IkaalinenVastattu 2 kk

Yrittikö Karvanoppa tappaa Prouvan?

Prouvan autosta oli tahallisesti särjetty ohjaamiseen liittyviä osia. Tarkoituksena on ollut auton ohjattavuuden menetys ja kuolonkolari? Eikö tätä kuoleman kierrettä voisi jo lopettaa? Ensin mies, nyt vaimo!!
IkaalinenVastattu 2 kk

Ikaalisten hyvän ajan valokuvausstudiot

Ennen oli kaikki paremmin. Ikaalisissakin oli kolme erilaista valokuvausstudiota. Wanhanaikaisin niistä oli Tureniuksen Jussin Turenius. Nykyaikaisin oli Ikafoto. Epämääräisin oli läykkäläntien yksityiskuviin erikoistun…
IkaalinenVastattu 2 kk

Hoikkalalla on Paksu

Satuin kerran kattelemaan tilannetta kivigrillillä. Mitä muut on mieltä "sen" koosta ?
IkaalinenVastattu 2 kk

Iso Timo ja Pikku Jarmot

Positiivisia ikaalislaisia saisi olla enemmän. Ilahduttavia persoonia ei enää löydy useitakaan kyläpahasestamme. Miksi?
IkaalinenVastattu 1 v

Tuttavaperheen lapsi vaarassa

Tuttavaperheeni 15-vuotias poika joutui kavalan kiristyksen kohteeksi. Hän oli tavannut netissä "15-vuotiaan tytön" Ikaalisista. Nuoret olivat sopineet tapaamisen eilen Ikaalisiin, mutta paikalle oli tullut noin 70-vuot…
IkaalinenVastattu 2 kk

Olen tehnyt paluun!

Moni varmaan jo luuli, että Seppo Myllis on iäksi hiljennyt. Väärin luulivat! Olen täällä taas ettekä mahda sille yhtään mitään.
IkaalinenVastattu 2 kk

Romaani valmistumassa isännöitsijän edesottamuksista

Kirjan sisältö muodostuu tämän palstan lukijoille tutuista aiheista. Tapahtumat alkavat 1980-luvulta. Mukana on myös jonkin verran mielikuvituksen tuotetta olevia juonenkäänteitä ja kaikkiin henkilöihin viitataan tekais…