KuusankoskiVastattu 6 v

Kuusankosken terveyskeskus

Oisko ollut joskus pari vuotta sitten kun Kuusaan terveyskeskuksessa työskentelevä sanoi että siellä asioiniti siirtyy hetkeksi muualle remontin vuoksi. Mikähän on nyt tilanne. ainakin paikallista lehteä lukiessa tulee …
KuusankoskiVastattu 5 v

Luisteluraivo

Minulla oli lapsenlapset hoidossa koulun talviloman. Liikunnallisena ihmisenä yritin keksiä heille tekemistä. Sitä löytyikin Kouvola lehdestä. Kuusaan jäähallissa yleisöluistelua torstaina 9.15. Mailaton vuoro. No sinne…
KuusankoskiVastattu 2 v

Koira haukkuu Näkintiellä!

Mikä siinä on, kun koira haukkuu jatkuvasti yöllä ja päivällä. Koiran omistja ei hallitse koiransa käytöstä eikä osaa kouluttaa sitä. Mitä teen? Vuorotyöntekijä
KuusankoskiVastattu 6 v

Kenen syy ja päätös.

Mentiin erään asian kanssa Kuusaan terkkariin mutta sitä ei enää ollut? Toki kyselemällä selvisi että terveyskeskus jossa meidän kuuluu käydä onkin Katajanharjussa Kouvolan rajalla? Hiukan jo herätti huomiota kun parkki…
KuusankoskiVastattu 6 v

Jari Lindström näyttää keskisormea.

Onko tämä teidän työministeri evp. tyhmä, vai vittuileeko hän meille oikeille työttömille? Herra leikkii työtöntä ja nauttii samalla 4000 euron sopeutumisrahaa kuukaudessa. Kertokaa, kun paremmin tunnette kekkulin.
KuusankoskiVastattu 7 v

Kenen asialla vasemmisto on?

Valtion velka vielä lisääntyi tällä vaalikaudella, mutta Rinteen valtiovarainministerin aikainen talouden syöksy saatiin korjattua. Nyt ollaan vaakalennossa ja kohta voidaan nostaa nokka ylöspäin. Sitä ei tee SDP. Sitä …
KuusankoskiEi vastauksia

Olet nyt Kuusaalain, Eijaleena. Onnitteluni!

Asuin Kymintehtaalla 10 päivää v.1963. Oli kevät kesää. Muutin pois muka paremmman työn toivossa. Muistan sinut Kymenlaakson alueradiotoimittajana. Mielestäni olit p a r a s!
KuusankoskiVastattu 2 v

Traagista!!

Harrin poismeno kolarissa! Imusolmukesyöpä, - tämä uutinen on karsea. Musa jää elämään... Voimia omaisille! 😢 💦
KuusankoskiVastattu 1 v

Voikkaan törkytontti ja laho talo, missä?

Kouvolan sanomissa on salattu uutinen aiheesta Voikkaalla purettavaksi määrätty rakennus ja hylätty matkailuauto törkytontilla. Missäjöhän se tontti on? Kiinnostaa sikäli, ettei vain meikäläisen omasta ole kysymys, kun …
KuusankoskiVastattu 5 v

Jari Lindström

Millainen on "poliittinen kolmiloikkaja" ja kolmesti kannattajansa pettänyt? Henkilö, joka on vähintään kolme kertaa loikannut pois omasta tukijoukostaan ja pettänyt siten häikäilemättömästi omat kannattajansa, vain saa…
KuusankoskiVastattu 8 v

Kuusankosken reunusta

Hei, olen juuri Kuusankoskelle muuttanut. Kuusankosken keskustassa oleva upeat jokimaisemat vetävät puoleensa, mutta kuinka turvallista siellä on kävellä. Usein penkeillä istuu väkeä kaljottelemassa, tosin vastaan on tu…
KuusankoskiVastattu 8 v

Henkirikos sommelon rannassa

Kuka tapettiin sommelon rannassa, ja kuka tappoi? Taisi olla keskiviikkona klo 21.30 aikoihin Oliko paikallisia juoppoja? Miksei poliisi siivoa tuota pohjasakkaa pois rantaraitilta, eihän sinne tavallinen kansalainen us…
KuusankoskiVastattu 8 v

Volkswagentransporter

Valkoinen Volkswagen transporter houkutellut pikkupoikia kyytiin voikkaalla ,tänään noin 12.30
KuusankoskiVastattu 1 v

UPM tehtaalla jätetään palkkoja maksamatta

UPM tehtaan alueella törkeää kusettamista. Jätetään palkkoja maksamatta ja eikä makseta alihankkijoille. Miten alihankkijat maksaa palkat jos tehdas hyväksyy ettei alihankkijoille makseta palkkoja ? UPM hyväksyy täten r…
KuusankoskiVastattu 8 v

Voikkaalainen pellavapää

K-Supermarket Koskituuli 2 tuntia · Hei sinä voikkaan pellavapää, joka limbosit parin lonkerodrinkero ostoskorin kanssa porteistamme tiistai iltapäivänä. Henkilöllisyytesikin on jo selvillä, vielä tänään voit palauttaa …
KuusankoskiVastattu 8 v

Valtakadun asfaltointityön laatu ala-arvoista

Karmea perunapelto, missään tapauksessa tuollaista surkeaa työnjälkeä ei tule hyväksyä. Veronmaksajana vaadin että päällystys tehdään kunnolla koska siitä maksetaan täysi hinta.
KuusankoskiVastattu 6 v

Suuri hoppyhall huijaus

Ensin vanha kunnon kt spor tuli sportiaksi, sitten sam co price clubiksi ja nyt huijaus korttien myynnin ja ylimielisen asenteen "suomen valloitus yms" jälkeen onkin hoppyhalli. Kappas vaan sama henkilökunta samat tuott…
KuusankoskiVastattu 8 v

Kuusankosken terveysaseman siirto

Aikuisväestön lautakunta käsittelee 6.6.2018 kokouksessaan Kuusankosken terveysaseman siirtoa Katajaharjun yritystaloon 1.8.2018 alkaen. Yritystalossa on aiemmin toiminut yksityinen lääkäriasema. Siirto kestäisi peräti …
KuusankoskiVastattu 8 v

Kuusankoskella tv pimeänä

Onko muilla Kuusaalla tv pimeänä? Torstaisesta ukkosesta lähtien ollut, Telian kaapelissa. Telian sivuilla kyllä lukee että vikaa on, mutta alkaa epäilyttämään voiko vian korjaus kestää näin kauan.