OrimattilaEi vastauksia

Tekoäly tietää - Orimattila 2050

Pessimistisessä skenaariossa vuonna 2050 Orimattila kärsii väestökadosta, palveluiden keskittymisestä Lahteen ja Helsinkiin sekä Hennan ekokaupunkivision epäonnistumisesta, mikä jättää kunnan velkaantuneeksi ja pelkäksi…
SysmäVastattu 4 h

Sysmän Rumppi

Yhysvalloissa nähtiin miten yksinvaltias menettää suosionsa. Samoin käy Sysmässä seuraavissa vaaleissa. Sysmän Rumppi on jo ajanut puolueensa rappiolle, mistä ei nousta.
LahtiVastattu 9 h

Onko taas kyseessä sukuvikaa ?

Aivan mahtavia nämä tällaiset kansakunnan toivot, millasia lienee vanhemmat ?? 17-vuotias romutti kaksi autoa Lahdessa – vankeusrangaistus Neljä ihmistä loukkaantui törttöilyssä.
OrimattilaVastattu 10 h

Monikulttuurisuus pelastaisi paljon

Jos Orimattila saisi houkuteltua maahanmuuttajia lisää niin se olisi paikkakunnalle piristysruiske. Monikulttuurisuus toisi kylänraitille elämää ja toimintaa. Muualta tulleet pitäisi myyntikojuja, laulaisivat, breikkais…
OrimattilaVastattu 9 h

Kaupungin pelastettava Kehräämö?

Kaupunki sijoitti ainakin 15 miljoonaa Hennaan ja jos saman olisi satsannut Kehräämöön niin kehräämö olisi kukoistava rakennuskompleksi kylän paraatipaikalla. Se toisi rahaa joka vuosi enemmän kun Henna tuo koskaan. Keh…
SysmäVastattu 1 pv

Vetomies vs jarrumies

Amerikan Yhdysvalloissa käytiin vaalit ja valtaa pitänyt kärsi murskatappion ja aikoo käyttää veto-oikeuttaan runsaskätisesti. Tappion kärsinyt osapuoli kommentoi jatkoa näin: "Kun vetoja on kertynyt parin kuukauden aja…
HeinolaVastattu 7 h

Heikkimäen 10-vuotisjuhlan suunnittelu

Heinolassa on vietetty noin 15 vuoden sisällä kaupungin 175v. Ja 250v. juhlia. Tämä nopea ajan kuluminen perustuu varmasti ainakin siihen, että kaupungin markkinoinnin mukaan Heinolassa vuorokaudessa on 24 tunnin sijaan…
HeinolaVastattu 6 h

Aamu kyttäys

Hienoa että vanhemmalla "mursulla "on pakkomielle naisen ostoksista kun oikein kyttää ja kertoo kaikille mitä nainen ostaa ja mistä hakee, Tosin se on jo vainoaminen ja yksityisyyden suojan rikos, Ihan vaan tiedoksi ,si…
OrimattilaEi vastauksia

Autopurkaamo/kierrätyskeskus Luhtikylässä

Tuli käytyä Halloween tilaisuudessa Luhtikylässä. Hienoa oli. En tiennyt, että siinä keskustassa on myös siivottoman näköinen piha-alue . Onko kyseessä ammattilainen vai alan harrastaja?
OrimattilaVastattu 14 h

Olin yksi kingeistä

Lusittuja vuosia on yli 10 mutta alle 20. Tuomioita petoksista, omaisuusrikoksista ja pitelyistä. Olen istunut 6 vankilassa samaan aikaan monien nimimiesten kanssa. Fysiikkani on lihasta jota treenattu talojen saleilla.…
SysmäVastattu 5 h

Sysmän koirien ulkoilluttajat

Voisiko sysmän koirien ulkoiluttajat kerätä koirien jätökset toisten piha alueilta. Aina saa omistajat olla siivoamassa paskoja piha alueelta ja tien varsilta. Kohteliaisuutta myös toisten muiden siivoamia pihoja kohtaa…
LahtiEi vastauksia

Hyvinvointi alueen laskutussotku paisuu

Hyvinvointi­alueen laskutus­sotku paisuu – nyt vanhojen laskujen perinnästä kiinnostui kuluttaja­viranomainen https://yle.fi/a/74-20190648
LahtiVastattu 5 pv

Lahden talot tupakkakielto

Rappukäytävissä , porrasoven edessä sisällä tupakointi on päinvastoin lisääntynyt. Ovi rappuun auki yölää.ja tupakoijat siinä edessä ainakin liipolassa. Miksi ei jaeta sääntöjä asuntoihin, myös ulkomaan kielillä.
SysmäVastattu 5 pv

Hutkitaan journalisti

voisi tehdä laskelmia joistakin vanhemmistakin päätöksistä. Tässä muutama vinkki: -Sysmä rahan hyöty kunnalle vrt kustannukset. -miten usein ent. Nappulan paikalle tehty parkkipaikka on täynnä autoja -kuinka suuren tuot…
LahtiVastattu 3 pv

Miksi Lahti tunnetaan huumeista?

Aina kun uutisoidaan huumeista Suomessa niin yleensä Lahti nostetaan siinä esiin. Nuorten huumekuolleisuus on nyt kasvanut voimakkaasti ja Lahden jätevesistä löytyy eniten huumejäämiä... Onko kenties historiallinen taus…
OrimattilaVastattu 7 pv

Orimattilantauti

Orimattilantauti on levinnyt myös Hollolaan. Olivat Tilapalveluiden johtoon valinneet eläkkeelle jäävän isän oman pojan. Täällä valittiin tyttöystävä, eli lähes sukulainen. Paikalliset lapaset eivät vieneet asiaa tutkit…
LahtiVastattu 3 pv

Kärkkäisen pihalla hääräävä silmäkuvaaja

Hämäräperäistä toimintaa, jossa kuvattavan silmän biotunniste voi kulkeutua minne vain. Taidekuvan tai vastaavan nimikkeeseen ei kannata luottaa, vain idiootti suostuu tuollaiseen.
OrimattilaVastattu 5 pv

Orimattilalainen on nainen vaginaton!

Kyllä on orimattilalaiset naiset on nykyään vaginattomia. Jos täällä olisi vielä 10 - 15 vuotta sitten ollut naisia, niin heti alkuun olisi tullut loppu hennaan haaskaamiselle. Kyllä Jämpti On Niin!
SysmäVastattu 1 pv

Eiks nuo öykkärit ollu ennen persuja ???

Ja haukku ex. kunnanjohtajaa ja teki hänestä valituksia. Eli taitaa olla sairas tarve saada öykkäröidä asioista. Sillä että onko siitä mitään käytännön hyötyä tai sillä että tämä käytös aiheuttaa hirveät kulut veronmaks…