- Suomen lainsäädännössä ei enää ole mainintaa Jumalasta ja jumalanpilkasta. Sen tilalle on tullut uskonrauhan rikkominen.
Jumalan käsiten lainsäädännössä oli ongelmallinen, koska perustuslaki ei määrittele virallista uskontunnustusta. Niinpä Jumalan käsite on liian huonosti määritelty ja sen käyttäminen lakitekstissä johtaa tulkinnan mielivaltaisuuteen.
Mitä isomman uskontokunnan pyhiä arvoja pilkataan, sen korkeampi on kriminalisoinnin kynnys uskonrauhapykälän soveltamisessa.
Eipä taida olla poliisi kiinnostunut noin miedosta pilkkaamisesta. Sitä ei luultavasti otettaisi syyteharkintaan. En kuitenkaan kehota kokeilemaan rajoja tässä asiassa.
Yksi syy siihen, että tuo asia on lainsäädännössä, on sen torjuminen, että loukkaantuneet ihmiset alkavat toimia lain ulkopuolella. Tämä on taitoa vaativaa tasapainoilua. - En ihan pysy mukana siinä logiikassa, että luojajumalaan uskomisesta seuraisi korkeammat moraaliset ihanteet. Myöskään käytännön kokemukseni ei tue tätä ajatusta. Kunnon ihmisiä ja lurjuksia löytyy molemmista joukoista.
Kun keskustellaan siitä, että ärsytetty ihminen vastaa väkivallalla, sekoitetaan hyvin usein syiden ja seurausten ymmärtäminen sen kanssa, mitä pidetään oikeana ja mitä vääränä. Ne ovat kaksi aivan eri asiaa.
Jos on tiedossa se, että lyömistä yleisesti paheksutaan ja että siitä on myös lailla säädetty seuraamus, sillä voi olla vaikutusta itsehillintään.
Äärimmäinen provosointi on tosi vaikea tilanne hallita. Olen pitänyt usein parhaana lähteä silloin pois paikalta. Mutta aina sekään ei ole mahdollista.
Ja ilman muuta on mahdollista harjoitella itsehillintää ja rauhallisuutta. Se lähtee aina tavoitteen asettamisesta ja tunnustamisesta. Menetelmiä on monenlaisia ja niistä löytyy kyllä tietoa, jos sitä haluaa.
Se, että puolustelee väkivaltaa toisen ärsyttävällä käytöksellä, ei ole minun kokemukseni mukaan mitenkään kytköksissä jumalauskoihin tai uskomattomuuksiin. Tämä ajatus ei toimi loogisesti eikä käytännössä.
Vastuun ottaminen omista teoistaan kuuluu aikuiseksi kasvamiseen ja sen tajuamiseen, että me ehdottomasti tarvitsemme kaikki toisiamme. Joillakin tuo aikuistuminen jää kesken, kenellä mihinkin vaiheeseen. - «Riitelyä tulee uskoakseni vain siinä tapauksessa, jos puolisoilla on hyvin erilaiset näkemykset elämän tärkeistä asioista.»
Valitettavasti todellisuus ei ole aivan noin kiiltokuvamainen.
Riitely voi johtua esimerkiksi toisen puolison persoonallisuushäiriöstä.
Toisaalta on olemassa toimivia ja hyviä liittoja, joissa puolisoilla on vaikkapa aivan erilainen suhde uskontoon. Se ei estä keskinäistä rakkautta eikä yhteisten asioiden sopuisaa hoitamista. - Nyt en oikein ymmärtänyt, mitä yrität sanoa ja kysyä.
Myönnät, että yhteiskunnan lait ovat sopimusasioita ja niitä ovat olleet laatimassa niin jumalattomat kuin uskovaisetkin.
Mielestäni ei kannata kirjata lakiin, että nalkuttavan vaimon lyöminen on sallittua. Mutta jos parlamenttimme niin päättää, kai siitä sitten laki tulee. En kuitenkaan usko, että niin tapahtuu, vaikka kaikki edustajat olisivat ateisteja.
Yrititkö sanoa, että uskovaiset ovat jotenkin vähemmän eläimiä kuin ateistit? Jos tarkoitit sitä, miten perustelet tätä ajatusta? - Yksi näkökulma tasa-arvoon ja päätösvaltaan on se, miten valvonta toimii itsevaltiailla, kuten keisareilla. Jos he toimivat riittävän epäreilusti, heidät murhataan. Näin kertoo meille historia.
Parlamentarismissa sentään vain kaatuu hallitus.
Avioliitossa tulee muita seuraamuksia ja ääritapauksessa ero. Ei ole kenenkään aviopuolison edun mukaista, että parisuhde on kireä ja vihamielinen. Näin siitä huolimatta, että jotkut näyttävät kovasti olevan elementissään haukkuessaan ja loukatessaan puolisoaan. - Oikeuttaminen on sopimusasia. Ja sitten voidaan sopia jokin seuraamus teoista, jotka eivät ole oikeutettuja.
Mitään ylhäältä annettua absoluuttista moraalia tai lakia ei oikeasti ole. Se on meidän ihmisten mietittävä kunkin kohdallaan ja sovittava yhdessä. - «Aatelis-suku sammuu aina jos poikaa ei synny aatelis-perheeseen.
