Paloma.se01
https://www.kirjamaa.fi/kulttuurierot-viidakon-viettelys-ja-henkinen-matka/<br /><br />"ehdottomasti lukemisen arvoinen. Uskon vahvasti, että Vega-Brandt on onnistunut tarjoamaan lukijalle sellaista tietoa ja tarinaa, jota ei muualta voi löytää, kuin kokeilemalla itse Kolumbian syvien viidakoiden samoamista, alkuperäiskansan kanssa elämistä ja vaihtoehtohoitojen vaikutusta. Tarina on sisältönsä vuoksi ainutlaatuinen."<br /><br />Julkinen kirjasivuni löytyy Facebookista nimellä Lempeät tuulet Gentle Winds. Siellä kerron kirjoistani, kirjoittamisesta, kirjatapaamisistani.<br /><br />Boomerien juttuklubihttps://www.facebook.com/groups/863479157651489suljettu keskusteluryhmä "ilman sarvia ja hampaita"Kirjablogini;https://taruajatotta01.blogspot.com/https://taruajatotta01.blogspot.com/2023/10/ensimmainen-blogiarvostelu.html<br /><br />Valkohaikara on saanut erinomaisia arvosteluja (kulttuurijulkaisu Liekissä, kirjablogissa ja lukijoilta)<br />Viimeisin:<br />"Kun pyysin sunnuntaina kirjoittajakurssilaisilta kirjasuosituksia, sai Valkohaikara-kirjasi suuret kehut ja kuvauksen sisällöstä: maagisuus, värikkyys, monipuolisuus, eksotiikka ...."<br /><br />Puumerkkini valkoinen kyyhky, jos kirjoitan tabletiltani ilman kirjautumista.
Liittynyt sitten
Muokkaa profiilia259 aloitusta · 7629 kommenttia
- "tuttu tuomari ja omat kahleet niin aika kuluu linnassakin nopeammin"
hieno toteamus, uusi minulle. - Tein uuden aloituksen 70 plussiin ajankäytöstä. Olisi ehkä kannattanut tehdä se tänne. Koen että puutarhan ja kasvimaan hoito on mielekästä ajankäyttöä ja ulkoilmassa puuhailu on hauskaa ja mieli pysyy hyvänä.
Lintujen kevätkonsertti on huumaavaa, kottaraiset ovat palanneet, tosin vain vierailulle, muistan lapsuudesta kotona maalla pihaa ympäröivät suuret, vanhat koivut jokaisessa kottaraisille pönttö.
Poika sanoo että että linnut eivät laula, ne rääkyvät varoitushuutoja toisilleen. Tytär sanoo että linnut "rähjäävät". Minä sanon että ne tekevät varmaan kaikkea sitäkin, mutta myös laulavat iloisia lurituksiaan pelkästä elämisen ilosta. - Joku toinen esitti väitteen jossain muussa ketjussa, että me siellä keskustelisimme tämän palstan kirjoittajista. Tuollainen edestakaisin kärrääminen ei ole minun modus operandi.
Uskon että täältä löytyisi paljonkin "tolkun" ihmisiä, sekä rekatuista että anoista, mutta koska FB-ryhmään liitytään omalla nimellä ja FB-profiililla niin monet ei halua mukaan, koska pelkäävät että siitä voisi olla jotain haittaa tai että se olisi turvallisuusriski.
Kyllä rekatut pystyvät keskustelamaan "pikantisti". Ideana on vain se että Boomereissa jutellaan "ilman sarvia ja hampaita" ja loukkaavat nimitykset ja muutenkin loukkaavva käyttäytyminen johtaa nopeasti pois sulkemiseen.
Minäkin pidän keskusteluista, joissa tulee erilaisia näkökulmia esiin. Kysymys on vain siitä miten asiansa esittää.
Sitten taas on ihan mukavaa rupatella arjen asioista ilman että pahoittaa kenenkään mieltä tai omaa mieltä pahoitetaan. - Se olikin vain toivomus.
