IkäväVastattu 2 v

Pirkka nikseistä

😅🧻☕ luen aina pirkkaniksit pirkka lehdestä. Tällä kertaa siellä oli niksinä ottaa aikakausilehti mukaan pitkille junamatkoille ajanvietteeksi. Aika hyvä, mutta outoa olettaa ettei kukaan keksisi sitä itse. Ja ihmetytt…
IkäväVastattu 4 v

Twitteriin (jota en käytä)

😷❄👎 tulee mahdollisuus äänestää alapeukulla kirjoituksia. Eikö se lisää mahdollisuutta kiusaamiseen kun laittelee niitä alapeukkuja niihin kirjoituksiin, joiden kirjoittajasta ei pidä? Täällä on toi peukutus niin päin…
IkäväVastattu 3 v

Silloin kun olen läsnä

😀🚶‍♀️👞 ulkoillessa, käy niinkuin eilen. Koiran tuotosta maasta kerätessäni huomaan, että vierestäni kulkevat hyvin hoidetut mustat miesten kengät. Kun saan tuotospussin solmittua ja kiinnitettyä talutushihnaan on til…
IkäväVastattu 11 kk

Muista olla kiltisti

🧑‍🎄🎄🎁 tonttuset jo kurkkii ikkunan takana! Laitoin partsille jouluvaloa joulun lähestymisen kunniaksi. Miten voi olla näin pimeää koko ajan? ⬛ ⚫🕯Multa puuttuu kaksi kattovaloakin. Toinen kylppäristä ja toinen ns ol…
IkäväVastattu 3 kk

Nyt otti ohraleipä!

😋 🍞 🕚 Tänään ei tarvinnut lähteä automatkalle, kun nukuin liian pitkään. Tällä kertaa en hakenut kaupasta iltapalaa vaan leivoin ohrasämpylöitä. Niistä tuli oikein maukkaita. Lämpöinen sämpylä päällään flooraa ja kyl…
IkäväVastattu 2 v

Kuuntelen joskus ruåttinkielisiä

🤔🇸🇪☕ohjelmia että kielitaito jotenkin säilyy. Nyt ykkösellä studio65:ssä jutellaan ruuasta. Ruotsi on kyllä vaikeata. Suomi on siitä helppoa, että täällä sanotaan maalata ja ateria. Ruotsiksi ne on måla ja måltid. Si…
IkäväVastattu 5 kk

Se on melkein yhtä tiukassa

🥰🍖❤️ kuin rakkaus yhteen mieheen kehä kolmen sisällä. Ei lähde millään pois vaikka kuinka pesee ja harjaa. Nimittäin kaupan marinadi leikkuulaudalla. Hyvää yötä!
IkäväVastattu 3 kk

Kylläpä oli kaunista

🤵👰‍♂️🎂 sukulainen veti Akselin ja Elinan häävalssin tosi hienosti. Siinä on kauniit sanat sävelen lisäksi! Muistuu mieleen kun oma katse jumittui 👀 "Kauan katsoin sinua syvälle silmiin Kauan katsoin, katsoin ja ajat…
IkäväVastattu 15 pv

Radio silence

🤔📱🪫 akun varaus 65% . Laturi tipahtanut yöpöydältä ja kaapelin liitin mennyt siinä rytäkässä rikki. Vanhat kaapelit ei tietystikään käy. Piha yhtä savivelliä niin kauppaankaan ei pääse. Yksinelämisessä on näitä varjo…
IkäväVastattu 4 v

Aamutv:ssä oltiin huolissaan

😍🧣🧦 etätyöläisten terveydestä . Sanottiin, että ruokailu voi olla huonompaa ravitsevien monipuolisten työlounaiden puuttuessa. Samoin mainittiin fyysisen aktiivisuuden olevan vähäisempää, kuin toimistolla työskennelt…
IkäväVastattu 4 v

Tässä seison enkä muuta voi

😍❤👍sanoi Lutherkin aikoinaan, kun häneltä kysyttiin haluaisiko hän peruuttaa jotakin kirjoittamastaan. Sama pätee minuunkin. Mitään OMAA kirjoittamaani en häpeile. Kaikki on perhepalstalle soveliasta tekstiä.
IkäväVastattu 2 v

Kesä jatkuu

🌪☔🙄 onneksi ei olla Norjassa missä hurrikaani vaivaa. P.S. Mä olen rauhallinen luonne. Kotonakaan ei ole myrskyjä odotettavissa ❤
IkäväVastattu 1 v

Ei ole mikään pakko tunkea

🥶🧣☕ ulos yhdentoista asteen pakkasella kun muutaman tunnin päästä tarkenee paremmin. Muutama päivä plussaakin tulossa. Kainalossa olisi lämpöisempää 🙄
IkäväVastattu 2 v

Onnellisesta parisuhteesta

🤔📓💑 luin jostain, että oli tehty tutkimus jossa oli todettu, että onnellisempia parisuhteita ovat ne, missä nainen on yli 10v vanhempi kuin mies. Meillä ei taida olla niin paljoa ikäeroa. Uskaltaisin silti kokeilla. …
IkäväVastattu 2 v

Univelkoja makseltu

😴🛏🥘 kannattaa näköjään käydä eilisessä paikassa lounaalla jos on nukkunut huonosti. Tällä viikolla jää myutenkin ruoanlaitto vähiin, kun huomennakin on lounas kuntosalin jälkeen. Mietin tässä, kun aivosolut on virkis…
IkäväVastattu 2 v

Apteekkipäivä tänään

🤔💊☕ Eläimen reseptin sai uusittua puhelimella. Säästyi 130€. Ainoo vaan, että se on nyt siinä toisessa apteekissa, kuin missä taas mun lääke on. Lääkkeitä ihmetellessäni löysin hyvän sivun joka ilmoittaa hinnat ja apt…