- Poliisin pakeneminen moottoriajoneuvolla on aina riskialtista toimintaa. Poliisi on toiminut aivan oikein. Kyse ei ole mistään hippaleikistä, jos jättää noudattamatta poliisin antamaa pysähtymiskäskyä. JA se on käsky, ei pyyntö. Ikävää se tietysti on, mutta jos vanhemmat, koulu eivätkä isot pojat opeta tavoille, oppii ne tavat sitten poliisilta kiinniottotilanteessa ja lopulta vankilassa.
- Mopohäiriköiden vaikutukset ovat selkeitä. Lisääntyneitä sairaslomia uupumuksen ja stressin vuoksi. Tämän lisäksi kannattaa ottaa huomioon jatkuvan häiritsevän ajamisen vaikutus kiinteistöjen arvoon. Kukaan ei halua ostaa melualueelta taloa taikka asuntoa, ellei sen hintaa soviteta mahdollisiin äänieristysremontin kuluihin, jotka ovat kymmeniä tuhansia.
- Onhan noita mopogangstereita käräytelty. Jostain syystä saavat moponsa aina takaisin vanhemmiltaan. Vihjeeksi voin sanoa, että hätäkeskukseen on aivan turha soitella mopohäiriköistä, ellei osaa sanoa häiriköiden rekisterinumeroita. Jos rekkarit pystyy kertomaan, ottanee poliisi heihin yhteyttä. Sen sijaan poliisin nettisivuille voi tehdä liikennevalvontapyynnön asiasta. Tämä on siis valvontapyyntö, ei mikään ilmiantokanava, joten sinne ei kannata rekisterinumeroita kirjoitella. Oletettavasti poliisi reagoi liikennevalvontapyyntöihin jollakin tavalla, vaikka mitään näkyvää ei vuosiin tapahtuisikaan.
Häiritsevä ajo on kielletty tieliikennelain 54 §:ssä ja se tarkoittaa häiritsevää ajamista kaikkina vuorokauden aikoina, myös päivällä. Kiellon rikkomisesta seuraa rikesakko. Ajoneuvon virittelystä voi tulla lisää sakkoa ja kieltojen toistuva rikkominen voi aikaansaada ajoneuvon takavarikoimisen valtiolle. - Demarit yrittivät sitä demokratian kumoamista ase kädessä jo reilu sata vuotta sitten. Siinä puolueessa mikään ei ole muuttunut, paitsi että aseet heiltä otettiin pois.
- Paljonko rahaa jää säästöön töihin menemättä?
- Kultainen Suihku
- Ainakaan sinne linnaan ei kovin helposti aja sisään katumaasturilla.
- On siis syytä säätää laki, että datakeskustoiminta on arvolisäverotonta, jolloin vähennysmahdollisuutta ei enää ole. Toki kannattaa määritellä, että datakeskustoiminta tällaisena kuin se nykyään on, jossa keskukset eivät tuota mitään suoraa palvelua kuluttajille. Tulevaisuudessa palvelut saattavat olla maksullisia ja suoraan kuluttajille suunnattuja, jolloin niiden on syytä olla alv-velvollisia.
- Jokaisella on mahdollisuus viisastella täällä, varsinkin jos pysyy aiheessa edes auttavasti.
- Yritystukia valtio on maksanut noin 1,5 miljardia, työttömyystukia noin 4,5 miljardia. Kenties yritystuet pitäisi lakkauttaa ja laittaa nekin rahat sitä kautta lisääntyneen työttömyyden tukemiseen.
- Bangladesissa on kuulemma hikipajassa viuhkan löyhyttelijän paikka avoimena.
- Eihän sitä kannata työpaikkaa kehua. Leikkaavat vielä palkkoja ja muita etuja.
- On töitä, joihin ei yleensä vaadita aikaisempaa kokemusta ja ammattitöihin pääsee yleensä työharjoittelun kautta, kun ensin ottaa vastaan alan opiskelupaikan.
