- Pakko oli kirjoittaa sinulle Surusilmä,vaikka alkaa olla pian kiire töihin.Pari lohdutuksen sanaa.Kirjoituksesi oli tismalleen kuin minun elämästäni puoli vuotta sitten.Nyt kaksi kuukautta olemme asuneet erillämme ja on helpompi hengittää.Olisi pitänyt varmaan lähteä jo aiemmin.Saman katon alla asuminen rakastaman ihmisen kanssa oli yhtä tuskaa.Silloin alussa tuntui todella että maailma romahtaa.Ei paljon lohduttanut kun minulle hoettiin että selviäisin joskus,että aika parantaa haavat.Mutta näin se vaan on.Pikkuhiljaa helpottaa,vaikka ikävä on vieläkin.Itse olen huomannut,että kaikenlainen tekeminen pitää mielen edes joskus poissa menneessä.Silloin alussa muutto,asioiden järjestely.Nykyään harrastukset,työ,ystävät jne.Ystävät ovat olleet tukenani.Kysyivät alussa päivittäin kuinka voin.Itse en jaksanut aina heille soittaa.Ammattiapuakin kannattaa hakea,niin minäkin tein.Ja ulkopuoliselle on helpompi puhua.Nyt olen aloittanut eroseminaarin.Olen vielä matkalla vapauteen , olen päättänyt selvitä!Sinäkin selviät Surusilmä!Kaikkea hyvää sinulle.
- Kiitos vastauksista ja kannustuksista eteenpäin.Onneksi minulla on ympärillä ystäviä, jotka oikeasti välittävät ja kantavat kun ei itse oikein jaksa.
- Luultavasti mies on niin rakastunut ja onhan hänellä olkapää mitä vasten itkeä. Ja on varmaan jo pitkän aikaa valmistautunut eroomme. Minulle vain ei voinut aiemmin kertoa aikeistaan.