Hiihtikö Kalle Jokijärveltä umpisessa kylälle kirjastoon viikottain ? Ihan nuin vain muina miehinä ? Väittävät Kallen hiihelleen talavisin 5000 km luonnonlatuja tai umpea ?
Koillissanomat kirjoitti 5.5.2025 Taivalvaaran uudesta kelkkareitistä. Kunnan lausunnon mukaan sopimus Metsähallituksen kanssa on tehty 11.11.2024 eikä töitä ole aloitettu ennen sitä. Näin Taivalvaaran alueen asukkaana …
Ihmeellistä touhua taas kun he, joilla olisi pätevyys ja paperit eivät pääse edes haastatteluun. Hyvä veli verkosto taas vauhdissaan.
Asia ukrainalaisille ja muille maille.Vaihtaisi toiseen merkkiin siitä syystä. Mukava ukko muuten tämä chewbacca.
Palsta alkoikin jo näyttään oikealta keskustelupalstalta mutta jo heräsi mettän peikko.
Tietääkö kukaan taivalkoskelainen onko romanien kansallispäivä huhtikuun 8 meille palkallinen vapaapäivä, kysyy Terno.
Koillissanomat uutisoi: "Taivalkosken kunnan ja rinneyhtiön välinen sopimus unohtui allekirjoittaa, nyt sopimusehdot muutettiin-myös laskuttaminen on jäänyt tekemättä". Miten tämä on mahdollista, kun kyseessä on tavalla…
On paljon mukavia muistoja Taivalkrouvista sen vähän mitä muistiin jäi. Hyviä kamuja ja mukavat myyjät. Myyjät ehkä jo vaihtuneet. Onko siinä lähellä parkkipaikkoja linja-autolle. Onko pelättävää, että joku poromies tul…
Miten teillä ihmisen ihmisarvo nykyään määritetään? Ennen parasta sakkia oli kirkonkyläläiset, muurariduunarit, oikeat Neuvostoliiton ihanuutta ylistävät änkyräveijot ja syrjäkyliltä maanviljelijät, ne ökytalojen isännä…
Porokuolemat vääristelty. Suurpedot aiheuttivat porotaloudelle viime vuonna ennätys pienet vahingot , Petoja ei yksinkertaisesti ole , porot kuolevat nälkään ja huolaatuisiin rehuihin ja tauteihin joita s…
70-luvulla lukiossa oli reteitä nuorukaisia, jotka ylioppilaaksi päästyään joutuivat paniikkiin! Herrajumala sentään! Eikäh! Älli ei riitäkään muuhun kuin maanviljelykseen ja poronhoitoon. Niinpä heistä ei tullutkaan mi…
Nyt kunnan tilinpäätöstä 2024 valmistellaan, paljastui yllättäen että Taivalvaaran hiihtokeskuksen välinekaupasta ei ollut muistettu laskuttaa mitään. Välineet (25 500 €) piti maksaa kolmessa erässä – mutta kappas, ei s…
Johan papalla hirtti sahan moottori kiinni ku emäntä teki puukaupat. Iltalehdessä luki
Onko Taivalkosken taajamassa pubia/ravintolaa, joka edes viikonloppuisin olisi auki yli puolen yön?
Naisselostajakaksikko auton takapenkillä ihmetteli ja irvaili perinteisesti naiselliseen tsadilaiseen tapaan Taivalkosken kirkonkylän pienuutta. Keskusta on pienempi kuin Helsinki eikä kylässä ole Mannerheimintietä edes…
Olen seurannut parina päivänä Taivalkosken hiihtokisoja, ihmettelen kun poliisit ovat siellä metsätiellä/ladun varressa. Wots happing, näin maalaisittain.
Anatude kertoi, että on lähdössä Taivalkosken yökerhoon. Missähän sellainen mahtaa olla ?
Soini on loistava median käyttämä asiantuntija ja työkalu persuvastaisessa taistelussa. Miksihän Soini ja muut median sympatiseeraamat persuista poispotkitut sahamiehet ja vasaramiehet eivät kelpaa minkään muuhun puolue…
Mtes,ne,Pororojen,kakat,niitåhån,on,joka,paikassa,joka.,jåållå..joen,jåållå,yms. Järven jäälle jäävät koirankakat huolettavat Kittilän Levillä – kuntaan tullut useita yhteydenottoja koirankakka Immeljärven …
Onkohan kaikki tyrkyllä olevat ehdokkaat puhtoisia ja rehellisiä Taivalkoskelaisia.