Viime vuosi ja tämä vuosi ovat osoittaneet, kuinka ammattiliittojen joukkovoiman käyttö on vahingoittanut yrityksiä ja ihmisiä näiden jokapäiväisessä elämässä. Ammattiliitot yrittävät rekrytoida jäseniä, jotka osallistu…
Kiva katella huippuhienoa teräväpiirto telkkaria. Kun siinä joskus näkyisi kuvakin,olisi katseleminen paljon mielekkäämpää ja teräväpiirtokin tulisi esille.
Hyvät puolet: Halvat asunnot Turvallinen Vähän matuja Hyvät palvelut Huonot puolet: Vähän työpaikkoja Paljon hylättyjä rakennuksia rumentamassa kaupunkia
Kolme vuotta sitten Paperiliitto ja Teollisuusliitto lakkoilivat 112 päivää UPM:n tehtailla. Viime vuonna Teollisuusliitto ja AKT sulkivat satamat neljäksi viikoksi. Se johti tehtaiden alasajoihin, joista myös UPM kärsi…
Kalat tykkää kylmästä vedestä. Niillä joilla on talossa kiinteä vesimaksu, voi käyttää paljon kylmää vettä. Ei varmaa tietoa mutta valuttamalla ei niinkään kovalla paineella tarvitse mutta valuttamalla letkulla kylmään …
Alaikäinen nuori puhalsi rattijuopumuslukeman Kemissä ja toinenkin nuori. Missä näiden vanhemmat? Vastuuttomia vanhempia ? Kalliit mönkkörit pois lapsilta ja lukkojen taakse. Mieluiten myyntiin. Kävelemään pistäisin, jo…
Kemi on tilastollisesti huumerikosten kärkikaupunki Suomessa. Muihin samankokoisiin kaupunkeihin verrattuna huumerikoksia on Kemissä asukaslukuun suhteutettuna huomattavasti enemmän. https://yle.fi/tekstitv/txt/103_0001…
Trumpin ja Putinin olisi tarkoitus tavata Alaskassa Anchoragessa. Miten olet varautunut? sinulla on vielä aikaa varautua mahdolliseen suursotaan mikäli Trump määrää pidättään Putinin? Onko siitä mitään haittaa jos olet …
Mihin Gazan koko alueen ihmiset voisi tarvittaessa siirtää?
Nyt minä ymmärrän. Kaisa Juuso onkin todellisuudessa humanoid robotti jonka Orpo on ohjelmoinut toistamaan vain yhtä lausetta jokaiseen kysymykseen. Saatta siellä hallituksessa olla muitakin robotteja ja varmasti onkin …
Tämä tieto tuli kyllä hieman puskista, mutta on siinä kyllä totuuden siemen. Sosialismi on maailman syöpä, ja se on huomattu kaikkialla muualla pohjoismaidenkin demaripiireissä.. paitsi Suomessa. Onko Suomen vasemmisto …
Tässä Venäläisten "halausluettelo". Kuka edes viitsii väittää että Venäläiset ovat rauhallisia rauhaa rakastavia ihmisiä? 1919 Hyökkäys Ukrainaan 1920 Hyökkäys Puolaan 1920 Hyökkäys Azerbaidžaniin 1921 Hyökkäys Armeniaa…
Tunnettu skeittaaja ja tubettaja Aapo Olervo on matkalla Kemiin. Silmät auki, saatte törmätä elävään legendaan. https://m.youtube.com/watch?v=OkxGRgytaBI
Pitäisikö nauraa? Olin kassalla, ostoksia laittelin kärryyn kun kassa rouva oli ne käynyt läpi. Sitten myyjä alkoi hetken tauon jälkeen ottaan takaa tulevan oikein iäkkään näköisen miehen ostokset. Jo aivan alkuun ihmet…
Sai lähes 10 vuotta. On ollut isoa hommaa. Tämä toinen päätekijä on touhuilla myös Kemissä. Saivat, mitä tilasivat.
Vaikka verotus näillä seuduilla on korkea niin ainaki hyvä tuloisilla menee hyvin. Kivasti näkee monenlaista perhettä pieniä lapsia ja vähän isompiaki lapsia ostoksilla, uimahallilla ja muualla. Ei ole niin kiirettä ett…
https://www.radiopooki.fi/uutiset/pohjois-pohjanmaa/a-239730 Veikkauksia kehiin, milloin pomppaa ekan kerran hinnat?
Onko tietoa?
Mikäli julkista velkaantumista ei saada loppumaan ja mikäli hallitukseen valittaisiin ulkomailla epäluotettavaksi luokiteltuja taloudenhoitajia (SDP), niin Suomen luottoluokitus saattaisi romahtaa ja lainahanat sulkeutu…
Olen kuullut että kemissä on thai hieronta jossa otetaan suihin, onko tämä totta? Jos on niin paljonko se maksaa ja missä tämä paikka on.