MORDON KYLTTI oli kadonnut ja nyt on KYLTIT OIKEIN NIIN, kuin kuuluu. Täällähän minä KIRJOITIN, että kyltissä kuuluu lukea NELLIM ja RAJA-JOOSEPPI, koska nuo on SUURIMMAT KYLÄT Suomen puolella. Murmansk on VENÄJÄLLÄ. Vo…
Kauhea työ oli saada VANHENTUNUT KUNNIANLOUKKAUS sakko MUUNTOON. Saatiin se hoidettua ja helvettiin vankilaan lähtö oli semmosta sekoilua. Rajamiehet vielä katsovat, että mitä helvettiä POLIISIT oikein sekoilevat. Oliva…
Miten pitää kääntyä jos haluaa mordoriin?
Koska paska-kuulaa pitää taas hakea tunturista pois?
Kyläläiset alkaa kohta tekemään rikosilmoituksia noista räjäytyksessä, mutta ei kukaan saa mitään. Syy on se, että minusta on TEHTY VALEHTELIJA ja YHDENVERTAISUUSLAIN mukaan KAIKKI TOISETKIN OVAT jotka RÄJÄYTYSLAIN TUNT…
SUOMEN ALKUPERÄISKANSAA KAPOTUK joka on lyhenne KARJALAISESTA POHJALAISESTA TURJAKKEESTA ja KVEENISTÄ ELI OLEN KAIKKEA MAHDOLLISTA, KOSKA Petsamo oli TURJANMEREN MAA JA KAIKKI OLI TURJAKKEITA SIELLÄ EIKÄ OLLUT MISTÄÄN R…
Million avautuu? Kannattiko rakentaa, jos ei pääse yöpymään. No Eiramolla rahaa riittää, vaikka tyhjinä pitää. Harmi vain, kun asuntoja tarvittaisiin Utsjoellekin, mutta kunnalla ei sitten rahaa olekaan.
Onpa kumma, kun Saariselän naamakirjassa ihmetellään, että joku on menny luvatta mökkiin. Onhan ollu jo vuosikymmenet tiedossa, että tyhjissä mökeissä käydään hiljaisina aikoina juhlimassa ja paneskelemassa omalla luval…
Minä en pidä siitä, että ENSIN MÄÄRÄTÄÄN HYVÄKSYMÄÄN LAKI ja ALETAAN SYRJIMÄÄN SEKÄ VÄITTÄMÄÄN, että MINÄ OLEN SUOMALAISENA PILANNUT KAIKKI! Itse ovat HALUNNEET, mutta eivät ole edes KYSYNEET MINULTA ETTÄ SOPISKO MINULL…
Jos.minä opettelisin kunnioittamaan ja siivoan poliisiautojen koppeja joissa kuljettavat ihmisiä ja voin siivoota niitä putkia jonne POLIISIT vie ihmisiä nukkumaan niin opin ainakin, että PÄIHTEIDEN KÄYTTÄJÄT OVAT IHMIS…
Kyllä laitan, että olis pysynyt naimisissa niin olis TURJAKKEEN VAIMO ja EI TARVIS käräjillä vaatia kunniaa. En ole edes omasta mielestä nähnyt hänen TURJAKE exäänsä, koska en tarvi renkaita koska EI MINULLA OLE EDES AU…
Onko hyvä liha tarjolla Inarissa.
ei ainakaan minulle jäänyt epäselyyttä, että kuinka rasistinen tämä nyt vallassa oleva joukkio on. Toivottavasti menee nurin koko hanke.
Menin LUKEMAAN SIITÄ YLÄVAARAN KUUKKELI KAUPAN PALOSTA ja en MINÄ KYLLÄ POLIISEJA SYYTÄ, koska he olivat menossa vain MURTO HÄLYTYKSEN VUOKSI JOTA EI OLLUTKAAN... Minusta tuo oli lavastettu murto jolla pelattiin aikaa n…
Sanoin, että: Olen Satun vanha kaveri Norjasta ja muistin, että sillä on tämä majatalo tässä joten ajattelin jos kahvit tarjoaisi. Ei se Natusen Satu enää pidä sitä vaan oli vuokrannut kuulemma majatalossa ja lähtenyt l…
Olenhan minä sentään ollut myös HILLAJÄNGÄLLÄKIN monesti vähän niin, kuin LINTU vaikka EN OLE EDES TWITTERISSÄ OLLUT. Minä olen hypellyt jängällä mättäältä toiselle ja kesken hyppelyn on käynyt niin, että olen jäänyt mä…
Eri nimi mitä asianomistajan nimi on... Onkohan tässä tarkoitus harhauttaa, koska jos hän olis vainottu niin hän olisi jo paljastanut uuden nimensä. Toisaalta jos hän on itse vainoaja niin aika törkeästi on kyllä toimin…
Talon jossa kellari joka toimii pommisuojana niin ei tarvi lähteä kotoa edes evakkoon jos sota tulee. Tekee vain suunnitelman niin, että voin asua siellä. En huoli ketään sinne, koska MINÄ EN VITTU KYLLÄ ALA KUUNTELEMAA…
Kirjoitin OHJEET eli miten SOMESSA TOIMITAAN ja jos YLLÄPITO EI POISTA KIRJOITUSTA NIIN SILLOIN SE EI OLE ASIATON JA ON VIELÄ SITÄ MIELTÄ, ETTÄ ON NIIN SILLOIN TEHDÄÄN RIKOSILMOITUS SIITÄ YHTIÖN HALLITUKSESTA JA HE HOIT…
Saariselällä Metsähallituksen toiminta on loppunut. Kaikki nämä säästö syyt niin yksi tärkeä asia on info ja reittiopastus ja sitä ei ole mahdollista saada sillä Kiehinen metsähallituksen toimipiste on suljettu, sitä ei…