- Pirjo Laulumaa on ryssien kätyri ja noita, hän halusi, että teen nuken, jonka avulla hän on halunnut noitua minua, aiheuttaa minulle pahaa.
- Jeesus kulkee täällä maanpäällä, meidän ihmisten keskellä. Jeesus tulee ihmisen sydämeen, kun hän uskoo Jeesukseen.
Minä olen saanut kokea sen, että Jeesus on tullut minun sydämeen. - Rukoilen sinullekin, että pystyisit tekemään oikean parannuksen, jättämään syntielämän. Rukoile, että Jeesus löytäisi sinutkin.
- Silloin raiskaajia avusti, serkkuni Kalevi Juuma. Hän on jo kuollut, kannattaa ajatella sitä, että me kaikki kuolemme täältä pois, onko silloin oikeasti synnit anteeksi, onko tehnyt oikean parannuksen.
Rukoilen vielä teidän puolesta, jotka olette elossa, että pystyisitte tekemään oikean parannuksen ja jättämään syntielämän.
En katkerana muista Kaleviakaan. Toivon todella, että pystyisitte tekemään oikean parannuksen, jättämään ryssien kätyrinä toimimisen.
Toivon teille kaikille kaikkea hyvää ja Jumalan siunausta. - Minua on myös lapsena huumattu ja raiskattu mm. Taivalkoskella, Jurmun huoltoasemalla.
Haluan antaa heillekin ja kaikille muillekin raiskaajilleni, sydämestäni anteeksi, rukoilen, että nämä ihmiset voisivat tehdä oikean parannuksen ja jättää raiskaukset ja ryssien kätyrinä toimimisen.
Jeesus auta heitä ja kaikkia raiskaajia ja ryssien kätyreitä, että he pystyisivät tekemään oikean parannuksen ja löytämään sinut.
Toivon heillekin ja kaikille muillekin Jumalan siunausta. - Jeesukseen uskovalla, on joka hetki synnit anteeksi, kun tulee syntiä, niin sitten pyydetään syntien anteeksiantamusta, joka lujittaa uskoa Jeesukseen Kristukseen.
- Vl-miehet ja muutkin ryssien kätyrit ovat todella paljon raiskanneet minua, kun minut on huumattu ja heillä on ollut avustajia.
Haluan antaa sydämestäni anteeksi kaikille minun raiskaajilleni ja heidän avustajilleen. Rukoilen, että pystyisitte tekemään oikean parannuksen, jättämään syntielämän (raiskaamiset, ryssien avustamiset).
Rukoilkaa, että Jeesus tulisi teidänkin sydämiin, Hän on ainoa apumme.
Toivon teille kaikille Jumalan siunausta. - Ryssien kätyreitä on myös, poliisi Antti Laurilan suku ja Satomaat.
- Nimellisiä syntejä ripittäydytään, jos on rikoksia, viedään viranomaisille.
- Joka hetki synnin anteeksi, uskomalla Jeesukseen Kristukseen.
- Minua kohtaan on tehty järkyttäviä rikoksia, Jeesus on ollut minun kanssa ja Hän on halunnut auttaa ja tuoda nämä järkyttävät rikokset minun tietoon.
Äitini kuollinilmoitukseen laitettiin:
Jeesus auttajamme, on turva, lohdutus.
Jeesus on auttanut minua. - Ihmettelen sellaista asiaa, jos nämä minun ystävät olisivat olleet uskovaisia, niin he eivät olisi auttaneet raiskaajia.
Ymmärän, että heidän on lapsesta asti kasvatettu tottelemaan näitä ryssien kätyreitä ja heistä itsestäkin kasvatettiin ryssien kätyreiksi.
Kuitenkin ihmisellä on empatia toista ihmistä kohtaan, miten he ovat voineet toimia tuolla tavalla.
Jos minut olisi kasvatettu ryssien kätyriksi ja laitettu tekemään tuollaista, en olisi alkanut. Olisin ystävälleni kertonut totuuden, sanonut, ettei me voida olla tekemisissä, koska sinulle halutaa aiheutta pahaa.
Tietenkin nämä ryssien kätyrit ovat pakottaneet heitä auttamaan minun raiskaamisessa.
Jos nämä minun ystävät olisivat kertoneet minulle totuuden, varmasti olisimme keksineet jonkin ratkaisun, Jumala olisi auttanut meitä.
Ryssien kätyreillä ei ole oikaa uskoa sydämessä. Suurin osa vl-liikkeeseen kuuluvista on näitä ryssien kätyreitä. - Myös minun suvussani (hummastit, mehtälät, karvoset ja tokolat) on ryssien kätyreitä ja on myös heitä, jotka eivät ymmärrä sitä, että vl-usko ei ole oikeaa uskoa. Rukoilen heidänkin puolesta, että Jeesus tulisi heidän sydämiin ja he oppisivat tuntemaan Jeesuksen ja löytäisivät oikean uskon muualta.
- Olen kirjoittanut vl-sukunimiä, joista suurin osa on ryssien kätyreitä ja heistä suuri joukko myös seksuaalirikollisia. Minuakin on huumattu ja raiskattu yli 20 vuoden ajan ja tämän on mahdollistaneet vl-uskossa olevat yksinäiset naiset, joita olen pitänyt ystävinä.
Ymmärtäkää hyvät ihmiset, jotka ette ole ryssien kätyreitä, että vl-usko ei ole oikeaa uskoa, se mahdollistaa tekemään järkyttäviä rikoksia, jopa murhaamaan. Nämä ryssien kätyrit uskovat, että kaiken saa aina anteeksi seuroissa.
Oikea usko on muualla, ei vl-liikkeessä.
Rukoilkaa, että löytäsitte Jeesuksen, että Hän tulisi teidän sydämiin ja oppisitte tuntemaan Hänet.
Rukoilen, että Jeesus johdattaa teitä löytämään Hänet ja näyttää, missä sitä oikeaa uskoa on. - Tämmöinen on vanhoillislestadiolainen liike ja usko, nämä ihmiset kuvittelevat pääsevänsä taivaaseen.
- heini kantola on myös järkyttävä seksuaalirikollinen, hän on avustanut seksuaalirikollisia, että ne ovat voineet raiskata minua. hän on huumannut ja sitten minua on raiskattu.
nämä ihmiset ovat jopa kammottavampia, kun epstein, he ovat avustaneet, että heidän "ystävä" raiskataan. olen pitänyt heitä ystävinä. - hän on paljon avustanut, että seksuaalirikolliset ovat voineet raiskata minua. hän on samanlainen kuin epsteinin naisystävä.
- Olenhan minäkin seksuaalirikollisten uhri, olen halunnut antaa heille anteeksi ja rukoilen, että he saisivat apua ongelmiinsa. Myös heille kuuluu anteeksiantamus, että he oikeasti haluaisivat luopua syntielämästä. Jeesus, auta heitä.
- ok, en huomannut, että bibliassa on Jesus.
Miksi hoitokokouksissa sanottiin, ettei muita käännöksiä saa käyttää, ainostaan bibliaa. - hoitokokouksissa Jeesus heitettiin ulos vl-liikkeestä ja sanottiin, että vl-uskovaiset lukevat vain bibliaa 1776.
Olen monta kertaa tuonut esille, että hoitomiehet vihaavat Jeesusta, bibliassa ei mainita Jeesus kuin pari kertaa ja raamatussa 1992, Jeesuksen nimi on siellä tuhansia kertoja.
Tämmöinen on tämä hoitomiesten oikeana pitämä raamattu, sieltä on Jeesus poistettu.