Joko mahtaa silakaa saada lepäisen betonilaiturilta
Voisiko joku kertoa millä bussilla pääsen linja-autoasemalta autotehtaalle. Saavun linja-autoasemalle huomenna kello 13:30 ja autotehtaalle pitäisi päästä. Koitin selvittää asiaa matkahuollon palvelunumerosta joka nauho…
Haastan kaikki kynnelle kykenevät, siivoamaan oman lähiympäristön roskista joita on ilmaantunut talven aikana.Pistetään paikat kuntoon eikä odotella, että joku muu sen tekee.Kesällä ollaan tulossa kuvaamaan telkkariin m…
Keskustan S-Marketin ikkunassa on iso numero 8 jonka alla qr-koodi, onko menossa joku suunnistus- tms. kisa?
Uudessakaupungissa on mukavia kivijalkaliikkeitä ja ihan hyvä valikoimakin, mutta miksi näyteikkunat ovat vuodesta toiseen ankeita ja erityisesti likaisia? Yittäjä voisi köydä Alisellakadulla ja kövellä ilta-auringon pa…
Nyt oli TS:ssä juttuja, että junaliikenne Turun ja Uudenkaupungin välille voitaisiin avata uudestaan. "Liikenne- ja viestintäministeri Susanna Huovinen (sd) pitää henkilöjunaliikenteen avaamista Turun ja Uudenkaupungin …
Nyt olisi aika eläkelläisten muuttaa "syntymäkotipaikalle" tai "aurinkorannikoille" ja myydä asuntonsa hyvään hintaan. Asunnon tarvitsijoita on tulossa.
Vai että 30000 e:llä muuttaa uuden-kaupungin tulevaan lähi-itään töihin. Kyl on myyty duunarin nahka taas halvalla sakuille.
Mistä saada asunnot 1000:lle uudelle autotehtaantyöntekijälle? Miten työnantaja voi helpottaa asuntopulaa? Nyt joku taho äkkiä pystyttämään väliakaisia asuntoja, vaikka parakkeja! HEI HALOO!-Pistäkääpä toimeksi kun tarj…
Olen tulossa töihin sinne ja asuntoa katselen, hiukan vaan vaikeeta, kun en kaupunkia tunne ollenkaan. Mikä kaupunginosista on paras, mikä taas rauhattomin tai huonomaineinen? Onko jotain tiettyjä taloja/katuja, mistä e…
Onko uudenkaupungin valtuusto kaikessa hiljaisuudessaan ottanut maahanmuuttajia ukiin.??? Ei oo missään kerrottu julkisesti. Pitäkää lapsista,naisita,vanhuksista huolta ettei käy mitään peruuttumatonta. Raiskaus,ryöstö,…
Onko uudessakaupungisas keskustan lähistössä mielellään ilmaisia parkkipaikkoja?
Olen ihmetellyt kun tuosta kuolonkolarista ei ole mitään tarkempaa tietoa tullut julkisuuteen.
Mitä hyviä kuntosaleja täällä on keskustan läheisyydessä ja mitkä niistä on hyviä ja hyvin auki? Ja onko kellään kokemusta autotehtaan kuntosalista että minkämoinen paikka? Laitepainotteinen vai painonnostoon soveltuva?
Minkälainen asuntotilanne on yleensä uudessakaupungissa?
Onkos kyseinen herra jo 50v?
Tiedoksi, näin Laitilassa. Linkin juttu päivitetty 8.3.2017 http://uutismaailma.com/turvapaikanhakija-epailtyna-nuoren-tyton-raiskauksesta-laitilassa-poliisi-ei-loyda-vaikka-notkuu-paivat-abc-asemalla/
Missä päin Ukia nyt palaa?
usikapunti lisaa asuntoija jatoita
Minkäslainen paikka tämä on esim. kesällä/talvella? Hyvällä/huonolla tuurilla sinne muutto edessä.