Millähän saisi parvekkeella tupakoinnin loppumaan kun ei voi ikkunoita aukaista kun tulee tupakan katku asuntoon.ja parveke haisee tupakille.
On hienoa, että eläkkeellä olevilla on halutessaan mahdollisuus liittyä täällä toimiviin eri eläkeryhmiin. On pienempiä ja sitten se suurin, Eläkeliiton Iisalmen osasto. Tämän ei ole tosiaankaan tarkoitus olla mainos, v…
Joko koetti tonttu polttaa jo toisen tönön. Kaupungin kiinteistöjä. Mitehhä lie sauna tehty, tarkastettu ja vakuutettu. Saattaaha olla soppa.
Olisin halunnut käydä joku aika sitten Riikka Purraa moikkaamassa ja pari päivää sitten olisi ollut Antti Lindtman myös torilla. Ehkä muitakin on ollut tai on tulossa. Mistä saa etukäteen tiedon noista vierailuista?
Katselin tuossa rompepäivien ohjelmaa ja huomasi että siinä ei ole mainintaa Terva ajosta vaan, vain ilmoitus vanhojen ajoneuvojen näyttelystä. Eikö siis tänä suvena ole kysesistä tapahtumaa ollenkaan? Kyselee epätietoi…
Rehellinen ja pilkkaamaton mielipide keneltä Iisalmen torilla saa aidosti hyvää ja asiallista palvelua.
On meillä edustava kaupunginvaltuuston puheenjohtaja tuo Sana! Eilen torilla minun puoluekanta vaihtui ja äänestän jatkossa häntä. Pitää meidän tavallisten ihmisten puolesta ääntä. Eikä turhaa räksytä ja muita hauku. Kä…
Kannattaako pitää kirpputoria joka on jatkuvasta kiinni,tämä työvoima yhdistys kirppari pohjolankadulla jälleen kiinni ei ole uutta.
Olipa hyvä lopetus Tori-Karaokessa, paljon hyvä äänisiä kilpailijoita ja saatiin oikeat voittajat. Nyt on sopiva aika ehdottaa Iisalmea Suomen Karaokepääkaupungiksi. Suuri kiitos tästä kuuluu Iiden ry:lle ja rempseälle …
Petteri Orpon hallituksen ohjelma: https://valtioneuvosto.fi/hallitukset/hallitusohjelma#/
Muistaako kukaan: Iiasalmen kaupunkiseurakunan rippikoulussa oli tulipalo, vuosi taisi olla 1961 tai 1962. Eräs rippilapsi oli laittanut huonosti sammutetun tupakan takin taskuunsa, josta palo aiheutui. Tahtoisin tietää…
Onko tutkittu kloorin vaikutusta syöpään?
Ootteko käyneet katsomassa Mansikkaniemen kesäteatterissa Pokka pitää ? Oliko hyvä?
Lauantaina 11.7. Voisiko jatkossa äänentoiston antaa jonkun muun kuin Iisalmen Sanomien tehtäväksi? Ei toiminut lainkaan, vaan oli lähinnä noloa seurata päätoimittajan poukkoilua, kun yritti saada ääniä toimimaan. Häiri…
Järjestää Olvi pörssiyhtiö. Ei noin vähälle väkimäärälle kenenkään muun persus kestäisi juhlia järjestellä.
Se viimeyönä oli n klo. 00.30 koko kaupunki heräsi siihen paukkeeseen. Sen päälle kohta poliisiauto pillit päällä ajeli jonnekin päin. Rauhatonta on kesäyönä.
Kuka laittaa aina aamuisin koiransa pihalle haukkumaan ja ulvomaan? Koko kankaan alue raikas ja kesäaamujen hiljaisuus katkeaa tämän yhden koiran haukuntaan ja ulvontaan. Viekää ne koiranne lenkille älkääkä laittako ulo…
No nyt männöö hyvin 👍🏻 Vai? Plussat, miinukset.
Milloinka on tullut nuohoojille oikeus pöllyttää piippua nuohotessa noet pitkin naapurustoa, outoa touhua jos on luvallista.
Etsinnässä positiivisella asenteella varustettua tupakoimatonta naista marjakaveriksi ensi viikolle. Kohtuullinen pohjakunto + huumorintaju plussaa. Tarkempi keskustelu sunnuntaina ravintola Kuapin läheisyydessä klo 17.