PelloVastattu 4 v

Pello - Metsähallitus 0-6, 0-6, 0-6

Kesä ja syksy on taas kuljettu pitkin metsiä. Surullisena täytyy todeta, että Metsähallitus on voittanut Pellon ja pellolaiset tennisluvuin 6-0, 6-0, 6-0 ja repinyt ruvelle käytännössä kaikki metsämaamme. Mitään yhtenäi…
PelloVastattu 4 v

Persujen roketevastaisuus tulee Suomelle hyvin kalliiksi,

laskelmien mukaan maksaa enemmän kuin kaikki maahanmuuton kustannukset ja muuta päälle. Mitä pitäisi nyt tehdä? Nostetaan kuitenlkin ensiksi lippu salkoon ja mietitään sitten, ketkä ovat Isänmaan asialla ihan oikeasti (…
PelloVastattu 2 v

Kirkko keskustaan

Pello on oudoista oudoin paikka siksi, koska kirkko on 4 km päässä keskustasta. Siksi "kirkkoon lähtö" on suurelle osalle aina autoreissu, ja siksi jää tekemättä. Kirkko olisi paljon suositumpi, jos se olisi keskustassa…
PelloVastattu 4 v

Uusi hallitus.

Persut esittää polttoaineveron poistamista, kokoomuskin on samoilla linjoilla ja osa kepusta. Siittä uusi hallitus nykyisen tilalle, kun saahaan tämä nykynen nurin.
PelloVastattu 4 v

Keskusta rasvasi hallitusoven saranat.

Rasvauksia on tehty jo useampia. Nyt voidaan sitten sanoa koalitiolle hyvästi, kun Sote- ja maakuntamalli on saatu aikaan Marinin johdolla. Ei sittenkään lähdetä vielä. Aluevaalit tulee käydä ensin. Alhaiset kannatusluv…
PelloVastattu 4 v

Yliopisto Pelhoon

Nyt noon keksinheet, että maaseuun poikamiesten vaimonpuute korjaantuu, ko maaseuule perustethaan yliopisto. Jokhaan kunnanjohtaja on väsäny kirhjeen, että Pelloki tarvittee semmosen, tääläki on nuoria miehiä ilman vaim…
PelloVastattu 4 v

Suomalaisilla on huono lukutaito, sillä

tuoreen tutkimuksen mukaan yli 11 prosenttia aikuisista ja 14 nuorista ei osaa kunnolla lukea. Voiko tutkimuksen perusteella arvioida, että persuja kannattaa vain 6 - 7 % lukutaitoisista?
PelloVastattu 4 v

Kokoomus haluaa nyt sulkea rajat tarvittaessa,

mutta vielä hallituksessa puolue oli toista mieltä. Näin net takinkäännöt sujuvat varsin jouhevasti. Hallitukseen on kova hinku, persukosiskelu oikeisto-äärioikeisto hallituksen luomiseksi on alkanut. Onneksi galluppien…
PelloVastattu 4 v

Sanomalehtikatsaus

Aamukaffeella luen Lapin Kansan ja siirryn sitten ilmaisiin lehtiin. Suomen Uutisten otsikointi on masentavaa maahanmuuton vaikerrusta "uutisesta" toiseen. Oli siellä sentään yksi ei maahanmuuttojuttu - Herra Hakkaraise…
PelloVastattu 4 v

Mikä kumma siinä on...

että kun kepulainen lähtee Pellosta muuttokuorman kanssa etelään niin perille tultua se on persu, vihreä tai demari?
PelloVastattu 4 v

Uraani ja kalakuolemat

HERÄTYS PELLOLAISET! Eikös teitä kiinnosta Kaunisvaaran uraanipäästöt jokeen ja lohikuolemat. Täällä Kolarissa on jo herätty.
PelloVastattu 4 v

Ilmastomuutos

Pellossa ilmatieteenlaitoksen mittauspiste on keskellä kylää. Ennen se oli Bergmanninvaaralla. Kun ihmisen toimesta rakennukset, liikenne ym tuottavat lämpöä niin kuinka luotettava on mittaustulos. Jos mittauspiste siir…
PelloVastattu 5 v

Eu. apupaketit

Onko kellään tietoa koska Pellossa aletaan jakamaan eu. n ruokapaketteja?
PelloVastattu 4 v

Eikö teitä hävetä?

Havahduin siihen, että Pellon kylänraitti on niin ruma, että hävettää, kun syyslomaa viettävät tuttavat tulevat käymään kylässä. Nolotti, kun hain syyslomalaiset vr:n ”pysäkiltä” ja kiersimme kylänraitin ympäri kauppare…
PelloVastattu 4 v

Kunnan vuokra-asunnot

Miten voi olla mahdollista että kunta ei suostu vuokraamaan vakituisessa työssä olevalle ihmiselle asuntoa? Pitäisikö päättävissä elimissä olevia alkaa panna viralta pois ja ottaa esim hangosta asiaa käsittelevät tilall…