Loppuuko juoksukaljojen haku? Rapistuuko pulsujen kunto?
aina rikosilmoitus sisälle kun yksityisyyttä loukataan tai on kunnianloukkauksia tai kyttäystä. kyttäyskin voi täyttäää vainoamisen tunnusmerkit erityisesti jos annetaan muille tietoja jonkun liikkeistä. vaikenemisen ja…
Onnittelut Lieksaan vanhemmille! Rehellisyys on periytyvää.
Ruoka-apua haetaan jotkut myyvät ja sillä rahalla ostetaan kaljaa eli käytetään väärin eivät kaikki ole nälkäisiä pitäisi ruoka-avussakin olla valvonta onko todella ruuan tarpeessa. koskee päihdeongelmaisia joilla on vi…
tyhmyyttä seurata laumaa ja tavoitella sen suosita juoruilulla. vain henkisesti kakarat tekee sellaista. myyvät identtieettinsä laumalle koska eivät uskalla erottua yksilöinä ja elää omaa elämäänsä. säälittävää. pelkuri…
Kaikki myyminen kielletään jopa yhdestä kalasta . sakkorangaistus voimaan ensi vuonna Hesari 4.11. milloinka sakotetaan marjoista, sienistä jos myydään perustoimeentulossa huomioidaan marja ja sienitulot nämäkin pakkore…
Porukka syyttää geenejä ja päättäjiä yms muita mutta ei koskaan itseään. Ulkoistavat kuin pienet lapsset oman vastuunsa Lieksan ilmapiirin tuhoamisesta kateudellaan ja juoruillaan. Ovat pelkureita jotka eivät uskalla er…
Sote tekee kalliita aitoja paloasemille ja portit on selällään yötö päivää oikein järkevää touhua sanon minä!
Narsistista piirteitä omaavaa henkilöä ärsyttävät eniten tilanteet, joissa hän menettää kontrollin, huomion tai kyvyn manipuloida toista. • Sana "ei" ja omat rajat: Narsisti odottaa muiden palvelevan tarpeitaan, ja selk…
Tätä ei tarvinnut voivotella -80 luvulla eikä -90 luvullakaan ja 2000 luvun alussa oli kaikki vielä hyvin. Voi voi sanon minä, en tiiä mikä auttais. En tiiä onko muilla sama probleema mutta sen oon pannut merkille että …
tuli vaikutelma, että kovasti vatvotaan muiden asiota. eihän muiden asiat heille kuulu
Työttömiä on kuin muurahaisia Ne loputonta polkuansa taivaltaa On kaukaa katsottuna kaikki samanlaisia Niin ettei heitä toisistaan voi eroittaa Kurkistaa jos voisi sielun syvyyteen Niin kahta samanlaista eipä ois Ken ka…
En tarvitse mitään valokuituliittymää. Asumiskulut jo muutenkin niin korkeat. Minulla on mobiilinetti, joka riittää minulle ja on edullinen. Toivottavasti järki on mukana tässä asiassa, ne ottavat valokuituliittymän, jo…
Lieksan Kiinteistöt Oy.ssä on aloitettu muutosneuvottelut. Mitä tulisi tehdä tappiota tekevän yhtiön kanssa?
https://yle.fi/a/74-20254809 siitä mallia.
Minä en, erosin jo kauan sitten kirkosta koska en halunnut enää maksaa kirkollisveroa, kompensoin muiden verojen korotusta, ruuan hinnan nousua ja polttoaineiden hintojen nousua sillä että jätän maksamatta kirkollisvero…
Narsistinen persoonallisuus ja narsistinen persoonallisuushäiriö (NPD) perustuvat syvään itsetunnon haurauteen, jota peitetään suuruuskuvitelmilla ja ulkoisella mahtailevuudella. Suuruuskuvitelmat ja erinomaisuuden tunn…
Valtuutetuilla on aina ennen kokousta kahvitilaisuus. Voisiko syntymäpäivä ja mitalien jako etc. muistamiset tehdä siinä kahvituksen yhteydessä? Kokouksen seuraajille on erittäin kiusallista ja jopa myötähäpeää tuottava…
https://www.mtvuutiset.fi/makuja/artikkeli/lidlissa-myytiin-kiellettya-lihaa-nain-kauppa-selittaa/9415242 Liikkuuko Lieksassa kiellettyä lihaa?
Akka ratissa... https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000012383499.html