Ei minulla ole mitään "katrasta" täällä :)
Boomereissa on ollut pitkään hiljaista, etenkin sen jälkeen kun Mkr siirtyi tuonilmaisiin. Koskaan siellä ei ole puitu tämän palstan kirjoituksia tai kirjoittajia. Se on ryhmän säännöissä kielletty. - Voisitte lopettaa tuon ikuisen jauhamisen. Tai sitten aloittakaa oma ketju missä vatvotte muiden kirjoittajien virheitä, vikoja ja teette diagnooseja tyhjän päältä. Tai eikös teillä ole jo ketju missä "haaskalinnut" kokoontuvat, voisitten pysyä siellä.
MDK on kaikkien meidän vakikirjoittajien vanha tuttu, tolkun ihmiseksi todettu ja viihdyttää kirjallisella annillaan, tarinankertominen on taito jota kaikki ei osaa.
Ei tästä sen enempää. - Minäkin olen ollut aikaisin liikkeellä ja melkein samoissa puuhissa, korpikirjailija. Haimme eilen valmiit taimet kauppapuutarhasta, tomaattia ja vähän muutakin ja istutimme ne eilen illtapäivällä, nyt kävin avaamassa kasvihuoneen luukun ja oven ja kastelemassa kevyesti taimet, kaikki elossa ja hyvinvoivia.
Iltapäivästä on luvassa sadekuuroja, joten tarvii tehdä näitä ulkotöitä aamusta. - Minäkin kysyin omalta lääkäriltäni siitä ja hän sanoi että varsinkin alkuvaiheessa se on täysin mahdollista ja sitä tapahtuukin. Korjaamalla elintapojaan voi "keskeyttää" kakkostyypindiabeetekse, Siihen tarvitaan tosi tahdonvoimaa ja itsekuria, mitä kumpaakin minulta puuttuu. Paljonhanole parantanut ruokavaliotani vuosien mittaan, vähentänyt roimasti nopeita hiilihydraatteja , siirtynyt lähes kokonaan kokojyvä rukiiseen leipään, en osta virvoitusjuomia enkä leivonnaisia, , syön terveellisesti ja tauti on kurissa, mutta ei parane enää. Sokeriarvoni ovat kuitenkin lääkityksellä, ruokavaliolla ja liikunnan lisäämisellä vakiutuneet hyvin lähelle normaaliarvoja ja ovat hyvin tasaisia..
En pysty tekemään kokonaisarviota omasta fyysisestä tai psyykisestä tilastani itse ja asia ei ole niin tärkeä minulle että menisin jonnekin spesialisteille mittauttamaan lihasvoimaa jne. Aistit ovat hieman heikentyneet, mutta toimivat vielä, näen, kuulen. mustikin pelaa hyvi ja italianopinnot edistyvät, aktiivi sanavarastoni alkaa olla jo välttävä ja passiivi ihan kohtalaisen hyvä. Olen oppinut varmaan jptain 3000 uutta sanaa. Lihasvoima on heikentynyt, sekä jaloista että käsistä ja kävely hidastunut, nivelissä kankeutta ja jäykkyyttä. Tasapaino on se mikä on heikentynyt eniten; siksi on hyvä että poika lähtee reissuun kaveriksi pitämään "nonnaa" pystyssä kun juoksen käytäviä ja rappuja lentokentillä.
Periaatteena "parempi enemmän elämää vuosiin, kuin vuosia elämään" mennään: yritän viettää niin minulle normaalia, omannäköistä elämää kuin mahdollista, vaikka vaihti onkin hidastunut. Tänään laitoimme miehen kanssa kasvihuonetta reilaan: ei tapahdu enää yhdessä aamussa, kuten aikaisemmin. Nyt sain sen siivottua ja penkit kannettua ulos, laatikolline tomaatin yms. taimia odottaa nurmikolla., mutta sääennustuksen mukaan meillä on nyt muutama päivä aikaa tehdä se valmiiksi. Yöpakkasia ei ole tulossa.
