- Siis rajaamattomia fotoja kuin myös ilman tietokoneohjelmia.
- Kirjallinen valmistelu on edennyt siten että kumpikin osapuoli on antanut lausuntonsa.
Numba viittaa tietokoneohjelmaan ja Tyttö tahalliseen valokuvien väärentämiseen.
Tietokoneohjelmilla valokuvien väärentämisistä on usein ollut kiistaa ja nyt Tyttö toteaa että valokuviin voi ongelmitta lisätä esimerkiksi tahtomiaan henkilöitä.
Nyt riita-asian kirjallisen valmistelun tässä vaiheessa asiakirjojen valossa olisi annettavissa yksipuolinen tuomio Tytön hyväksi Numban häviten, mutta oikeudenmukaisuuden johdosta on syytä antaa Numballe lisäselvitysoikeus.
Tämä edellyttää uusia rajaamammomia valokuvia joissa on jotain todisteellista mukana osoittamassa valokuvauspäivän. - Sorry, en laita.
- Ei kuulu sinulle mitenkään ja mun kanssa sun on turha ryhtyä riitelemään tässä nyt puheena olevassa asiassa.
Minä lopetan tämän keskustelun sun kanssa tähän. - En ole selitellyt sanaakaan Numban puolesta, älä väännä Savolaisuuttasi tähän juttuun.
Tyttö2010Neitinen sanoi julkaisevansa tietonsa tällä palstalla joten siis kaikille tätä palstaa lukeville, myös näin ollen minulle.
Kuulu mitenkään minulle .... Kuules kyllä todellakin kuuluu minulle, koska kun saan tietooni luvatut tiedot, niin sitten alkaa tapahtumaan todella vastinetta mitä olen itsestäni saanut lukea Dillen toimesta.
Että näin tällä kertaa, en tiedä mutta toivon että Numba nyt toimii, ja kuten sanoin aika näyttää mitä hän tekee. - Mukava että on ainakin yksi rakas joka keskustelee minulle, vaikka en ole olemassa.
Täytyisi todistella että on olemassa vaikka ei ole olemassa, ei ole simppeliä tämä tällainen kun on eripituiset airot ja Kitaranmuotoinen nauraa ja plaanaa nepparit törröllään. - Joo onhan tää hankala tilanne todellakin, ei oo helppoo tällainen olotila, mutta pakko yrittää pärjätä.
- Hei Savon viisain Juntti, voisitko käyttää kallisarvoista aikaasi ja kertoa myös mikä minä olen koska olen hieman hukassa sen suhteen että olenko olemassa tai sitten en.
- Hauskaa ... Paranemisprosessi .... Mission: Impossible pääosissa Tyttö2010Neitinen ja kultainen luottokortti kuin Bondissa ... ja ... Lauantai-illan huumaa.
- Ei haittaa lainkaan kyllä minä voin olla ihan niin juntti kuin mielessäsi ajattelet.
Minä ja miljoonat muut ihmiset pitävät Torresin viineistä ja myös sisäfileistä eri tavoin valmistettuna.
Totta on kommenttisi ulkofileestä, en ole esittänyt siitä eriävää mielipidettä.
Varsin on ristiriitainen vänkäsi kun tuhannet sanat aiheesta lohi.
Voisin kertoa paljon myös esimerkiksi maksasta mutta en viitsi.
Miten häät ja maratoni, mitä sitten sen jälkeen? - Tyttö, sun sanankäytöstä ilmenee että oireilet myös ilman "Allekirjoitustasi".
Ei ole ainoat kuvat vaan kuvat joista oli puhe.
Paljonko uskallat oikeasti ilman jälkiselvittelyjä maksaa tositteen esittäen horosi edustamalle järjestölle, jos pukkaan kuvan "Hönöhompsusta akvaariossa" ?
Eikös olekin vaikeaa 2 räpsyä? - Onko täysjärkisen kommentti?
"Vuosituhannen alusta kahden viikon lomalta pari kuvaa jotka voivat olla aivan kenen tahansa."
Tuolla kommentoijalla ei ole ainuttakaan kuvaa ja eikös kaikki aijatut kuvat tälle palstalle voi olla .... kenen tahansa?
Laita rakas kuvaa pökäten jotka ei ole kenen tahansa vaan todisteellisesti sinun. - Vielä tuosta "Känniurposta" ja hienosta talosta.
Kuvan oton aikaan asuimme Suomessa, eli emme olleet vielä tuolloin muuttaneet tänne Chiang Maihin eikä Kitaranmuotoisella ollut taloa ennen sitä.
Tuon Urpokommentin takia en laita enää kuvia arvosteltavaksi. - Olen siis käynyt vuosisadan alussa kahden viikon lomalla mutta en ole koskaan käynyt täällä Thaimaassa enkä Pattayalla ok.
Kuten sanoin, siitä on pitkä aika kun kävin Pattayalla, eikä minulla ole tarvetta siellä useasti käydä.