Kaikki aatelis-suvut Suomessa ovat sammuneet. Ruotsissa lienee ainakin yksi aatelis-suku vielä olevaisena.»
Täältä hävisi viestini, joka kommentoi tätä. Kerrotaan nyt sitten ilman linkkejä, miten asia on. Ehkä silloin viesti saa olla.
Suomessa on mieslinjaisena hengissä viisi kreivillistä ja 25 vapaaherrallista aatelissukua. Tavallisia aatelissukuja on mieslinjaisina hengissä kaikkiaan 125.
Mistä kummasta olet saanut sellaisen käsityksen, että suomalaiset aatelissuvut ovat kaikki sammuneet? - «Suomessa ei ole ainuttakaan aatelis-sukua, vaan kaikki ovat sammuneet. Aatelinen suku sammuu heti jos perheeseen ei synny poikaa.»
Aha. Jännä.
https://www.riddarhuset.fi/svenska/atter_och_vapen/ - Niin.
Miksi se pitää kertoa aina vain uudestaan, satoja kertoja? - Me kaikki olemme tismalleen samalla etäisyydellä 1980-luvusta. Jokaisella meistä on ollut nuoruuden seikkailunsa. Kenelläkään muulla täällä ei ole ollut tarvetta sanoutua irti nuoruutensa sekoiluista, joista siis muut eivät tietäisi mitään eikä ketään oikeasti kiinnosta.
Jos joku sinua irvii nuoruuden nuoleskeluistasi, syy on pelkästään siinä, että kirjoitat niistä niin innokaasti. Etkö huomaa, että teet itsestäsi naurettavan?
Ja tietysti — voi olla ja toivottavasti onkin, että täällä kirjoittaa ja lukee myös joku, joka on syntynyt 1980-luvun jälkeen. - Olisihan tuo pitänyt arvata. Kiitos.
- Kiitos ja täsmälleen samoin.
- Puhut itsesi pussiin. Kaikesta näkyy, että olet erittäin kiinnostunut itsesi julkisesta esittelystä. Ja varsin ilmeisesti kuvittelet, että tämän palstan lukijoita kiinnostaa.
Minua ei kiinnosta tippaakaan sinun tai kenenkään muunkaan keskustelijan seksuaalihistoria tai sukujuuret. Ne eivät kuulu tämän osaston aihepiiriin mitenkään. - Kirjoitat sen verran asiallisesti, että olisi hauska jotenkin tunnistaa sinut Anonyymien joukosta.
Voisitko harkita viestien alle- tai yllekirjoittamista jollakin sopivalla nimimerkillä? - Taisit juuri todistaa, että olin oikeassa.
Mutta fakta on se, että ketään ei kiinnosta. - Hotellimies vain innostuu tuollaisesta ja vakuuttuu entistä enemmän olevansa kaikkien pohjattoman kiinnostuksen kohde. Parempi olla kommentoimatta kokonaan.
- Jaa että rukoilemalla voi vaikuttaa siihen, haluaako elää adventistin kanssa. Jännä.
Mikä sitten olisi se motiivi, joka saisi ihmisen haluamaan jotakin muuta kuin haluaa? Onko se jotakin sen tapaista kuin Paavalin analyysi siitä, että tahto on, mutta ei halua? Tai siis voimaa, yks lysti.
Adventistit muistuttavat sikäli kovasti ihmisiä, että he ovat kaikki erilaisia. Joidenkin kanssa on ihan leppoisaa elellä ja toiset taas luovat ympärilleen maanpäällisen helvetin. Ja kaikenlaista tältä väliltä sekä heilahdellen itäkaakkoon tai länsiluoteeseen. - Miksi sitä latinaa pitää tunkea joka paikkaan?
Paska on suomea. Kakka on väännetty latinasta, verbistä cacare.
Molemmat sanat tarkoittavat samaa ja ovat alkujaan suunnilleen samalla tyylillisellä tasolla, joskin cacca on lähinnä lapsille puhuttua kieltä. Kun kristinusko tuotiin Suomeen, paikallinen mytologinen ja anatomis-fysiologinen sanasto leimattiin rumaksi ja pahaksi. Perkele ei sitä ennen ollut mikään paholainen. Pillu ja perse olivat neutraalia yleiskieltä.
Että näin.
Avausviestin jämähtämisestä anaaliselle kehitystasolle olen kyllä ihan samaa mieltä. - Oikeastaan kukaan ei synny adventistiksi sen paremmin kuin katoliseksi, luterilaiseksi, muslimiksi tai hinduksi. Vastasyntynyt vauva on autuaallisen tietämätön kaikesta siitä humpuukista, jota uskontojen nimissä opetetaan.
Sen sijaan etniseen ryhmään synnytään. Ihminen voi syntyä juutalaiseksi, vaikka ei eläissään uskoisi sanaakaan juutalaisesta uskontunnustuksesta ja pyhistä kirjoituksista. - Mikä ihmeen Meller-kampanja tällä keskustelupalstalla on menossa?
Meller ei ole adventisti eikä Adventtikirkolla ole yhteyksiä hänen touhuihinsa.
Yksittäiset adventistit saattavat kunnella hänen juttujaan ja lukea hänen kirjojaan, mutta se ei riitä perusteluksi sille, että Meller tuupataan adventismiosastolla melkein jokaiseen keskusteluun.