Olen lukenut Anna Soudakovan esikoiskirjaa: "Mitä männyt näkevät", siinä tämä turkulainen, venäläis-karjalais-suomalais-marilaistaustainen kirjailija kertoo isovanhempiensa tarinan. Heidät pidätettiin ja teloitettiin Stalinin vainoissa täysin ilman mitään syytä, rahibilitoitiin myöhemmin, mutta lapset ja lapsenlapset muuttivat Suomeen kun Koivisto kutsui inkeriläiset ja suomalaisten jälkeläiset paluumuuttajina Suomeen. Asiat olivat jo paremmin, mutta pelko että mustat korpit tulisivat yöllä ja hakisivat kaikki aikuiset ei jättänyt koskaan.
Kirja on traaginen, järkyttävä, koskettava, mutta suurella herkkyydellä ja empatialla kirjoitettu. Soudakovan lukeminen (Mitä männyt näkevät, Varjele varjoani ja uusin Haikara levittää siipensä) ovat avanneet minulle aiivan uuden näkökulman itärajan takaiseen kulttuuriin (kulttuureihin) ja saaneet minut ymmärtämään asioita, joita en aikaisemmin ollut ajatellut. Sandarmohin joukkohaudoille tuskin koskaan matkustan, mutta nyt tiedän paremmin mitä esivanhempieni Karjalan männyt näkivät. - Tämä ikä kun uusi vuosikymmen lähestyy ja alkaa olla lähisuvun vanhin elossa oleva, kaverit facebookissa ja etenkin livessä siirtyvät rajan taa ja omat voimat ja terveyskin heikkenee on aikaa joka laittaa miettimään.
Monet ovat kirjoitaneet voimiensa vähenemisestä, ja tuo "päivä kerrallaan" on ihan hyvä neuvo, Kuitenkin me kaikki teemme ja toimimme oman luonteemme ja tapumustemme mukaan. Yksi sukulaistäti kannettiin melkei nkaksinkerroin porkkanamaata harventamasta sairaalaan, ei saanut enää selkäänsä suorakis ja sitten sai sairaskohtauksen ja sairaalasta hautausmaalle.
Tytär asui lähellä ja tiesi kyllä äitinsä, mutta äidin toive oli kuolla "saappaat jalassa" ja se hänelle suotiin.
Tsemppiä kaikille, joilla on vaikeaa juuri nyt ja olkaa kilttejä itsellenne. Velvollisuudet, pakolliset on kaikki hoidettu, nyt vai sen verran mitä haluaa tehdä ja mikä tuntuu kivalta.
Jokainen aamu on lahja. - Jaa. Empatiasta olette puhuneet, mm.
Että vain 1% väestöstä puuttuu empatiaa.
Olisikohan kuitenkin niin, että vain pienellä prosentilla väestöstä puuttuu kyky empatiaan täydellisesti; he ovat psykopaatteja, pahasti luonnevikaisia ja rikollisia.
Lähes jokaisella normaalisti toimintakykyisellä yksilöllö on jonkinverran empatiaa, muuten eläminen yhteisöissä olisi täysin mahdotonta.
Toisilla enemmän, toisilla vähemmän. - Ystävättäreni joka asuu Englannissa oli myös sitä mieltä että ihanaa, paras kappale voitti. Kävimme pienen keskustelun yöllä viisujen jälkeen, koska en voinut käsittää miksi hän ajatteli niin.
Hän selitti, että kappale on erittäin tarttuva jas opivalla tavalla kreisi, siis hassu ja juuri sellainen kui neuroviisujen voittajakappaleen tulee olla.
Minun mielestäni nuo ei ole oikeita kriteerejä euroviisukilpailun voittamiseen, koska kysymys on laulukilpailusta, ei sirkus-tai tivoliesityksestä. Me vanhempi sukupolvi muistamme vielä ne upeat laulut, jotka aikoinaan voittivat euroviisut, pelkällä laulamisella, säestyksellä , musiikillisilla ansioillaan, ja joissa lyriikka oli osana esitystä.
Nyt euroviisut ovat kehittyneet aivan päinvastaiseen suuntaan: kappale joka herättää eniten huomiota, jää jostain syystä mieleen, tai poikkeaa valtavirrasta, jossa on parhaat tanssijat, tehosteet, eniten paljasta pyllyä tai rintakehää...musiikilliset ansiot ovat jääneet sivuasiaksi ja lyriikasta ei puhettkaan!
