Hallituksen esitys sote-laissa, että hoitoa ruotsiksi on annettava mahdollisuuksien mukaan on voimakkaasti kritisoitu RKP:n taholta, js sitä ei tule lakiin. Laki määrää, että hoitoa on annettava ruotsiksi. On vain vaike…
Hussein Husu, Hussein al-Tae, Nasima Razmyar ja perusnuori. Perusnuori ei ole haukkunut rasistisesti ketään. Hän ei ole myöskään toiminut houkuttellijana tahi ankkurihenkilönä ulkomaalaisille nuorille miehille. Perusnuo…
https://www.hbl.fi/artikel/henriksson-paminner-om-nyttan-med-tvasprakigheten/ Perussuomalaisten kannattaa suostua opiskelemaan ruotsia ainoastaan, jos heille avataan mahdollisuus päästä ruotsinkielisiin kouluihin. Perus…
Juha Sipilä ei hyväksynyt Halla-ahon johtamia Perussuomalaisia arvopohjaan vedoten Sipilä ei siksi olekkaan enää pääministeri. Rinne vetoaa myös arvopohjaan pohjaan, jolla ei ole mitään pohjaa. Tanskan demarit harjoitta…
Sivistysmaissa, kuten Saksassa ja Ruotsissa on 5%:n äänikynnys. Persujen ykköspaikka meni äänikynnyksen puuttumisen takia samoilla vesillä kalastaneille micropuolueille. Puolueet eivät saaneet ketään läpi, mutta veivät …
Huomenna kadulle autoilla liput mukaan, mutta sitä ennen äänestämään. Huomenna pelataan vihervasemmisto nurin. Tiputetaan RKP pois Brysselistä. Muistakaa jokainen uurnille! Näytetään millainen kansa ovat suomalaiset. Me…
https://pbs.twimg.com/media/D7Lf1ANW0AE9any.jpg:large Viimeisempien tapahtumien valossa SDP:n pitäisi alkaa jakamaan Hussein Hölmöluoma palkinto eniten venäjämielisiä shiamuslimeita palvelevista teoista. Myöskin Venäjän…
Perussuomalaiset ehdottavat varjobudjetissaan 100milj € vähennystä klumppisummaan, joka annetaan Ahvenanmaalle. Kulttuuriministerin tulisi vaatia, että klumppisummasta, joka Ahvenanmaalle annetaan sisältää, jonkun %:n, …
Perussuomalaisia, jotka yleensä ovat suomenkielisiä ei hyväksytä ruosin kielisiin kouluihin. Suomenruotsalainen yhteisö homogeenisena valkoisena ja maahanmuuttajia syrjvänä olisi persuille muuten erinomainen. Harmi, ett…
Eniten on muuttunut uutisointi. Valeuutiset eivät ole kadonneet valtamediasta, mutta ne ovat vähentyneet. Uutisointi on tullut myös avoimemmaksi. Asioista jopa kirjoitetaan niiden oikeilla nimillä. Persujen maahanmuutto…
Halla-ahon älyllinen ylivoima oli liikaa asennevammaiselle haastattelija Tapani Ruokaselle. Ruokanen tanssii monikulttuurista tanssiaan toteemiksi muodostamansa kurdi parturinsa ympärillä. Jollain politiikolla on myös k…
Antti Rinne on täysin ulkona keskustelussa. Antin älyllinen kapasiteetti ei oikein riitä debattiin.
Tänään palvelukseen astuu 12000 nuorta miestä. Hyvin vähän feministejä, jotka huutavat kurkkusuorana tasa-arvon puolesta. Opetusministeriö ja vihervasemmisto feministit potkivat persunuoria. Mietin, että viitsisinkö näi…
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/269746-lupaukset-niin-holtittomia-sdplle-murskatulos-iln-kyselyssa-kokoomusvaikuttajille Kokoomus ei kelpuuta demareita hallitukseen.. Suomeen tarvitaan sisäisen turvalisuuden takaava ha…
Mikäli Antti Rinteen kabinetti hallitus tulee valtaan, niin siirtotyöläisiä alkaa valua maahan. RKP ja Kokoomus ova vaatineet erityisesti tarveharkinnasta luopumista. SDP ja Vihreät haluavat siirtää afrikkalaiset Suomee…
https://yle.fi/uutiset/3-10882019 Pääministeri Rinne puhui parlamentissa rallienglantia lähes tyhjälle salille. Rinteen olisi pitänyt keskittyä englannin opiskeluun, eikä ruotsin.. Pääministeriksi vappusatasen avulla ää…
Vihreät ovat kutsuneet mielenterveyden takia sairaslomalla olevan kansanedustajan luennoimaan kouluihin. Onneksi PK-seudulla saa taxin, jossa eduskunnan taxikortilla voi maksaa matkan. Toki sairaslomalaiselle maksetaan …
https://yle.fi/uutiset/3-10603705 Hallitus on suvakkipolitiikkojen ja median painostuksesta jättänyt kansainvälisten sopimusten tulkinnan lepsuksi. Astrid Thorsin ja RKP:n laiminlyömä palautussopimus Irakin kanssa ei ol…
https://www.is.fi/paakirjoitus/art-2000006153910.html Persut poistivat Siniset politiikan kartalta menneisyyteen. Sipilä romahdutettiin samalla poistui Suomesta Anne Berner, Alex Stubb ja Carl Haglund. Perussuomalaiset …
https://youtu.be/NT5nJV31D_k Sipilä on tietenkin muriaanien kuningas, jonka tulee kunnioittaa Herodesta ja polvistumaan hänen etehensä polvillensa. Itämään kolme viisasta miestä ovat tietenkin, Petteri Orpo, Antti Rinne…