- Joo on se aivan kauheaa vainoamista ollut ja olen ollut kovin ahdistunut, kun Tyttö kumppaneineen on yrittänyt lukuisia kertoja tavata minut tarkoituksella, että sitten kun saa tietoonsa minun henkilöllisyyteni ja ottaa minusta valokuvia, niin ryhtyy vainoamaan ja maalittamaan minua kuten on tehnyt Numban kohdalla.
Nyt jeppe onneksi selvittää mitkä motiivit ja valtaisa tarve Tytöllä on ollut vuosikausia tavata minut.
Onneksi olen välttynyt siltä että minusta ei ole vielä kattilapääkuvaa, eikä hönötystä jonkun miehen takana.
Vastailmoitukset on hauskoja varsinkin kun on jepelle luovutettavissa paljon perheellisen liikemiehen hönöttelyitä possottelujen ohessa ym. ja jne. - Joo suuri helpotus kun saa oikeuden olla olemassa.
Aattelin että kun asia tästä etenee niin tytär pistää sulle kirjeen jossa on mun yhteystietoni, niin päästään hieman bablaamaan kahden kesken. - Se on sitten siinä? Tunnustus? Hauskaa, kyllä mun henkilöllisyys selviää siinä kuin tytönkin mutta minä en usko että Tyttö olisi aivan niin idiootti että olisi oikeasti tehnyt ilmoituksen ja luulee sen etenevän alusta loppuun anonyyminä.
Jos mut kutsutaan kuulusteluun niin samalla teen vastailmoituksen .... anonyymiä kohtaan, eikä olekin hieman kimurantti juttu. - Ahaa jippii nyt olen olemassa enkä ole enää Numba woof ja wuuffelis tuut tuut ja piipaa, että oikein on mulla nyt oma naamakin.
- Ahaa, siis olen vastuussa mainitsemistasi uhkailuista, ok olen siis vastuussa toisen henkilön mahdollisista teoista.
Minulla ei ole kyseiset tarkoitukset vaan aivan toiset vaikka tosin Numballa ja minulla on sama intressi saada tietoon Tytön nimi ym.
Mun mitta on täyttynyt sen johdosta, että Tyttö on itsepuolustuslajien häpeäpilkku jota pitää hyveenä, sekä erittäin törkeät kirjoitukset tällä palstalla minua kohtaan.
Tuossa toisessa kirjoituksessa poistui sun oireilut aiheesta mm. kökköhuumori valokuviin viitaten johon totean, että kun on julkaistu valokuva jossa Numba antaa takaapäin miehelle, niin ei ole kyse todellakaan harmittomasta huumorista.
Kakaramaista että Tyttö tarvitsee edelleenkin tällä palstalla sut puhumaan puolestaan. - No miten nuo liittyy väitettyyn rikokseen Tyttöä kohtaan identiteettiasiassa, jonka takana minä olen?
- Minä olen sen identiteettiasian takana, se selviää sitten siitä ip tarkistuksesta, joka ei ole Numban.
- En ole tehnyt mitään Numban nimissä.
- Se on hyvä että teet kattavaa tutkintaa ja oikein asianajajan toimesta.
Miten olet varautunut asiaan, että minä en ole Numba?
Miten luulet kykeneväsi olemaan asianomistaja ja saada rahallista korvausta anonyyminä?
Olet tallentanut otteita Numban (Uhkailuista), oletko varautunut siihen että minun vastineessani tulee olemaan kaikki "Hönöttelysi"?
Numban osalta sinun on hyvä varautua siihen, että hän antaa vastineessaan sinun uhkailusi rapujuhlista lukien ja niitätarinoita on paljon sen ohessa, että olet kertonut miten "jekkusi" järjestät koska sulla on rahaa ja kavereita. - En minä mihinkään ole kadonnut, sinähän sanoit että puheet tällä palstalla on turhia ja että sulle kertyy asianajokuluja ilmoituksesi hoidosta.
Minä odotan kutsua kuulusteluuun. - Joku kaivanut tämän sarjan jostain syystä.
