Vietimme rauhaisaa perheiltaa täällä Thaimaan Chiang Maissa kun raitilta alkoi kuulumaan laatupyörien niin kaunista ääntä lähestyvän tätä kotiamme jossa saan silloin tällöin hoito ja jokunen sitä hoitokodiksi sen johdos…
Ei teitä kahta ole ja tietolähteenä palstapomoneiti joka kirjoittaa vain nimimerkillään. Hieman kun muistelee niin mainitulla nimimerkillä oli myös sininen, vaan ei ole enään. Sen sijaan hänellä on siniset Hellä ja Kouk…
Rakennusmestarina lausun muutaman näkökannan otsikon aiheeseen viitaten. Neiti lattialiipparimme, joka myös kaiken kattavasti on kaiken rakentamisen ex-pertti parhaana ystävänään valtakunnallisen rakennusliikkeen pääkau…
Kamera on oiva väline täällä Thaimaassa monessa asiassa. Erityisen hyvä on hankkia muutaman kympin kamera Harrikan sarveen ja Moparin kojelautaan, toki muunkin merkkisiin ajopeleihin, kuten katsastettuun vanhaan mobedii…
Muistui mieleeni yhden kertoneen tietämyksiä karaateista täällä Thaimaassa ja siitä muistuikin mieleeni kun Thaivaimoni veti nokalleen rantaan vesitasolla, se oli hauska kertomus. Karaatineidin lapsellahan on myös lento…
Täällä Chiang Maissa keli hieman kalsea, tosin ilman kinosta kuten teillä rakkaat tojotanne kinoksien piirittämänä kadun poskessa. No mutta asiaan veljet. Kun vuoristossa on tärkeää että lämpöä riittää torpassa niin käv…
Autoharrastajia on monenlaisia ja aiheiden valokuvat sen mukaisia. Yksi tapa on se, että kuvissa on ihmisiä, jopa koira jos sellainen matkassa. Toinen tapa on fotosopata takapenkille internetimuroitu, ottaa valokuva tak…
Suomen suvi on lyhykäinen huviloiden omistajien tuon vuodenajan käyttäen mahdollisimman tehokkaasti asialle omistautuneimpien pidentäen huvilakautta kesän molemmista päistä, tosin joidenkin elämään huvila kuuluu ympäri …
Internet on paljon käytäntöjä muuttanut pullopostiajoista mm. siten että pullon sisällöstä voi nauttia kun nykypostia lähettelee. Moni julkisuuden henkilö saa internetin mahdollistamia viestejä, toiset jopa oikeaa posti…
Kenen vuoro saada perää? Pattayan rakkaat saa kukin vuorollaan perää tietenkin. Peränpitäjiä on monenlaisia, kuten toimia niin sanotusti perännuolijana jota Laiffi harrastaa. Pattayan rakkaan näkemyksen mukaan on olemas…
Se on nyt sitten alkanut uusi aikakausi Pattayn massamatkailun tiimoilta Neitosen tottakai löytäen kloonirivistöstään vastakeskustelijan itsensä kanssa. Ei pojat päivittele, ei ole passeja puunoksilla, ei ole keltaisia …
Lukiessani tämän palstan kirjoituksia, niin lähes jokaisessa kirjoituksessa saa lukea Sensei eri muodoissaan vaikka en ole keskusteluun millään tapaa osallinen, mutta kommentoija kuitenkin rakentelee kirjoituksiinsa näk…
Kun kahvin keittää ihan sellasella vanhanaikasella perkolaattorilla kuten minä tai perinteisellä kahvipannulla ja kahvina Thaimaan parhaat pöönit tai böönit kippona ollen Kuksa, niin aamukaffit on parhaat mahdolliset. N…
Eri ammateissa, tehtävissä ym. asioissa tulee olla ymmärrystä siitä mitä tekee ja mitä havaitsee. On myös vahva tarve päteä ja riitaa haastaa, vaikka on itse täysin pätemätön, kuten seuraavan julkaisija: "Pakkasessa höy…
Olen lukuisia kertoja maininnut otsikon mukaisen ystävällisen ohjeeni vanhempana ja elämää kokeneempana teille rakkaat, mutta ryhmänne johtajaneito nimittää itseänsä isukiksi ulosantinsa ollen hiekkalaatikkotasoa. Maini…
Se on sitten sellainen juttu, että tuota asiakaskuntaamme, jota tietäväisten mukaan ei ole edustettuna täällä Thaimaassa, pitävät pienoisen palaverin Pattayalla, joten nyt olisi mahdollisuus tutustua todellisuuteen goog…
Aloituksessani hieman sivuan päivän polttavaa ja kokemukseeni perustuvaa muutaman kuukauden jauhantaa vastaten, että aiheeseen en ota sanallakaan kantaa, eli naamailut suuntaani mikäli vastakaikua tahtoo saada, tulee ba…
Se sitten pukkas otsikon päivää tänään ja meitin kitaran muotoinen hoiti perinteiset kyseiseen päivään liittyvät aamutoimet varsin sutjakkaasti. No tässä Kuksasta nautiskelen taas aamukahvia täällä Chiang Maissa ja huom…
Pattayanmatkailun mielenkiintoisia aiheita huomannen olevan mm. elokuva-aiheet, jotka ei kiinnosta, hevosetkin aiheena ja katsahdin valokuviani että eteerisen kaunis vaimoni ainakin piti ratsastuskokemuksesta, tykkäsihä…
Istun tässä Phuketin rantasaunamme terdellä katsellen merelle samalla hieman lukien kovin mielenkiintoisia matkailunäkemyksiä palstalta. Yksi etäkasvattaja sai isäinpäivälahjaksi kirjan Törnistä minun saaden vaimoni jär…