Me kävimme siellä akvaariossa.
Voistko rakas ajatella sellaiselta näkökannalta asiaa, että ryhdyt omalta osaltasi nostattamaan tämän palstan tasoa lopettamalla alituisen pärräsi ja ryhdy tarinoimaan valokuvin omalta osaltasi koska sellaista kaipaat muilta?
Tuossa aloituksessani mainitsin että ei tule asianmukaisia vastauksia Tyttöseltä. - “Et ilmeisesti huomaa että Kymppi on vuosia laittanut kuvia kaikesta mahdollisesta kuitteineen ja eläkeviisumeineen ja sinulta ei ole tullut yhden yhtä kuvaa Thaimaasta tai mistään mistä olet puhunut ja millä olet kehuskellut?”
Olen toki huomannut ja se minua huvittaakin että Tyttö on vuosia laittanut kaikesta mahdollisesta.
Olen minä muutamia fotoja laittanut ja saanut sen sortin kommentteja, että ei ole ollut aihetta laittaa lisää, eikä minulla ole tarve osallistua mihinkään valokuvien julkistamiskilpailuun.
Kyllä rakas Kymppisi saa ihan itse julkaista mitä tahtoo, myös lapsistaan.
Olen myös huomannut että rakas Kymppisi tarvitsee sinut turva-aikuiseksi ja että en ole havainnut yhden yhtä kuvaa sinulta.
“Tilanne on 100-0 Kympin hyväksi ja mitään merkkejä ei ole että tilanne muuttuisi miksikään. Pasaselta on myös ihan oikeita Thaimaan kuvia tullut useita kotinurkiltaan eikä niissäkään ole mitään kyseenalaistettavaa.”
Kyllä mulle sopii satanolla koska en ole mukana kyseisessä kisassasi.
“Asiantravelit ja golffarit on laitelleet kuvia paljon myös ja muutamat muut Pattayan turistit. Miksi sinulta ei tule yhtään kuvaa?”
Kuten lausuin, en katso aiheelliseksi antaa sinulle kommentoitavaa ja kuten seuraavasta huomaat, niin olen jälleen mielestäsi jokin Posso, sitten en ole olemassa ja taasen olen olemassa kuten kysymyksistäsi ilmenee.
"13. Koska Senssu kävi viimeksi Pattayalla? Monen monta vuotta sitten. Miksi koet että minun tulisi käydä Pattayalla?"
“Pääsi sitten sinulta Posso unohtumaan, että mielikuvitusystäväsi on, ei montaakaan vuotta siten, kertonut ettei ole ikinä käynyt Pattayalla.”
Olen laittanut muutaman kuvan Pattayalta rannalta ja muistaakseni Underwater Worldistä, myös lukuisia fotoja täältä Chiang Maista viimeisimmän aiheuttaen niin valtaisan arvosteluryöpyn, että se varmuudella oli viimeinen.
Voit sinä toki valokuvakiinnostuneena laittaa omia tarinoita ja kuviasi arvosteltavaksi sen sijaan että lipität rakkaasi Kympin takapuolta. - Hauskaa vänkää jälleen ja Tyttö2010Neitisellä tietysti vuosikymmenien kokemus tästäkin ja varsin hyvin aikaa vängätä katskilla asiasta.
En ota kantaa kummankaan näkemyksiin aiheesta mutta totean, että onko kovinkin järkevää vuokrata narkeille, sekä ilman riittäviä vuokravakuuksia.
Tytön haavekerrostalossa on todellinen kansalaisuuskirjo ja pelkästään vuokratuotoilla rempannut koko läävän ja rahaa tulee ikkunoista ja ovista seteleinä ja kultaharkkoina, sekä ostajien jono kuin nakkikioskilla ... Vantaalla.
Tytöllä on jopa Kelassa oma yksityinen kontaktihenkilö kun hoitelee etänä Ison päällikön asioita, hienoa. - Millä perusteella katsot oikeudeksesi puhua minulle?
- Jep monitaituri on, harjoittelu tekee mestarin sanotaan.
Harva miljonääri kuitenkaan käyttäytyy hänen laillaan kaikkine syytöspäätelmineen, kakaramaisin nimittelyineen ja homotteluineen.
Elää harhaisena uskoen elämän kertoihinsa ja nykyhetken haaveisiinsa, että ne on todellisuutta.
Lienee jo käyttänyt miljoona sanaa tällä palstalla paapattaen minääÄÄÄnsä.
Sorry, täytyy tästä lähteä Kitaranmuotoisen kanssa, hän osallistuu plaanaavien soutupaattien kisaan tuolla joella.
Sinne on rakennettu myös 20 metriä korkea hyppytorni josta "Nakkaa" parit voltit. - Kuten edellä mainitsin.
Et kykene muuta kuin turpaasi aukomaan haavealtaasi kupeesta. - Jäänyt vähemmälle näin ikää tullessa.
Kerroppa omasta isästäsi ja harrastuksistasi jotain mielenkiintoista.