- Työttömiä yhdistää, että heillä juuri sillä hetkellä ole työtä. Tunnin kuluttua tilanne saattaa jonkun entisen työttömän osalta aivan toinen. Työttömyys ei useimmille ole mikään maailman tappiin asti pysyvä olomuoto. Se on vain jakso elämässä, jolloin ei kyseisellä yksilöllä ei ole työtä. Monilla se jakso on muutamia viikkoja taikka kuukausia. Kenties työttömyys toistuu ajoittain, mutta työtäkin jälleen löytyy. Kymmeniä vuosia työttöminä olleet oma tapauksensa ja kenties heillä on jotain muutakin yhteistä, joka saattaa muodostaa yhteiskunnallisesti vaikuttavan ryhmän. Jostain syystä sellaista ryhmää ei kuitenkaan ole vuosikymmenien työttömyyden aikana vielä muodostunut.
- Yhteiskunnassa on paljon muitakin toimintoja kuin pelkästään tavarat ja palvelut ja toiseksi ihmiset ovat valmiita maksamaan ihmisen tekemistä palveluista. Raha ei siis menetä merkitystään.
- Sinänsä vastikkeetonta sosiaalitukea ei ole kirjattu suoraan mihinkään lakiin, eikä varsinkaan perustuslakiin. Ja oikeastaan 1980-luvulle asti Suomessa oli käytössä muun muassa työlaitos, joka työllisti henkilöt, jotka "eivät halunneet tehdä töitä". Työttömäksi ei niin vain jättäydytty ja vakavamman työttömyyden aikana saatettiin jopa aloittaa valtion toimesta maantietyömaita, joilla kaivinkoneiden käyttäminen oli kielletty. Tämä siksi, että lapiomiehille olisi töitä.
Sosiaalitukien vastikkeettomuus on eräänlainen oikeusperiaate sosiaalisten perusoikeuksien alalla ja tätä koskevat lait määrittelevät tukien tarpeen ja syyt ilman vastikkeellisuutta. - Kahvin hinta on tosiaan karmea. Kannattaa mieluummin kasvattaa herneitä, kuivata, paahtaa sekä jauhaa ne itse korvikkeeksi.
Leikki sikseen, mutta päivittäin toistuvista menoista kertuu vuodessa hulppea summa. Jos ajatellaan, että henkilö maksaa vastiketta asunnostaan ehkä 4000 euroa vuodessa tai vuokraa 7000 e, niin siihen verrattuna 1000 euroa kahviin on jokseenkin kallis harrastus, ja se kertyy ihan kolmella eurolla päivässä. - Näiden työtätekevien ulkomaalaisten lisäksi tulee maahan lukuisa joukko ihmisiä, joilla ei ole pienintä aikomustakaan työllistyä millään tavalla. Mikään ei estä yrityksiä rekrytoimasta ulkomailta (jos edellytykset täyttyvät) ja majoittamasta työntekijöitä yrityksen kustannuksella. On kuitenkin järjetöntä ottaa suomeen satoja tuhansia, jopa miljoonia ulkomaalaisia alueilta, joiden ihmiset ovat kokemusperusteisesti erittäin huonosti länsimaalaiseen yhteiskuntaan sopeutuvia. Nämä ihmiset eivät paikkaa mitään pulaa. Heistä muodostuu yhteiskuntaluokka (ja on muodostunut jo), joka elää pääasiassa veronmaksajien kustannuksella ja matalapalkka-aloilla, ja joilla on suhteettoman suuri edustus rikostilastoissa rikoksentekijöinä sekä levottomuuksien aiheuttajina yleisillä paikoilla. Jos Suomessa toistetaan kaikkien muiden Euroopan maiden virheet maahanmuutossa, on tulos oleva sama ja yhtä ongelmallinen kuin kaikkialla muuallakin.
- Tällä palstalla keskitytään työpaikkakiusaamiseen. Tämä ei ole Rytmimunat Q&A, sille on ihan oma keskusteluosionsa.
- Ehkäpä jonkun mielestä töihin menemisen sijasta töihin pakottaudutaan.