Emme saa enää niitä Wanhan Hyvän Ajan Euroviisuja koskaan takaisin, joten miten tästä eteenpäin?
Minä ehdottaisin sanoitusta tekstinä joka kappaleeseen, englanniksi tai jokaisen maan omalla äidinkielellä. Että kaikki tämä bangaranga hölöhölö buum buum ei mitään tarkoittavat äännähdykset jäisivät vähemmälle huomiolle. Ei laulua tarvi esittää kahdellatoista eri kielellä ja voihkinnalla, jos siinä on sanat jotka katselija ymmärtää. - Taidankin lopettaa euroviisujen katselemisen. On todella turhauttavaa katsella kun huippujännittävä äänestys antaa voittajaksi jonkun mitäänsanomattoman, suorastaan hölmön jumputuksen, jolla on sama viihdearvo kuin purkalla joka on liimautunut kengänpohjaan kadulla kävellessä.
- Tänään olenjo puhunut sekä tyttären että pojan kanssa. En ihan jok apäivä tai siis mesessä olen tyttären kanssa joka päivä hetken, ei mitään syvällisempää, päivittäistä kevyttä raportointia. Pojan kanssa puhumme enmmänpuhelimessa, yleensä kerran viikossa, ellei ole mitään tärkeää asiaa.
Minusta on taas oudompaa että on synnyttänyt ja kasvattanut lapset ja sitten ikään kuin lakkaa olemasta samaa perhettä. Mutta kukin tyylillään. - Emme riittävän usein ja siksi yritän hoitaa asiaa paremmin nyt itse omien lasteni kanssa. Onhan normaalia että lapset aikuistuvat ja lentävät kauan pesästä ja keskittyvät sitten vain omaan elämäänsä. Minun mielestäni kuitenkin aikuisten lasten ja vanhempien läheiset suhteet ja usein tapaamiset rikastuttavat molempien osapuolien elämää. Eikä vähiten lastenlasten, joiden elämässä isovanhempien läsnäoli saattaa olla hyvinkin tärkeää. Perinteisesti isovanhemmat ovat aina tukeneet vanhempia lastenlasten hoivaamisessa ja kasvattamisessa.
I
Palattuani Pohjollaan vietin parinkymmenen vuoden ajan joka ainoan kesälomani Suomessa äitini kanssa maalla ja olen erittäin iloinen siitä että käytin tuon ajan siihen. Alussa lapset olivat mukanani tutustumassa mummoonsa, täteihinsä ja serkkuihinsa ja sittemmin olin usein Suomessa yksin äidin luona, kun lapset olivat aikuisia jo ja muuttaneet kotoa. - Hyvä tietää miten siihen vastataan!
Crepi il lupo!
Monet näistä sanonnoista ovat ikivanhoja, kuten varmaantämäkin "suden suuhuin".
Joo, duolingoa päivittäin 15-20 minuuttia. Pitää aivotoimintaa yllä , tuolla toisessa ketjussa minulle sanottiin että ilmeisiä muistisairauden oireita ilmenee, mutta en ole itse havainnut mitään oireita . - Tuo aikuisen lapsen ja vanhemman välinen suhde kaipaa myös vaalimista ja omaa aikaa. Kuinka monta vanhusta asuu yksinään, kaukana lapsistaan ja vaikka lähempänäkin, niin yhteydenpito on harvinaista, monesti vain äitienpäivänä, tai kun on syntymäpäivä niin lapsi soittaa . Luin hiljakkopin jostain aika surullisen tarinan vanhasta äidistä joka tuli muistisairaaksi ja miten ainoastaan yksi lapsista, vanhin tytär, kävi säännöllisesti katsomassa. Yksi tyttäristä asui Englannissa ja soitteli silloin tällöin videopuheluita, poika asui kahden ja puolen tunnin ajomatkan päässä ja kävi vain kerran, oliko se kahden vuoden aikana, katsomassa äitiään, "kun oli aina niin paljon työkiireitä" jne. Tällaisia tarinoita on pilvin pimein.
