Kävimme Välijoen kylän kirpputorilla,

Kirpputori oli lasiverannalle laitettu ja tuntui, kuin kirpputorin tarkoitus olisi vain saada ihmisiä juttelemaan. Oli ihan kiva käydä tutustumassa todella minimaaliseen kirppikseen hyvä juttu, noin on kiva torjua jatku…

Aurauksesta

Soitin aamulla kaupungin aurauksesta vastaavalle. Kerroin hänelle että autoni vioittui kun tiellä oli paljon lunta (kovettunut lumi raapi pohjaa sillä seurauksella että moottorin alla oleva tuulenohjauspelti alkoi roikk…

Miehikkälän kunnanjohtaja

No, jopas löytyi hiljainen kunnanjohtaja uudeksi käskytettäväksi vanhoille kunnan heeboille . Sanovat ettei halvalla toimivaa saa, koskeeko tämä siis myös ihmisiä ? Eipä ole itsestään antanut kuulua mönkään menneen talo…

Paperiliitto estää vuokratyön

http://fifi.voima.fi/voima-artikkeli/2004/numero-9/vuokraa-duunari "Paperiliitto on kyennyt pitämään ulkopuolisen työvoiman jotensakin hallinnassa. Tähän on tarvittu aika ajoin koviakin otteita." "Nykyinen sopimus ulkop…

Taari eli vaassa tai rapakalja

Hei, Onko kukaan tehnyt tai kuullut kenenkään tekevän tätä erikoista itäsuomalaista olutta, joka varmistetiin imelletyistä ruisjauhoista/-maltaista? Taitaa olla pitkälti kuollutta perinnettä, mutta kiinnostaisi kuulla, …

Näin Miehikkälässä

Iltalehdestä luen, että Miehikkälän veroprosentti sen kun nousee. Päästiin lehteen!!! Hurraa..... Kaakonkulmasta luen, että museolta viedään työpaikkoja. Viereisten kuntien kanssa ei haluta tehdä yhteistyötä, koska sitt…

Miehikkälän kunnanjohtaja

Saipas taas oikein kunnon röhönaurut kun katsoin kunnanjohtajaksi hakijoita. Sieltähän löytyi melkein kansanedustaja oikeustradenomi Pakkasen nimi. Siinä olisikin oiva valinta :) :)

Kieli ruskeena

Onko yleisiä tullin toimintatapoja.Omat tekoset työnetää työntekijöiden niskaan, väliportaallekko annettu valta?

Jämsen lähti

Mitä? Mitä? Antti Jämsen lähti ilman selvitystä kuntalaisille ja vielä pikavauhtia. Kyllästykö kumartelemaan paikkakunnan kuusivarpaisia?

Kokemuksia seudun gynekologeista?

Tiedän muutaman gynen, miehiä kumpikin ja haluaisin naiselle. Millaisia kokemuksia? Missä ottaa vastaan? jne Kiitos vastauksista... Myös kokemuksia miesgynekologeista olisi hyvä kuulla!

Maan tuhoaminen

Avoin vetoomus Kotka ja Haminan asukkaille: ottakaa yhteyttä päättäjiinne, lähtekää barrikadeille. Kouvola, Hamina ja Kotka haluaa haalia tänne turvapaikanhakijoita, kaupunkeihin, joissa suljetaan kouluja ja huononnetaa…

Juhlat myllyhovissa spr:n kunniaksi

Miten ois haminalaiset ja miksei muutkin, pidetäänkö pienet pippalot spr:n hyysäreiden ja mutiaisten kunniaksi? Teemaksi vaikka naamiaiset.. valkonen asuste valkoisella päähineellä oikeuttaa ilmaiseen pulloon ja mailaan…