Äkkiseltään haittaisi metsäteollisuutta, metsänomistajat kasvattaisi tuloja moninkertaisesti, saattaisi pelastaa luonnon monimuotoisuuden. Kuinka sovittaa kummankin osapuolten edut, olisiko siirtyminen sellun tuotannost…
Vähimmäis vaatimus. Vastahan tällä vaalikaudella on tehty koulu-uudistuksia ja korjattu edellisen hallituksen leikkauksien aiheuttamia vikoja, oikeesti ei ole mitään uudistuksia tehty kymmeniin vuosiin. Kun lama iskenyt…
Suomi laiva ei kääntänyt kurssiaan, vaikka näin hallituksen vaihtuessa Orpo julisti saadessaan vaalivoiton propagandan avulla, mitään hyvinvointia ei ole tapahtunut on tapahtunut juuri päinvastoin. Hallitus kaivaa Suome…
Atlaksen lahjoittama viikkoraha neljä euroa, suhteellisuuden taju kun rikas lahjoittaisi viikon tulonsa. Hyvän asian puolesta mieli herkistyy muulloinkin kuin jouluna, ihmiset rientävät auttamaan kun perhe menettää omai…
Oikeesti Suomi leikkaa ilmasto rahasta, jättää toteuttamatta luonnon monimuotoisuuden ennallistamisen, kokoomus mukana vastustamassa komission ennallistamisen äänestyksen päätöksen kumoamiseksi. Toteutuessaan Suomelle v…
Eristeiden painosta, entisaikaan oli kevyempiä eristeitä.
Onnistuneena hallituksena hyvin monessa kun vertaillaan edeltäjiin, hallitus ei ole epäonnistunut oikeen missään, käänne alkoi kun Rinne joutui väistymään ja Marin nousi esiin. Satavarma mikäli hallitusmuoto väistyy ei …
Ja heille jotka haluavat kieltää vihapuheet en tule sitä sallimaan edes jouluna.
En tiedä onko oppositio tyytyväinen, Orpo varmaan kun pari vuotta huutanu naama punasena, missä työllisyys ja taloustoimet. https://yle.fi/uutiset/3-12056303
Heillä tarkoitus nostaa väestön kasvulla ruotsi yli 13 miljoonan kansaksi 10 vuoden kuluessa. Suomi ei pyri tähän, pyrkii työperäisellä maahanmuutolla että maa pysyy toimivana, ei tarkoitus ole väestön kasvu vaan täyttä…
Keskusta ja vihreät ilmiriidassa ilman persuja, kaksi puoluetta vähättelee ilmastotoimia kun Sauli Niinistö ihmettelee jään sulamista islannissa, kun menetämme arktisen ilmaston on peli menetetty, tämän on Saulin huoli …
Pöydän ääressä, sohvalla, sängyssä. Kannettava, pöytäkone, tabletti, känny. Bluetooth näppäimistö hiiri näyttö, mahdollisuuksia on.
Tälle planeetalle, ei ihme jos noteerattu maailman 25 kuuluisimman naisen joukkoon, eikä vielä viimeistä sanaa ole kuultu. https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009243479.html
Oli entisaikaa varakkaiden huvi, aiemmin vanha totuus minne rikkaat ensin sinne köyhät perässä, sieltä rikkaat köyhien jaloista edemmäs ja köyhät sitten perässä. Matkalu on melkein jokaisen ulottuvissa, tuskin kukaan ke…
Kesä aikaan en juuri kalaa osta kaupasta, kun ilmat kylmentyy tuntuu on pakko saada kalaa ruoka pöytään. Vaikka arvostan muikkua kyllä kirjolohi on sen sivuuttanut, keitossa huomaa heti sen maun, siitä on moneen ruokala…
Tämän päivän nuoret on huomisen päivän päättäjiä. Marin kärjisti muutti uudistiko näkemystä politiikkaan astumalla toisin ajattelijoiden varpaille. Palaammeko takaisin jäykkään vanhoilliseen politiikkaan, jotain muuttui…
Älä huoli nyt huolet lueteltu on laitettu järjestykseen, suoritettu Calluppi. https://www.hs.fi/politiikka/art-2000008945745.html Ihmiset jotka puhuvat ja kirjoittavat jatkuvasti huolista ja epäkohdista haluavatko saada…
Pietikäinen kokoomuksen ja sen EU-ryhmän linjasta " Aivan liian hienoja ja puolueita hukakattavaksi houkkien ja populistien käsikassaraksi " Kirsi Pihan johdossa kokoomus ei suosisi natsikulkueitten kulkua ikkunoittemme…
Tarkoitan tuottava työllistävä maahanmuutto, tämä ollut selviö jo alun perin. Maahanmuuttoa vastustavilla ei ole todisteita etteikö näin olisi, kyse on mitä Suomi tarvitsee vaurastumiseen, ennen kaikkea lisää verotuloja…
Kuten vetouistelu uistellessa siinä mieli lepää, linnun laulu herkistää mielen ja paljon muuta kun sen oivaltaa.