Kas, siellähän Tyttö2010Neitisellä ihan oma sininenkin liitettäväksi Dillen tutkintaan. - Niin pohdippa sitä kun emme sitten kumpikaan ole puskissamme.
Hauskaa tuo kulujen ja asianajajan ilmoittaminen, en minä tarvitse asianajajaa mutta kertyy asianosaiskuluja kun täytyy pomputtaa kuulusteluihin ja rosikseen.
Mikäli ei tuomiota niin ..... "vouti noutaa Dillelltä hiilikuitufillarin ja vuokraducan".
Hauskaa, jatkakaa Urpåt, nyt on aihetta kerrakseen. - Ei olekaan merkitystä tällä palstalla, mutta on esitutkinnassa ja rosiksessa.
Kyllä minä tunnustan tekoni, ei se ole ongelma lainkaan ja kyllä minä maksan toki kulut jotka mulle rosiksessa määrätään.
Mutta minä saan sen mikä on tarkoituksenikin, sinun nimesi. - Hyvä juttu Tyttö2010Neitinen että olet tehnyt ilmoituksen, no nyt saat sitten minun tietoni ja minä sinun.
Mitä tulee uhkailuun, niin onhan sulla tietokoneen muisti ja jos ei ole niin onhan palstalla paljon sun bablaa.
Funtsi vähän mitä olet kertonut Numballe toimintatavoistasi kun sulla on rahaa ja kavereita.
Hauskaa, mielelläni menen kuulusteluihin kertomaan aiheesta Pattayan rakkaat ja minä, sekä Numba, että mikä katski tää forkka on. - En minä sun kuvien manipulointiin ole lausunut kun en niistä itsekään mitään ymmärrä.
Aha että miljonäärin tyttärellä on nyt isukin vanha läppäri.
Höpöhöpönen kuules ei todellakaan ole isukkien vanhat läppärit lääketieteen opiskelijoilla.
Oletko tehnyt sen ilmoituksen siitä että olen pöllinyt sun identiteetin? - Olen laittanut kuvan muistaakseni kukkamarketista jossa oli myös romumersu.
Minulla ei ole kukkatarhaa vaan Kitaranmuotoisen suvulla, eikä se ole mikään tarha.
Sinulla on kotihotellissasi hotellin uima-allas mutta et ole onnistunut ottamaan siitä päivänvalossa kuvaa kummastakin päästä.
Miksi?
Kiitos tuosta aloituksesta kuitenkin, hyvä että olet ottanut lääkkeesi. - Et ole vieläkään ymmärtänyt että olet aivopesty toistamaan tuota ... Senssu voisi todistaa.
Katsos kun asiahan on niin että minun olemassaoloni on jo aiheuttanut tuhansia ja tuhansia sanoja ja edelleenkin samaa tuubaa, joten olkaa hyvä.
Te "Kaikki" rakkaathan tiedätte esikuvanne Tyttö2010Neitisen johdolla mikä minä olen joten ... edelleenkin hopihopi rohkeasti vaan sitä ilmoitusta väsäämään, silloin totuus selviää.
Taitolaji, kyllä .... hauskaa ..... mutta eipä vaan todista. - Hui kuinka paljon sanoja jälleen aiheesta olenko minä olemassa.
Mun sinisen takana on mun yhteystiedot jotka jeppe saa pyydettäessä, mutta ei pyydä ellei Tyttö2010Neitinen tee ilmoitustaan.
Minä en ole koskaan temppuillut millään veepeeämmillä vaan mun kone antaa ne tiedot mitä normaalisti, en ymmärrä edes mitään kyseistä aiheesta.
Olisiko hyvät rakkaat nyt järkevintä piipityspärrien sijaan Tytön vain rohkeasti tehdä nyt se ilmoituksensa. - Sinisen takaa löytyy nimimerkin tiedot ja jeppe ne saa, joten hopihopi ilman fanioireiluja ilmoitusta tekemään Tyttö2010.
- Ihan vapaasti vaan sitä ilmoitusta väsäämään.