Tottakai lapsille kuuluu oma, itsenäinen elämä ja omien vanhempien sekaantuminen arjen asioissa ei ole hyväksi kun lapsi rakentaa omaa elämäänsä puolisonsa kanssa ja kasvattaa omia lapsiaan. Vanhemman ja aikuisen lapsen välisen suhteen annetaan rempsahtaa ja siteen katketa, mikä ei välttämättä ole hyväksi kummallekaan.
Aiomme jatkaa näitä äiti-tytär tapahtumia tulevaisuudessakin, niinkauan kuin se on mahdollista. Puitteet ei tarvitse olla samat, emme kumpikaan kaipaa luksusta tai ylellisyyttä, mutta olemme liian "vanhoja" telttailemaan tuntureilla tai nukkumaan tähtien alla Lapissa. Mietimme seuraavaksi pientä kaupunkireissua Euroopassa,
Pojan kanssa teen pian matkan ja tämä on aivan ensimmäinen kerta, kun olemme ulkomaanmatkalla pojan kanssa. Luuen että siitäkin matkasta tulee antoisa ja äiti-poika-suhdettamme vaaliva kokemus. - Tiesin aivan tarkkaan että olen kirjoittanut jo matkusteluaikomuksistani tämän kesän aikana. Nyt vain täsmennin ja lisäsin niihin uutta. Voihan minulle olla tulossa muistisairaus, mutta ainakaan vielä ei ole merkkejä siitä.
Jos kirjoittaa useammin esim. kalakukkojen teosta tai lapsenlapsen merkkipäivästä, naapurin koirien haukkumisesta, omista sairauksistaan ja krempoistaan, yms. jokapäiväisistä tapahtumistaan onko se osoitus muistisairauden alkamisesta?
En ole pätkääkään huolissani itsestäni, minulle riittää kun minulla on sinut, joka jaksaa seurata vointiani. - Irroittaen asiayhteydestä missasit olennaisen tekstissäni. No, sellaista sattuu, kunei "näe metsää puilta".
- Puolipilvistä, puolilämmintä, puolipäivää Dalajoen alavirralta, tänään meillä välipäivä ja pyykkipäivä, huili/rokulipäivä, nauttimista kunsaa taas olla kotona, vaikka reissu oli ihan mukava. Ja niin kuin sen sanoinkin sekä tyttärelle että miehelle: tään reissun suurin elämys ei ollut ihanan kasvohoito, ei poreallas, ei kolmen lajin illallinen, samppanjaaamiainen, ei premiumhytti varustamon uusimmalla ja suurimmalla laivalla, vaan ne 24 tuntia kun saimme viettää omaa äiti-tytär aikaa ihan kahdestaan, ilman ketään joka tarviysee jotain, ei löydä jotain, haluaa kysyä jotain. Ilman ketään joka keskeyttää, puhuu päälle, vaatii huomiotamme, ilman vaatimuksia, ennakko-odotuksia, ilman että tarvii pystyä suorittamaan, toteuttamaan kenenkään toiveita. Ihanvain olla, puhua meidän juttuja, rentoutua ja nauttia hemmottelusta. Ilman huonoa omaatuntoa.
Kesäkuun lopussa matkustan sitten Italiaan pojan kanssa ja elokuussa pisteädyn lentäen Suomessa tapaamassa veljeäni ja kälyäni jotka tulevat ehkä jo viimeistä kertaa Suomeen, ikä alkaa painaa ja lentomatka Salt Lake Citystä on rasittava. - La Nonna Clarividente ennustaa Suomen voittavan tai tulevan kakkoseksi. Ruotsi johonkin kymmeneksi tai silleen. Tosin toinen semifinaali on vielä näkemättä, mutta median mukaan eka semissä oli kaikki parhaat kappaleet.
Olihan se, värejä, valoja, tulta ja leimahduksia.
Dynaamista, mutta on ikävä niitä vanhoja hyviä aikoja, kun artistit vain seisoi ja lauloi. Mielellään lujaa ja nuotilleen. - Prinssi Daniel on metsäsuomalaista sukuperää isän puolelta.