eikä ole koskaan ennen lähtenyt perääni alas mennessäni.
Nyt Väinö oli vanhan pellon päässä, kun menin alas. Sanoin vain, että tule tule.
Niin lähti perääni, kulki koko matkan alatalolle. Sitten kun oven avasin, siitä sisään ja nuuskimaan paikkoja ja sitten kipitti parvelle.
Ulkona istui ja käveli terassin reunuksilla.
Siivoilin, saunoin, kävin uimassa.
Kun tein lähtöä ylös, en ollut kissaa nähnyt pitkään aikaan.
Huutelin, tuli kohta ja taas samanlailla koko matkan perässä ylämökille.
Pitkästä aikaa ollaan Väinön kanssa kahden tällä mäellä.
Polvenikin tuossa temppuili, eipä tuo 200km ajokaan hyvää tehnyt, kaasujalka kun on.
Toissayönä otin Panadolin. Muuten olen pärjännyt Ratiofarmin kipusalvalla ja makailemalla lämpöinen karvainen saali jalanpäällä.
Nyt tuntuu helpottavan, no vähenpikin touhotus riittäisi.
Ensimmäisen kurpitsan annoin nuoremmalle pojanpojalle ja 2 ensimmäistä kurkkua miniälleni.
Hyvää illanjatkoa ja öitä niille, joita jo väsyttää. - Kysymyksesi on kinkkinen.
Mieleeni tulee sellainen, että kenties näillä vuosikymmenillä, yksi hyvä keskustelunaihe olisi luopuminen.
Pikkuhiljaa iän ja sairauksien vuoksi jokainen joutuu luopumaan jostain, ennen niin rakkaasta asiasta.
Siitä mitä niin mielellään touhusi, mutta ei jaksa eikä kykene.
Tämä vain yksi ajatus. - Olet niin oikeassa, tuo on lisääntynyt.
Tänä vuonna olen yhden kyyn kohdannut. Käskin sen mennä muualle.
Laiskasti katseli minua ja minä sitä.
Lähti sitten liikkeelle hitaasti kiiruhtaen.
Kyitä kohtaan joka kesä, yksikään ei minua ole uhannut, enkä minä niitä.
Syövät punkkeja.